sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Paasto on ohi

 

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös paasto. Kirjoja siis tilasin, lehtiä en. Punaviinin korkkasin jo perjantaina eli se paasto ei ihan loppuun kestänyt. Lankoja en ostanut, enkä taida vähään aikaan ostaa. Kun piti paaston aikana etsiä sopivia lankoja eri projekteihin, huomasin, että kaikkea löytyy, kun vain vähän soveltaa. Josko jatkaisin ostolakkoa määräämättömän ajan. Ja josko osallistujat kävisivät kertomassa lopputulemansa. Joitakin tuohon jo merkkasin, mutta niitäkin saa korjata.

---
Minun lähtötilanne 23 kg 152 g. Ja lopputulos 21 kg 909 g eli lankaa kulutin neuleisiin 1 kg 243 g.
 
Lankapaastossa mukana
  • TarjaK 
  • Saukkis 1 152 g
  • Tytti 893 g
  • Susanna ***
  • Anne 300 g
  • Iso Gnu 3 004 g
  • HPöllö
  • Sinisen sohvan emäntä 265 g
  • Liisa ***
  • Emilie +/-/?
  • Pirjo
  • Puikko, koukku ja ompelukone 802 g
  • Onneli Winter ***
 


Tuo minun huivini söi aika paljon lankaa eli on painava ja iso. Sain sen kuitenkin pöydällä taputeltua muotoonsa märkien pyyhkeiden välissä. Enköhän minä sitä jossain käytä. Pehmeähän se on, kun on bambia ja puuvillaa. Lankaa on vielä paljon jäljellä, joten voisin neuloa toisenkin, käyttökelpoisemman huivin. Toisaalta tämä on eka ikinä neulomani huivi, joten sen voisi myös jättää ainoaksi.


Sunnuntaikuva
Näyttää, että lumet olisi sulaneet. Onhan ne. Mutta poluilla on edelleen liukasta. Latujen pohjat kestää kauan. Kenkävalinnat on siis haasteellisia. Yritettiin eilen Koirapojan kanssa ilman nastoja mennä metsään. Ei onnistunut. Nastoilla siis aamulenkille.
---
Sellainen sivuhuomautus, että liikkuminen on työlästä. Olen harrastanut kotijumppaa, kun tilasin vuodeksi treenaakotona.com. Niillä on paljon, mistä valita ja useat ilmeisen tehokkaita eli purevat lihaksiin, joita ei ole aikoihin tullut käytettyä. Mukavahan se on huomata, että jossain piilossa on lihaksiakin.


20 kommenttia:

  1. Kaunis huivi,on siinä saanu tikutella;)
    Nuo lenkkipolut,..niiden ikijää,hitaasti ,Just tuommosella ikijäällä tein graanlundit....ja jalka jäi puolikuntoseksi..."väärällä alku hoidolla:("
    Minä napsuttelin pikarillisen kuivaa-roseviiniä 🍷
    Tuo jumppajuttu alako kiinnosta.pitäis löytää niitä lihaksia.Kiitos vinkistä.
    Mukavia Pääsiäispyhiä!
    jk.olkaa varovaisia lenkkeillessä 🐕😊

    VastaaPoista
  2. Pystyin olla ostamatta lankaa (paitsi yhtenä sunnuntaina, jolloin nautin kässämessu huumasta), ja lehtiä ja kirjoja en ostanut. Kangaiden suhteen sorruin, tokikin ostettu kangas jo saumuroitu ja ei jäänyt itselle. Valmiita neulomuksia ei ole kuin yhdet perus. sukat ja perus säärystimet kulutus n 300g, eli onneton paasto, sillä ennemmän tuli hankittua yhdessä hetkessä.

    Lisäksi sain lahjaksi käsityökirjan sekä lankaa, paaston aikana.

    Eli yhteenvetona ei oikein onnistunut vaikka yritys oli hyvä. (Anne)

    VastaaPoista
  3. Hyvää pääsiäissunnuntaita! Paasto on siis loppunut, langankulutuksen saldo oli itselleni yllätys: Neulottua 1002g. (Lisäksi poisannettua 300g ja messuostoksena 150g.) Tämä oli hyvä paasto, hyvin löytyy omista varastoista lankoja ja niistä on ollut hyvä neuloa, aion jatkaa tätä, että ensin sovelletaan oma varasto ja sitten vasta kauppaan, jos ei onnistu vanhoista. Ensi vuonna voisin ottaa viinien suhteen saman kuin langoissa: kotona olevaa varastoa saa käyttää, mutta uutta ei saa ostaa. Nyt tämän paaston aikana olen nimittäin nauttinut syksyisen syntymäpäivälahjan ja avannut joululahjan. T Saukkis

    VastaaPoista
  4. Sunnuntainahan sai ostaa, eikä lahjaksi saaduille voi mitään, Anne.
    Saukkikselle lisään 150 g, koska poisannetutkin on kulutettuja.

