Se on sitten niin, että

edessä on työteliäs kesä, jos palstasuunnitelma pitää paikkansa. Onneksi vielä on lumi ja jää vallalla. 

---

No, tosiasiassahan minä tykkään kontata kuopimassa maata. Ei minua kiinnosta, tuleeko satoa, kasvaako jokin. Jos kasvaa, hyvä. Jos ei, niin antaa olla. Kasvit saavat itse päättää toimintatapansa. Minä annan niille jonkinlaiset mahdollisuudet ellen suorastaan ole esteenä kehitykselle. Kitkeminen, kuokkiminen, kuopiminen vain on meditatiivista toimintaa, hyvä keino järjestää ajatuksensa, tehdä suunnitelmia, kuunnella lintuja, katsella maassa taapertavia öttiäisiä. Huonoja puolia on polttava aurinko, hyökkäilevät verenimijät, rankkasateet ja puheliaat naapurit. Ja tietenkin perussaamattomuus estää hyvät aikeet kasvimaalle lähdöstä. Olisikohan eri asia, jos kasvimaa olisi ihan oven ulkopuolella eikä kilometrin kävelyn etäisyydellä.

---

Aikanaan sen näkee, riittääkö palkintojen odotus pitmään mummon kuosissa.

---

Tänään olisi siivous/pyykkäys/järjestelypäivä. Joskus on niitäkin oltava.

---

Eilen kävin kyläilyllä lähikaupungissa. Pyörähdettiin näyttelyssäkin katsomassa tummasävyisiä tauluja. Oli ilmainen eli museokorttipisteet ei lisääntyneet.

Työnnänkö sormeni multaan?

Ei kait minua oikeasti ahdistella tai painosteta, eihän??? Korkeintaan vienosti vihjaillaan. Ymmärrän, että Sohvalta kysellään palstasuunnitelmiani, mutta nyt on jo kovaa kamaa.

Possu lähetti possukortin (mistä se niitä löytää? minä etsin ja  etsin - enkä löydä - Possulla on salavarasto) - Kiitos kauniista salavarastokortista! Kortin mukana oli kolme pussillista siemeniä. Retiisit on helppoja. Niistä jopa tulee todennäköisesti satoa. Silkkikukat varmaan kuolee ennen syntymistään, mutta nuo chilit pelottaa. Mitähän tästä tulee? Toistaiseksi ei paljon viherrä.

Orkideat ja amazoninlilja ovat sitkeitä.

Kiinanruusut ovat vielä sitkeämpiä. Niitä on pakko karsia, jotta mahtuvat johonkin.

Tästä piti tulla suora, pitkärunkoinen, mutta se hyppäsi vuosi sitten lattialle ja katkaisi itsensä puolivälistä, mutta sivuhaaroi niin, että pakko oli sitäkin katkoa lisää.

Sen juurelle lykkäsin mandariinin siemeniä kuorallisen. Yksi näyttää päättäneen elää.

Yritän myös kasvattaa omat kahvini. Pitää ehkä ostaa vielä jokunen paketti kaupasta ennen omaa satoa. Mutta on se hienoa, kun aikanaan olen omavarainen kahvin ja mandariinien suhteen. Sitä odotellessa taidan lykätä tuonne amazonin liljan kaveriksi appelsiinin siemeniä.

Viljely ei ole aina minun juttuni, mutta jos kunnon porkkanaa tarjotaan, saatan ehkä tehdä jotain. Mitäs lupaatte, jos aarini on kohtuu kuosissa koko kesän, tuottaa ehkä jotain satoakin? Palkintoja kehiin, niin raportoin tässä kesän mittaan raatamisen määrästä ja satonäkymistä. Saa myös lähettää lisää siemeniä ja muita ideoita. Ei ehkä kuitenkaan kannabista vaikka siitä nyt uutisoidaan.

