tiistai 13. syyskuuta 2022

Heräsin syksyyn

 

Ja kyllä se lämmittää sydäntä. Alkaa langat täyttyä muuttojoukoista, puiden lehdet vaihtavat väriä ja ilma raikastuu, kylmenee. Syksyllä minä nousen horroksesta toimimaan. Kesällä jotenkin aina lannistun. Siihen pitäisi ehkä saada muutos, mutta onneksi nyt on kuukausia aikaa uuteen kesään.


Leivoin eilistä vierasta varten punasipulipiirakkaa. 
---
Punasipuli on nyt joka paikassa käytössä. Pitää saada niitä kuoria värjäykseen. Kuvittelen, että punasipulilla tulee muuta kuin sitä haaleankeltaista, joka tuntuu olevan noiden purkkivärjäysten yleisin tuote.
---
Leivoin myös puolukkapiirakkaa - ja yllättäin vieras toi tullessaan puolukkapiirakkaa! Nyt on siis puolukkapiirakkaa vähäksi aikaa.


Koirapojallakin menee taas ihan ok. 
---
Ja minulle soitti se nuori terveyskeskuslääkäri. Sovittiin, että hoidan kolesterolia ruokavaliolla ja mitataan puolen vuoden päästä. Sain myös ajan pieneen operaatioon ja paljon kannustusta. Pitää muistaa sanoa seuraavan kerran, miten suuri vaikutus voikaan olla sillä, että joku oikeasti kuuntelee ja ottaa vakavasti.
---
Menen hoitamaan päivän jumpat.
---
Ja kiitos edellisen postauksen kannustavista viesteistä

15 kommenttia:

  1. Syksy on vuodenajoista ihanin. Eläköön lyhenevät päivät. Minullakin oli oikein positiivinen kokemus nuoresta terveyskeskuslääkäristä. Vein vanhinta siskoani lääkäriin ja tämä nuori nainen kuunteli rauhallisesti, kirjasi kaiken ylös, oli ystävällinen ja asiallinen ja antoi lähetteitä jatkotutkimuksiin. Miksiköhän sitä on niin epäilevä ennakkokäsitys? Ainakin nyt se osoittautui turhaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäkseenhän tuolla terveyskeskuksessa saa tosi hyvää palvelua, mutta tämä oli erinomaista.

      Poista
  2. Syksy on mukavaa aikaa. Kunnes se muuttuu pimeäksi märäksi loskaksi, tosin joskus sekin on ok.
    Välillä on hyviä kokemuksia, kuunnelluksi tuleminen on tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän tärkeää tuntuu olevan, että joku vain kuuntelee.

      Poista
  3. Herkullisen näköisiä piirakoita. Pitää miettiä, ehtisikö jonakin viikonloppuna puolukkaan. Hyvä, että koirapojalla on asiat nyt hyvin. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva päästä keräämään marjoja metsään, mutta onneksi on torit.

      Poista
  4. Ystävällisyys ja läsnäolo ovat tärkeitä asioita, joillekin ehkä enemmän luontaisia kuin toisille. Saattavat kiireessä unohtuakin. Nyt, kun näin puolukkapiirakat, niin alkoi tehdä valtavasti mieli mummun reseptillä puolukkapiirakkaa: pohjassa pitää olla kaurahiutaleita, täytteessä kermaviiliä, melko paljon rasvaa, mutta sokeria ei niinkään. Ja vispipuuroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vispipuuroa voisinkin tehdä. Pitää seuraavalla kauppareissulla ostaa mannaryynejäkin.

      Poista
  5. Oih... rakastan noita lintuja langoilla.... vielä en ole itse bongannut yhtä upeaa rivistöä.... koirapoikakin näyttää nauttivan orastavasta syksystä. Minäkin tykkään syksystä - se palauttaa jotenkin arjen uomiinsa "leväperäisen" kesän jäljiltä...
    Lääkärin ammatti on kyllä kaikkea muuta kuin kiitollinen... vertaan salapoliisiin/etsivään.... ja silti ei aina löydä syytä/selitystä... poissulkusysteemillä juoksentelin vuosikausia ja usein me asianosaiset itse tunnemme kuitenkin parhaiten kehomme... ja sen muutokset... ihanaa kun sait kannustusta - sillä on iso voima ja jumppa kuulostaa hyvältä... se nyt hoitaa mitä vain!! Energiaa syksyiseen arkeesi omiin mielipuuhiisi... puolukkaan mieleni minunkin tekisi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vielä ole lintujen muuttopuuhat täydessä käynnissä.

      Poista
  6. Ulrika50v.blogspot.com14. syyskuuta 2022 klo 14.31

    Syksy on kivaa silloin kun on sisällä ja voi polttaa kynttilöitä mutta kun ulos pitää mennä niin on vähemmän Kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä tykkään syysmyrskyistä ulkoillessakin, kunhan vain sitten pääsee kotiin vaihtamaan kuivaa päälle.

      Poista
  7. Nam, sekä punasipuli- että puolukkapiirakka. Kukahan ottas niskasta ja pakottas leipomaan...
    Taitaa kaikille vanhemmille kesäinen kuumuus tehdä vaan huonompaa oloa. Minäkin muistelin, kuinka ennen keljutti kun aurinko meni pilveen eikä paistanut, nyt on toisinpäin.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.