lauantai 25. helmikuuta 2023

Pahasti tökkii

 paastoni aloitus...

Kilo lankaa taas ilmaantui taas kotiini


ja kirjoja monesta lähteestä. Selityksenä on tietenkin se, että näiden kyllä piti tulla ennen paaston alkua - mutta onkohan se huono selitys. Yksi kirjapaketti on vieläkin postissa. Minähän kyllä lupasin vain olla tilaamatta lankoja ja kirjoja paaston aikana, en ottamatta vastaan aiemmin tilattuja. Mutta onhan tämä noloa.


Jotain hävittääkseni leivoin vanhaksi menneestä rahkasta sämpylöitä, jotka maustoin vanhaksi menneillä mausteseoksilla. Ihan hyviä niistä tuli. Hävikkiruoka on lemppariani.


Kävin eilen tapaamassa ystävääni Hyvinkäällä. Samalla koluttiin museoita. Kaupunginmuseossa oli Mäntymetsän varjossa eli Hyvinkään parantolasta kertova näyttely. Minähän en jaksa/viitsi lukea museotekstejä, joten tämän anti jäi vähän pintapuoliseksi.


Taidemuseossa oli Anu Tuomisen Tori. Siitä minä tykkäsin kovasti. Ihania värejä, kivan avara yleisnäkymä, hienoja kierrätystavaroita ja loistavat nimet teoksilla.


Käsitöiden tekijänä sitä aina ilahtuu, kun näkee, miten käsillätehtyä voi hyödyntää. Patalapputaideteos keittiön seinällä voisi olla kiva - tosin minulla ei ole yhtään virkattua tai neulottua patalappua.


Väri-iloa löytyi museon Taidelabrastakin, etenkin Yrjö Saarisen värinkäyttö on huikeaa.
---
Kaikenkaikkiaan piristävä reissu.
--- 
Ystäväni jumppakaverit olivat kyselleet tekisinkö heillekin samanlaiset sukat kuin ystävälläni on. Olipa helpottavaa, kun voi sanoa, että suunnittelija on kieltänyt hänen malleillaan tehtyjen sukkien myynnin. Helpottavaa, koska tuntuu, että neulomista riittää ihan tarpeeksi ilman tilaustöitä, siis tuntemattomien tilauksia. Sukkatehtaallani on nykyisin jonklaista jähmeyttä, jopa lakon aavistuksia.
---
ps.
Meinasi unohtua vielä yksi synnintunnustus: 
Hukkasin Koirapojan kortisonireseptin. Jouduin soittamaan ja pyytämään, josko saisin uuden. Vastaanottohenkilö, jolle viestin jätin, antoi äänellään ymmärtää, mitä mieltä hän on moisista jutuista.

27 kommenttia:

  1. Oo, mitä menoa tai tuloa. Kirjoista monikin kiinnostaisi, mitäh...paperikoristeita! 100 tapaa uudistua ja kukoistaa! SusuPetalin kolmas painos?? nyt nämä ainakin pitäisi selvittää.
    Museokäynnit kyllä on todettu hyviksi, Tuo Päivärytmi, jee. Anu Tuomisen näyttelyihin tuli viime keväänä pienesti tutustuttua, siis pieni näyttely oli Porissa, patalaput yms.
    Oi, eikö koirilla olekaan sähköistä reseptiä, noo, eiköhän se tule joskus kun se uusi rekisteröityminen on tulossa. Toivottavasti saat synnin anteeksi ja uuden reseptin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirille ei ole vielä mitään sähköistä, mutta sellaista rekisteriä kait puuhataan.

      Poista
  2. Älä sure. Ennen paaston alkua tilatut tuotteet (langat, kirjat, suklaat ym.) eivät ole paaston piirissä. Minullekin on tullut yksi lähetys ja toinen tulee varmaan vielä paaston aikana, mutta ne on maksettukin jo ennen paaston alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän minäkin sitä ajattelin, mutta tuntuu vain hassulta, kun lankamäärä sen kun kasvaa.

      Poista
  3. Eiväthän ennen paastoa tilatut tuotteet ole pannassa. AKT:n lakon takia paketit ovat myöhässä, syy on heidän :D

    Varmaan mielenkiintoinen tuo näyttely. Olen jämähtänyt kotinurkille, toivottavasti kevään tullen saisi aktivoiduttua ja vingutettua Museokorttia.

    Tutun näköisen kirjan sait :D Toivottavasti novellit viihdyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se viihdytä kunhan pääsen sinne asti.
      Minulla on tämä kotoa lähteminen nykyisin aika vaikeaa. Ei jotenkin viitsi.