Heikossa hapessa

 

Liekö vanhuus iskenyt vai laiskamatoko jyllää sisuksissa. En ole ihan parhaassa iskussa. Menin jopa niin pitkälle, että soitin terveyshenkilölle. Sain lähetteen verenimijälle, ajan tohtorille ja paljon hyviä neuvoja tyyliin "kyllä sitä kannattaa miettiä elämäntapojaan, että tuleeko sitä kuitenkaan liikutuksi ja miten ne on ne ruokavalinnat, sitä on kuitenkin jokainen ensi sijaisesti vastuussa elämästään". Näinhän se on. Nyt vain ensin niitä labratuloksia, jotka yleensä ovat erinomaiset ja sitten tohtorihenkilölle, joka yleensä sanoo, ettei hän voi oikein mitään tehdä, mutta jos haluan piristäviä pillereitä, niitä tarjoillaan. Minä kiitän ja kieltäydyn ja totean, että hyvähän se on, että olen kunnossa. Näin se yleensä menee, mutta ainahan voi tulla yllätyksiä.

 

Olemme laiskasti ulkoilleet, mutta jotain kuitenkin. Jumpat on jääneet, kun ei tunnu kroppa pelittävän. Olen jopa päikkäröinyt, mutta onneksi Koirapoika huolehtii.

 Koirapojalla ei ole ongelmia elämänsä kanssa. Olen vienyt sitä koirapuistoihinkin metsälenkkien lisäksi. Köpöttelyähän se on noilla jäätyneillä poluilla.

Hyvä hankikanto oli tässä välillä. Silloin käytiin pelloillakin köpöttelemässä.  Koirapoika nautiskeli, piehtaroi, ryntäili ja juoksi hullun lailla, kun pääsi vapaaksi.

Ja aurinko laski hyppyrin taa.

Minne menet?

Minne kengät vie?

 Taivaita tähyämään?

 Portaita kiipeämään?

No ei! Menin Amos rexiin katsomaan Magrittea ja laitoin sen kohtaan 4 eli haasta tuttavasi ja menkää yhdessä, vaikka tämä olikin tuttavan ehdotus.
Oli ärsyttävän paljon muitakin. Jonotettiin jopa. Tyhmää! Olen tottunut enemmänkin autioihin museoihin kuin tällaisiin täyteen tupattuihin.

Pöllökin siellä oli, vaikkei mitään sanonut, tuijotti vain.

Sus' oli myös käynyt saksimassa jotain. Teoksen nimi on Taivaalliset lihakset ja se on tehty 1927. Milloinkahan Susen näyttely on?

Minä ihastuin tähän. Tällaisen voisin seinälleni ottaa ja merkitystä miettiä.

Kun oli selvitty näyttelystä, mentiin syömään. Syödessä päätettiin samantien mennä Kiasmaan, kun se siinä kulmilla on. Kiasma pujahti kohtaan 34 eli taidetta, johon saa koskea tai sukeltaa sisään. 

Siellähän on vanha, ujo mammutti, joka olikin hieno, seurankin mielestä paljon hienompi kuin kuvissa.

Pari kuvaa nyt kuitenkin.
Täälläkin oli paljon porukkaa. Oli myös Astu lavalle, jossa sai esittää jotain kuulokkeissa käskettyä. Yksi rohkea nuori mies siellä esiintyikin. Oli myös huone, jossa piirrettiin ja piirrokset laitettiin seinille. Me tyydyimme katselemaan.

Nythän sitä voisi vaikka lankavarastoa tyhjentää, kun on mallia saatu. 

Ostin kirjankin.

Ja nyt ÄÄNESTYS niille, kun on jaksaneet tänne asti. Minähän tilasin Neulojan adventtikalenterin, jossa on neljä pakettia lankaa. Piti avata eka maaliskuun lopussa, jos olen pysynyt kuosissa. En ole, joten saanko avata jo nyt. Yst.vast. kommentteihin, kiitos. Kyllä/ei vai Ei/kyllä.

Ollako vai eikö olla

...herkkätunteinen? Paistaako se päivä? Otanko itseni liian vakavasti? Mistäkö on kyse?