    VastaaPoista
  5. Mistäköhän mä lupasin paastota? Lankaa en ole ostanut. Olen neulonut ja virkannut omasta varastosta ja antanutkin lankaa pois jonkin verran. Mulla on kirjanpitoakin, mutta se ei ole nyt tässä käsillä. Voin katsoa sitä myöhemmin ja raportoida tänne.

    VastaaPoista
  6. Suurkiitos Repu! Ilman sinua en olisi saanut lankavarastojani pienemmäksi.

    Tässä tulos LANKAPAASTO:kokonaistulos oli 3,004 kg ja niistä
    neulottu uusia:1 175 g,neulottu loppuun keskeneräisiä:369 g sekä annettu pois lankaa (tyttärelle villatakki yms projekteihin):1 460 g.

    Niin tyytyväinen olen vähennykseen mittaamittomissa lankavarastoissani.

    VastaaPoista
  7. Jospa huiville tulisi käyttöä kesäiltoina :)
    Huomasin saman, että poluilla on paikka paikoin liukasta vielä, varjopaikoissa. Luulen, että viikon päästä ei ole enää tätä ongelmaa, vaan voi harppoa reippain askelin menemään ilman hyppyspagaatin vaaraa.
    Lankaongelma lienee lankahamstereiden (kuten minä) itse itsellensä kehittelemä juttu; oikeanlaista lankaa ei muka ole, vaikka olisikin, kun vain kaivelisi lukuisista kätköistä esiin :D

    VastaaPoista
  8. On kyllä kaunis tuo huivi!
    Tuon valmistuttua ansaitsitkin viinilasillisen..:)

    VastaaPoista
  9. Hih, eipä ole tullut mieleen mittailla. Viinejä ei ole mennyt eikä tullut. Ei ole sellaisia mielitekoja.
    Lankaa olin ostanut 2kpl 7-veljestä yht 200 g, en ymmärrä Miksi ihmeessä. Ja 50 g puuvillalankaa. Virkkaukset painaa vajaa 200 g nyt, en ole muistanut mitata ilman täytteitä.
    Elikkä lisääntynyt on lankavarasto, paljonko sitten lieneekään varastoa. Mutta ei sitä ole hyvin paljoa.
    En ole kyllä paastonnut herkuistakaan, suklaata on mennyt jokunen levy.

    VastaaPoista
  10. Lankapaasto on minulla sujunut kuin itsestään...en ole kaupoilla käynyt ja netistä on niin tylsää lankoja ostaa, niitä kun on niin kiva hiplata ;)

    VastaaPoista
  11. Kiitos ihanasta paastohaasteesta! Neuloin 265 grammaa enkä ostanut mitään. Punainen huivi on kaunis! Olen aloittanut kävelyt ja se tuntuu oikein hyvältä.

    VastaaPoista
  12. Kaunis punainen huivi, ota vaan käyttöön. Minulla on vielä kesken, kun lähdin omille teilleni sen pitsineuleen jälkeen.

    VastaaPoista
  13. Palkkio lähtee IsoGnulle, joka oli ylivoimainen kuten tuossa matkan mittaan ajattelinkin. Palkinto oli Merja Ojanperä: Kauneimmat neuleet. Osoite on tainnut kadota, joten jos repukoi at gmail.com.
    Lupasin jotain myös yleisönsuosikille, joten suosikaa jotakuta.

    VastaaPoista
  14. Lankoja taitaa löytyä riittävästi, löytyis vain käyttäjäkin, vyyhtejä ja keriä, aika vähän niitä kuluu jos muutaman patalapun joskus tekee:) Hieno on huivi.

    VastaaPoista
  15. Kaunis huivi, minulta ei onnistu oikein mikään neulominen, ei ole kärsivällisyyttä opetellakkaan, vaikka saattaisi tuo lahja olla minulla, kun äitini neuloi upeita töitä.
    No vähän harmittelin okalintu kirjan leikkely, kun se elokuva sarjakin on minulla, kirjoista voi tulla aika rakkaita, joista ei mielellään luovu,
    niitä on kyllä säästetty kuin jotain aarretta kymmeniä vuosia.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Voisiko yleisön suosikki olla "Vanunut Villasukka"...ihan vaan tuon ihanan nimen takia..:)

    VastaaPoista
  17. Kiitos haasteesta! Kaksi lankakerää ostin, ups :) Muutoin neuloin ja virkkasin kaapista löytyvistä langoista. Haasteen kannalta lienee plussaa, että vein kaapista löytyviä lankoja myös äidilleni neulottavaksi <3

    VastaaPoista
  18. Vanuttunut Villasukka tuli siis ylivoimaisesti yhdellä äänellä yleisönsuosikiksi.

    VastaaPoista
  19. Voi, älkää minua palkitko tässä äänestyksessä, ei edes yhden äänen äänivyöryllä :D Olen lankahamsteri pahimmasta päästä, jalkapuihin joutaisin asettumaan (En ainakaan pystyisi kävelemään lankaostoksille, mutta ehkä voisi neuloa samalla varastoa pienemmäksi...)
    Kiitos kuitenkin kaikille äänestäjille :)

    VastaaPoista
  20. Valtan. Jalkapuuta ei nyt ole tarjolla.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.