perjantai 17. marraskuuta 2023

Pimeähän saa sitä ajattelemaan


Ajattelemaan, mitä? Tuntuu, ettei näin aamulla päässä liiku kuin lievää jomotusta. Minulla lienee vaihteeksi turhaa stressiä, kireyttä ja jumitusta. Kat se kuuluu ihan asiaan, että kolottaa sieltä sun täältä. Oli yllättäin polvikin kipeä. Kuulin, että yleensä kaikilla on joskus polvi kipeä. Minulla ei ole ollut, joten nyt ihan yllätyin. Tällä hetkellä polvi kyllä toimii. Olihan siitä kivusta se hyvä puoli, että tulee taas vähän aikaa jumpatuksi.
 

Joulukalenterin luukut 12-15 vaativat vähän miettimistä, että mitä olen tehnyt vai olenko. Kirjapinoja kuskasin kierrätykseen. Koiran leluja pyykkäsin jatkokäyttöä silmälläpitäen. Papereita järjestelin ja revin, poistin. Ja kait sekin luukusta käy, kun asettelin lukemattomat jääkaappimagneettini kuosiin. Toki vielä piti kirjojakin järjestellä noihin pienempiin kirjahyllyihin.


Kauppakeskuksessa olen joutunut lähes päivittäin käymään. Kankaita piti ostaa. Luulin, että sehän hoituu silla, että vain menen ja ostan. No, ei onnistunut. Ihan liian niukasti oli oikeanlaisia kankaita. Ja sitten kun oikea löytyi, sitä oli liian vähän. Mutta nyt on ostettu ja leikattu. Nyt jännätään sovitusta. 
---
Samassa kauppakeskuksessa kävin eilen leffassa poikani ja vanhemman mummotettavan sekä hänen serkkunsa kanssa. Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä oli ihan kelvollinen kuvaus. Lauantaina olen menossa tyttäreni kanssa katsomaan uuden Miyazakin: Poika ja haikara. Siihen odotukset on suuret. 
---
Tänään menen istumaan iltaa ystäväni luokse, joten pitäiskö sitä ruveta puuhastelemaan.


Kun aloitin tämän postauksen oli pimeää


Nyt aurinko nousee. Luntahan meillä ei ole, mutta pikkupakkasta kuitenkin.

4 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia pimeästä ja valosta. Monesti käy niin, ettei kaupasta löydy sellaista kangasta, jota on suunnitellut ostavansa. Hyvä kun sinulla on nyt koossa kaikki tarpeellinen.

    VastaaPoista
  2. Ihania taivaskuvia, kiitos niistä. Mukavaa leffailtaa lauantaina!

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.