      Poista
  4. Sinun tilaukset on tehty ennen paaston alkua, mutta hups vain, mitä kävi minun paastolleni 🙈 Minä joka en edes juurikaan kirjoja tilaile, eksyin jostain syystä AdLibriksen sivuille ja sorruin kampanjaan. Mutta onko lieventävä asianhaara, kun en tilannut itselleni vaan Mursulle ja Äidille lahjaksi? Äidin kirjan kulkeutuvat joskus kyllä minulle, mutta se on sitten joskus... ehditään varmaan keksiä jo jotain uutta kivaa haastetta siihen mennessä.
    Miten heikko onkaan ihmisluonne... Mutta: en pyytänyt vadelmaveneitä laivalta, vaikka olisin saanut pyytää "ihan mitä vain" tuliaisiksi Ruotsin reissulta 😉

    VastaaPoista
  5. Pieni paastopäivitys: suklaan voisin ottaa mukaan, kun en osta uutta suklaata, kotona jo olevia voi syödä, ja lahjaksi saatuja eli tarjottuja. Mutta! Pääsiäissuklaat! Olen aina ostanut ne hyvissä ajoin sopivasta tarjouksesta tai paremman valikoiman kaupasta. Kävin hypistelemässä Aaran pop up -lankavalikoimaa TaitoShopissa, ja sinne jäivät kaikki ihkulankgat.
    Hyvin onnistuit kiertämään tuntemattomien sukkatilaukset. Olisi varmaan ollut tylsää neuloa monta paria samanlaisia sukkia.
    T Saukkis

    VastaaPoista
  6. Selkeästi tilaukset menee sääntöjen piikkiin, ne on tilattu ennen paaston alkua. Luulin paaston olevan helppoa kun en osta lankoja säännöllisesti. Nyt kuoressa ja miettiessä mihin lankojani käytän, on tullut niin paljon ideoita, joihin voisi ostaa lankoja 🙈😀.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä kommentoida, että ihan mielettömät värit Anu Tuomisen Tori -näyttelyssä. Jos vaikka ehtisi sen katsomaan.

      Poista
    2. Niinhän siinä käy, että puutteita aina löytyy vaikka olisi kuin paljon lankaa.
      Näyttely oli ilo silmälle.

      Poista
  7. Piti muuten vielä kysymään…Miten muuten tulkitaan keskeneräiset neulomukset? Punnitaanko paaston aikainen käyttö vai voiko punnita koko neulomukseksen? Mulla olisi keskeneräinen neulepaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin laskea keskeneräiset mukaan. Muuten ei tule mitään tulosta. Vähentyneethän ne langat on, kun työ on valmis.

      Poista
  8. Sun täytyy kiireesti neuloa kaikenlaista, että pääset langoista ;)

    VastaaPoista
  9. No mutta nythän on hyvä syy neuloa enemmän ;) Ja täällä muuten tekisi tosi hyvää paasto kuin paasto; lankapaastoa olen yrittänyt aloitella ja jämälankoja kuluttaaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on hyvä syy neuloa enemmän.
      Tuletko mukaan lankapaastoon?

      Poista
    2. Parhaani yritän :) Olen yrittänyt vältellä jo lankakauppoja alkuvuoden .

      Poista
    3. Laitanpa sinut tuonne paastolaislistaan :)

      Poista
  10. Hih - sait minut hymyilemään tuolla paaston aloituksellasi, mutta eihän Suomen postille mitä voi, kun kestää, hih...
    Oih - Hyvinkäällä... vanha kotikaupunki ja ihania ystäviä siellä paljonkin, kun tuli elettyä siellä varsin sosiaalinen ikä. Vanhimmat lapsetkin syntyneet siellä. Kierrätys on aina mieleeni... värikylläinen ja monipuolinen postauksesi aloitti niin ihanasti tämän viikon! Ihanaista ja omannäköistä viikkoa sinulle ja koirapojalle myös.... mitäs koirapoika tykkää kun alkaa Miaaauuuuliskuu.... mikähän kuukausi olisi haukuille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirapoika on poika eli aina valmis kaikenlaisiin tyttöjuttuihin. Nartut kyllä taas haisevat niiiin hyvälle.

      Poista
  11. Keskeneräistenkin kohtalo selvisi kommentteja lukemalla. Kävin muutama vuosi sitten Hesassa Anu Tuomisen näyttelyssä ja oli hyvä ja sellainen hyvän mielen näyttely ja nostalginenkin.

    VastaaPoista
  12. Minulla ei paastoamiset onnistu missään asiassa :D Lankoja en aikonut ostaa, ennen kuin entiset on käytetty. En edes pysty laskemaan, miten monta kerää on tullut ostettua. Tuo taidenäyttely on ihana ja inspiroiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kokeilen, onnistuisko paastoaminen. Vuosi sitten sujui hyvin. Nyt jotenkin tökkii, mutta josko se tästä.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.