maanantai 30. marraskuuta 2020

Ja taas alkaa joulukalenteriaika

 

Osa teistä varmaan muistaa mammutit, jotka ovat kuvassa. Keskellä on äiti Hopeaturkki, oikealla isä Pitkähammas ja vasemmalla heidän tyttärensä Jääluu. Huomenna tarina jatkuu taas.

Kyseessä on joulukalenteri ja myös kilpailu. Jokaisen päivän tarinanpätkään on kätketty sellaisen kirjan nimi, joka löytyy minun kirjahyllystä. Se, joka ensimmäisenä löytää oikean nimen, saa pisteen. Eniten pisteitä saanut kait palkitaan ja ehkä muitakin. (Varmuutta ei nyt ole. Riippuu... mutta runsaasti kunniaa kuitenkin... ja voittajalle ainakin postikortti...)

Nimen täytyy olla juuri se, mitä minä ajattelin. Vaikka tarinasta löytyisi muita kirjoja, en niitä hyväksy. Ja siksi myös kirjailija pitäisi tietää. Nimen on oltava juuri siinä muodossa kuin se on kirjan kannessa kuten esim. lauseessa: Kaukana näkyi myös norsuni Modoc. Sen sijaan lause: Kaukana näin myös norsuni Modocin, ei kelpaa, koska haetun kirjan nimi on Norsuni Modoc. Olen yrittänyt tarkistaa kaikki tekstit, mutta virheitä voi sattua. Älkää siis kiukustuko, jos näin on käynyt.

Kirjoja, jotka eivät kelpaa, koska ne liittyvät tarinan henkilöihin ja ovat siis jo aiempina vuosina löydetty:


Celtika

Shardik

Ubik

Norsuni Modoc
 
Mammutit: Hopeaturkki
Mammutit: Pitkähammas
Mammutit: Jääluu
 
Leo
 
Everstinna

Kaikkia henkilöitä ei ehkä tavata tänä vuonna, mutta osa kuitenkin.
 
Voi olla, että muitakin entisiä kirjoja tulee, koska en viitsi tarkistaa noita aiempia vuosia. Mutta jos näin käy, kirjat kelpaa. Todennäköisesti alan jossain vaiheessa toistamaan itseäni. Vaikka kirjoja on paljon, kaikkia en saa mitenkään ympätyksi luontevasti tarinaan.

Arvauksia voi esittää, kunnes olen käynyt hyväksymässä oikean vastauksen. Jokaiselta arvaajalta hyväksyn yhden, sen ensimmäisen arvauksen eli ei kannata luetella kaikkia sanoja ja olettaa, että jokin osuu oikeaan. Ja jos joku antaa useita vaihtoehtoja, voi seuraava napata jonkun muun kuin sen ensimmäisen. Kun olen käynyt kuittaamassa, mutta kukaan ei ole tiennyt, alkaa peli alusta eli jokaisella on jälleen yksi uusi arvaus. En välttämättä aina ehdi kuittaamaan salamannopeasti, joten koettakaa kestää.

Kalenteri on ajastettu aukeamaan satunnaisesti, mutta juttu jatkuu kuitenkin joka päivä ennen iltaseitsemää tai jotain sellaista.

ps. Jääluu lähettää taas kortin jokaiselle lapsilukijalle.
Lapset ja myös mahdolliset uudet voittajat voivat lähettää osoitteensa tänne: repukoi at gmail.com

 Vielä aiempien aiempien vuosien tuloksia.


2015
Possu 17
Susanna 11½
Saga 2½


2016
Possu 15
Pöllö 4
Susanna+SusannanMies 3
AnonyymiAnne2


2017
Saga 11
Possu 7
Sus' 5
Laiskiainen 3
AnonyymiAnne 1
Pöllö 1
Susanna 1

2018
Possu 9
Saga 8
Laiskiainen 6
Sus’ 2
Susanna 1
AnonyymiAnne 1
Pöllö 1 
 
2019
Possu 10
Anne 7
Saukkis 5
Saga 1
Marika 1
 
Joskus jaoin puolikkaitakin pisteitä sun muuta, mutta nykyisin en enää jaksa. Tuolla alussahan luukku aukesi aina puolen yön aikaan ja iltavirkku Possu ei paljon jättänyt arvausmahdollisuuksia muille. Niinpä äänestettiin ja päädyttiin ajan satunnaistamiseen. Possukin oli kyllästynyt ylivoimaisuuteensa ja oli yksi innokkaimmista satunnaistamisen kannattajista.Kummasti Possu kuitenkin on yleensä paras. lienee joku kirjaihminen?

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, että jälleen tänä vuonna olet loihtinut joulukalenterin.

    Tuo satunnaisilmestyminen tosiaan antaa meille muillekin mahdollisuuden. Possu on kyllä ihan pro.

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun laitoit tilastoa. Alkuvuosina minullakin on näköjään ollut yritystä. Tää sun kalenteri on jo ihan legendaarinen. Ihanaa, kun ilahdutat meitä tällä! 🥰

    VastaaPoista
  3. Vaikea tätä nyt enää on lopettaa :)

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.