Olen lukenut. Takana puhumisen taito meni kohtaan 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua. Se meni siihen, koska sen saama täystyrmäys synkensi elämäni. Minä tykkään kirjasta. Räikkönen meni kohtaan 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot. Ja tietenkin tykkäsin Hotakainen-Räikkönen yhdistelmästä. Cut off löysi paikkansa numerosta 47. Kirjassa on alle 100 sivua. Ihan ok kirja vaikka en erityisemmin tykkää lukea lontoota. Ja sitten sokerina pohjalla kohtaan 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Murakamin Maailmanloppu ja Ihmemaa. Ehdottomasti parhaita lukemiani kirjoja. Kiehtova juonen kehittely vaikkakin vähän läts-loppu Murakamin tyyliin. Taidanpa ottaa hyllystäni jonkun lukemattoman Murakamin seuraavaksi.

Käväisin lapsuuden ystävän kanssa museossakin. Teatteritaiteen museo museohaasteen kohtaan 3 eli yhteen aiheeseen erikoistunut museo.

Valokuvataiteen museo kohtaan 10 eli ilmastonmuutosta käsittelevään, koska etenkin Marja Helanderin työt ottivat kantaa Lapin luonnon muutokseen ihmisen takia. Ehkä vähän väkisin tähän kategoriaan survottu, mutta meni se sinne. Valokuvataiteen museossa on aina mukavaa. Tykkään katsella loistavien kuvaajien loistavia kuvia.

Pari leffaakin katsoin. Valkoinen Masai kohtaan 22. elokuva paikassa, jossa haluaisit asua ja Mr. Seefield historiadokumentiksi eli kohta 17.

Tällaista siis tänään. Nyt pitäisi raahata ruhoni pilatekseen ja ehkä sitten taas johonkin museoon. Olen lihonut taas kilokaupalla. Kun mieliala laskee pakkaselle, en välitä mistään paitsi ahmimisesta. Pitää ryömiä täältä kuopasta taas ihmisten ilmoille.

Asiat, joita on syytä välttää

Pilvisen päivän kunniaksi  kuva aurinkoisemmista ajoista.

Joku Pöllö lähetti kannustavan kortin, josta lämpimästi kiitän. Kortti innoitti tekemään listan asioista, joista on syytä pysytella kaukana.

1. Negatiivinen ilmapiiri
2. Kaikkitietävät ihmiset
3. Kaatuminen
4. Kuvitelmat omasta ylivoimaisuudesta
5. Itsensä vähättely
6. Lyhyet yöunet
7. Jatkuva punaviinin lipittely
8. Raivostuminen
9. Hyvää tarkoittavat neuvot
10. Jossittelu

Ja koska negatiivisuutta pitää välttää, samantien lista asioista, joita on syytä vaalia

1. Oma aika
2. Taivaanrannan maalailu
3. Suunnittelu
4. Tulevaisuususko
5. Lintujen laulun kuulostelu
6. Koiran tassujen tuoksuttelu
7. Lukeminen
8. Kirjoittaminen
9. Jutustelu
10. Turhuuteen tuhlattu aika

Ps. Luin ja huomasin, että onpa oudosti rakennettu, ikäänkuin kortti olisi tuonut mieleen huonoja juttuja. Kortissa kehoitettiin olemaan välittämättä, jos ihmiset kritisoivat tekemisiäni ja toimimaan omalla tavallani. Kortti oli oikeasti kannustava ja hyvää mieltä tuova.

Postia

minun aurinkoni nousee vaikka maa vain siihen muuttaa suhdettaan

Postia tulee ja menee. Postcrossingin kautta on jo tullut 56 toinen toistaan kauniimpaa korttia, joissa on myös mukavia kirjoituksia erilaisten ihmisten elämästä. Mukava lukea, miten erilaisia asioita ihmiset korttiin kirjoittaa. Kovin on erilaisia myös toiveet lähetettävälle kortille. Joillakin on niin tiukat vaatimukset, että melkein ärsyttää, joillakin ei mitään. Mutta kaikille löytyy jotain. Oudointa on, että useilla on kielto käsintehdyille. Luulisi, että käsityö olisi arvossaan, mutta ei. Minä kyllä tykkään itsetehdyistä.

