keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Tavoitteeton tammikuu


 häviää sumuun ja antaa tietä herkuttomalle helmikuulle.


Herkuttomuus ei ehkä koske Fizbania.


Riippuu vähän siitä, miten sen maha kestää tuon sonninkalun kaluamisen. Maistuu ilmeisesti hyvällä, mutta haisee pahalle. Eihän siitä paljon mitään irtoa vaikka kuinka sitkeästi yrittäisi. Tuollainen puuhastelu säästää minun sormia ja hermoja.

Sorruin ostamaan tällaisia muidet koiranomistajien suosittellessa, kun valitin, miten Fizban syö lattialle levittämiäni sanomalehtiä. Nyt se syö näitä, mikä minusta on huonompi juttu, Näissä on muoviakin ja myös jotain hajuainetta, jonka pitäisi kannustaa pentua pissaamaan juuri niille. Fizbania eivät innosta kuten ei ne sanomalehdetkään. Yritän nyt kuitenkin käyttää näitä silloin, kun olen vahtimassa, etteivät siirry lattialta Fizbanin mahaan.
---
Ei reissu kuitenkaan hukkaan mennyt. Shoppailin sellaisia ruokatarvikkeita, joita ei tuosta lähikaupasta saa. Ja kävin äänestämässä, joten sekin on hoidettu. Aika rankkaa oli kyllä raahata kaikki kotiin. Mutta eipähän tartte heti lähteä kauppaan.


Ulkona on rasittavan liukasta, arvaamatonta. Lumipolutkin ovat muhkuraisia ja jäisiä. Pitää harkita jokaista askelta. Naapuri sanoi, ettei ennen ole ollut tällaista. Minusta lähes joka vuosi on ollut näitä jääkelejä. Fizban tykkää lumesta, mutta sitäkin alkaa upottaa vaikka lumen pinta on välillä jäinen. Mutta näillä mennään. Kolme köpöttelylenkkiä päivässä - siis minä köpöttelen, Fizban juoksee, ryntäilee, nautiskelee. Hissiremontin pitäisi olla jo puolivälissä, mutta en huomaa kunnossani paranemista. Kun kotiin pääsen, olen puolikuollut. Fizban juoksee portaat kevyesti.


Kaivoin vaihteeksi esille palapelin, jonka aloitin marraskuussa 2022. Onko tämä pitkäjänteistä toimintaa? Joskohan se nyt valmistuisi. On isolla pahvilevyllä, joten voin siirtää sen pois odottamaan parempaa aikaa, jos ei näytä valmistuvan.



23 kommenttia:

  1. Jäisestä ja liukkaasta olen samaa mieltä, joka talvi on ollut ja joinakin talvina jopa enemmän. Köpötelkää varovasti ja nastojen kanssa! T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köpötelläänpä hyvinkin. Fizban kyllä ottaa välillä melkoisia mahalaskuja, mutta ei tunnu haittaavan.

      Poista
  2. Ihan järkyttävän liukasta on ollut jo vaikka kuinka kauan. Onneksi on nastakengät, mutta silti saa mennä kieli keskellä suuta.
    Mukavaa helmikuun alkamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nastatkaan paljon pidä, kun on peilikirkas jää.

      Poista
  3. Koirat on minusta ihan kivoja, mutta nuo pakolliset 3 lenkkiä pitävät koirat loitolla meiltä ;) Fizbanista on sinulle paljon seuraa!
    Siis mitä ihmettä tuo karvakamu kaluaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne pakolliset lenkithän on koirissa parasta. Nostaa ylös sohvanpohjalta.
      Hampaissa on sonni suti eli siitinluu.

      Poista
  4. Palapelit houkuttais muakin, mutta se tila... Olen kyllä miettinyt sitä sellaista alustaa, jonka voi rullata ja palapelin paloineen voi jättää sinne sisään...
    Onnellisen näköinen Fizban herkkupalansa kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen olisi hieno. Minun on vaikea uskoa, miten se toimisi.

      Poista
  5. Haaveellisen surumielinen sumu, mutta koira pitää tunnelman iloisena 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäksee koirasta on iloa. Mutt kyllä välillä kiristääkin tunnelmaa.

