sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Sunnuntaina


Aamuaurinko huomauttelee, että ikkunat on likaiset. Olkoot. On tällä kaikki muukin huiskinhaiskin ja mullinmallin. Jonain päivänä tartun toimeen, tuskin kuitenkaan tänään. 


Tänään on synttäribileet, poikani, hänen vanhempi tyttärensä ja vielä heidän koiransa viettävät yhteisbileet, 60 vuotta tasan, kun koira täyttää vasta kuukauden päästä. Yhteisbileet, koska teini ei halua olla huomion keskipisteenä. Minulle lankesi kakun teko. Ulkonäkö ei ole huippu, mutta makeutta löytyy. Olen taas nuollut kulhoja niin paljon, etten taatusti halua valmista kakkua maistaa. Kait se on ihan ok.


Koirapojan lääkitys lisääntyy, joten suhtaudun epäilyksellä pitkään yhdessäoloon. Nyt kuitenkin pitkästä aikaa nukkuu muutenkin kuin tiukalla kerällä eli olo lienee mainio.


Ja ulkonahan on aina mukavaa, myös kauniissa auringonpaisteessa.
 
 
Tässähän on taas säitä piisannut lumimyrskystä ja järjettömästä tuulesta
 


ihaniin talvisiin päiviin.
 

 Kaupungin kaduillakin oli eilen  auringon hehkua.


Kävin kampaajalla (nyt on lyhyttä tukkaa) ja osuin paikalle, kun abeja pakattiin auton lavalle.


Sinne nousi kööri kuormuriin.
 

 Minusta ei ole parantumattomaksi pingottajaksi. Neuletehtaani on jotenkin pahasti jumissa. Pahoittelen, että kaikki lupaamani on myöhässä.


Yhdet kintaat neuloin, mutta ne on kovin pienet.



Tässä ei ollut mitään avaamattomuustakuuta.


Lopuksi kiitos neulojaystäville, jotka muistivat minua kirjein ja kortein. On ihanaa, kun postiluukusta tipahtaa tällaista.
 

12 kommenttia:

  1. Auts, töissä ihailin viikolla upeaa auringonpaistetta - olin jo ehtinyt unohtaa, että kotona se paljastaa ikuisen ikkunaongelman! Ikuisen siitä tekee Koira, olohuoneen ikkunat ovat täynnään kuononkosketuksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on makkarin ikkunoissa paksu kerros kuonoja. En ota sieltä kuvia :)

      Poista
  2. On sulla kaunista ja hienoa kuvista päätellen. Ihanan rentouttava asento myös koirapojalla. Onhan jännä tapa miten mennä kuormuriin, en ole tullut ajatelleeksi tuollaista.
    Oikein paljon onnea teille synttäreille(voi olla makeus kohdallaan) ja on vielä hienot kortitkin tulleet. Kyllä Aina ilahduttaa jos jotain tippuu postiluukusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä talvi tarjoaa kauniita maisemia.
      En minäkään ole ajatellut, että autoon voi nousta noin.

      Poista
  3. Upea näköala sinulla. Meillä oli aivan pakko pestä ikkunat. Ollaan lämmitetty takkaa koko talvi, joten ei näkynyt läpi enää kunnolla. Rento on Koirapoika. Kipua ei taida olla. (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirapojalla sattui kivuton aika. Kaikenlaista troppia kyllä on käytössä.

      Poista
  4. Mukavaa alkavaa viikkoa teille kummallekin! T Saukkis, jonka abi kiipesi tikkaita pitkin auton lavalle eikä hinattu siirtolavalla

    VastaaPoista
  5. Kivan näköiset peukalot lapasissasi.
    Nam, varmasti hyvää kaakkua! Se on totta, että taikinahimo vie parhaimman terän valmiin leivonnaisen maistamisesta ;D Etenkin pullataikinan kohdalla alkaa maistua enää vain hiiva ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ollut edes taikinanhimoa. En vain voinut jättää kulhoja nuolematta, kun niihin jäi suklaata liian paljon.

      Poista
  6. Hyviä nuo sääkuvat! Meillä on todella vaihteleva sää; vähempikin riittäisi. Onnea kaikille synttärisankareille, koira mukaanluettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelu virkistää ajoittain, mutta kyllä liika on liikaa. Onneksi sään näkee, kun katsoo ikkunasta.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.