Sus jo ehti kaipailla tietoa kortin saapumisesta. Sorry, etten ole ehtinyt päivittelemään. Kone on hankala ja olen aloittanut taas kuntoilun ja mummoilun, joten päivät vain valuvat. Kiitos kortista ja hienosta runosta. Näytin Koirapojalle. Sen mielestä hyvä kuva, häntä etenkin.

Sohvalta tuli hieno myös käsintehty kortti. Kiitos. Noin kaunista jälkeä voi vain ihailla. Ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että tällaisiahan voisi itsekin kokeilla. Seuraava ajatus oli: "Lopeta turha haaveilu!" Joten ehkä tyydyn valmiina ostettuihin.

Susannalta tuli myös kaunis kortti, kauniissa kuoressa. Lämmin kiitos. Noita kuoria voisinkin tehdä, kun on tämä kirjeprojektikin jossain vaiheessa. Kaikki projektini ovat vaiheessa. Olen hidastunut ryömintäkaistalle koko elämässä, eikä taida olla paluuta kiihdytysajoihin. Mutta hissukseen jotain silloin tällöin. Eikä mitään jää kesken vaikken ehtisikään. Tosin lapseni haikaili sukkien perään, jos nyt kuolen. Lupasin yrittää neuloa jotain varastoon.

Tein uuden kategorian elokuviin "elokuva, jossa on lohikäärme" ja katsoin Näin koulutat lohikäärmeesi 1 ja 2. On ne hyviä!

Ja toki olen taivaita tuijotellut.

Väreissä löytyy.

Koirapoika kävi ilmoittamassa, että ulos tekisi mieli, joten eiköhän tästä kohta.

Lätäköt ovat palanneet

Meidän pihatiet olivat vielä eilen meriä. Nyt lienee jo taas luisteluratoja, kun ilma on kylmennyt. Kävelemme taiten.

Piti kirjoitella vaikka mitä, mutta meni aika tuon toisen blogin säätöihin. Palaan siis joskus toiste. Sen verran voin kertoa, että onnistuin tekemään mummotettavalle lahjaksi sukat, joita ei saa jalkaan. Teen siis uudet samanlaiset. Tällaiseen saavutukseen en olekaan aiemmin yltänyt.

Krapu

Luminen päivä

Heti aamusta aloitamme polkujen tallaamisen. Kun herää aikaisin, pääsee koskemattomaan lumeen piirtämään omat jälkensä. Aikaahan siihen menee, kun yrittää jotenkin osua entisille polunpohjille. Tehokkaasti viima puhaltaa yön aikana kaikki jäljet umpeen ja edessä avautuu tasainen, hohtavan valkoinen kenttä. Aika hyvin ovat polut kuitenkin piirtyneet mieleen, joten tasaisesti tunnustellen polku löytyy. Edellä pyyhältävä koira auttaa osaltaan hahmottamaan reittiä. Koira ei polusta välitä, mutta upotessaan korviaan myöten lumeen, näyttää, ettei ainakaan tuonne kannata suunnistaa. Koira on muutenkin hyvä kumppani, sillä sen ilo poistaa aamuäreyttä niin, että kun vihdoin saan kupillisen kahvia eteeni, elämä tuntuu jo maistuvan. Uusi päivä alkaa iloisesti.

(Pöllön kautta löydetty krapu )

Yllättäin sataa - jotain

Joka aamu on polut tallattava uusiksi. Se ei olekaan ihan yksinkertainen juttu. Polut ovat kapeita ja polkujen vieressä on metri lumihöttöä, johon uppoaa. Jos onnistuu löytämään sen entisen polunpohjan, ei kuomien varresta mene lunta sisään.

Ikkunasta on kiva katsoa ulos sateeseen. Ja on ulkonakin piristävää tallustella - ajoittain ainakin. Uupumus välillä meinaa tunkea päälle, mutta finnrexiniä kitusiin ja kursseilemaan taas.

Olen neulonut ja jotain aikaankin saanut. Esikoiselleni 40-vuotialahjaksi sukat, jotka ilmeisesti kelpasivat.

Postiakin olen saanut, mm. sohvalta ruokintaohjeita, museovinkkejä ja siemeniä. Kiitos paljon. Näyttää mielenkiintoiselta.