      Poista
  6. Ihana tuollainen energinen pentu. Nyt saa todellakin olla varovainen liukkauden vuoksi ja katolta putoilee lumet nyt vesikelillä. Saattaa saada raskaan lumilastin niskaan, joten kannattaa myös "taivastella" (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pennun energia menee yli, etenkin kun ulkoilua on pakko välillä vähentää jäiden takia.

      Poista
  7. Minusta vähintään 10 viimeistä talvea on ollut tällaista liukkautta.

    Useat noista koirien purruluista haisevat niin järkyttävälle. Eipä tekisi itse mieli kaluta.

    On kyllä ollut mahtavia sumuja tuulten ja sateiden lomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirista taitaa olla sitä parempaa, mitä pahemmalle haisee.

      Poista
  8. Jäiset muhkuraiset polut on kamalia, kieli keskellä suuta saa kulkea. Koirilla on erilainen maku kuin minulla, niiden herkut haisee monesti kamalalle ja luultavasti maistuu myös, en kyllä ole maistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne muhkurat on melkeinpä pahempia kuin se sileä jää.

      Poista
  9. Kolme tehtyäni niin nyt palapelit on mulla vähän aikaa jäähyllä. Kappas, mulla on tuo Helsinki-verho vihreänä.
    Siinä sun talossa taitaa asua se vanha herra, joka on kovin puhelias, varsinkin sota-ajasta yms. Jo toista kertaa oli hakemassa maitoa kaupasta kun kerralla ei jaksa niin paljon kantaa kun on hissiremontti. Noh, saattaahan siellä päin olla muitakin taloja remontissa.
    Jalkakäytävät on niin huonossa kunnossa että monesti kävelen ajotiellä näillä hiljaisemmilla kaduilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, taas lähti ilman nimeä: KristiinaS

      Poista
    2. Minusta vallilalla ei enää ole niin kivoja kankaita kuin ennen. Pitää pärjätä näillä vanhoilla.
      Tässä talossa ei asu puheliaita vanhoja herroja, mutta hissiremontteja on monessa talossa. Naapuritalon kanssa yhtäaikaa tekevät ja lisäksi tuolla muuallakin. En kyllä ole törmännyt puheliaisiin herroihin edes pihalla, mutta voihan niitä liikkua silti.

      Poista
  10. Onko Fizban kasvanut noin nopeasti? Ainakin näyttää siltä.
    Keli on kurja: kuin jäätynyttä perunapeltoa. Olen huomannut monien kävelevän ajotiellä, se on ainakin tasaisempaa. Bussien pysäkit ovat aivan oma lukunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaa se pentu koko ajan. Täällä on autoliikenne sen verran vilkasta, ettei ajoradalle arvaa mennä.

      Poista
  11. No niin tuntuu täälläkin olevan Paljon liukkaamat kelit kuin viime talvena. Voi tämä sää...jolle ei voi mitään. Vaikka kuinka levittävät sitä kivimursketta jään päälle, sitten tulee lämpöasteita ja se murske häviää sulaan ja taas jäätyy liukkaaksi jääksi, jonka päällä on sitä mursketta vähän. Luistinrataa on nastakengillä.
    Ei voi reippasti kävellä ulkona. Olenkin miettinyt että pitää alkaa juosta portaita ylös/alas jotta saisi liikuntaa. Nastakengissä ei voi mennä portaisiin.
    Kaikenlaista sitä onkin kaluttavaa koirille :D

    VastaaPoista
  12. Ihana tuo viimeinen kuva - kuvakulma... jotain mielenkiintoista siellä alhaalla aivan selvästi on!!
    Fizban on aivan kuin pienet ihmistaimet... kaikilla aistella - maistellenkin, kaikki menee suuhun... täällpäin muksut syö nyt oikein urakalla lunta.

    Vallilan verhot - eikö vain?
    Mulla makkarissa Savonlinna ja olkkarissa Turku...
    = kotoisin ja nykyhetki....

    Heleämpää helmikuuta... voisko heleä sana tarkoittaa vähemmän liukasta... ihanaa kyllä, että Fizban ulkoiluttaa sinua niin monasti päivässä!! Pysykäähän molemmat pystyssä!

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.