sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Luukku 22



Jääluu herää ovikellon soittoon. Pitkähammas kuuluu menevän aukaisemaan. Leon ääni kuuluu eteisestä. Jääluulle tulee kiire nousta ylös tapaamaan uutta ystäväänsä. Jääluu ja Leo ovat sopineet, että Leo voi viettää joulun Jääluun perheen kanssa. Leon oma perhe on Kap Verdellä lomailemassa, mutta Leo ei päässyt mukaan, kun koulu oli vielä kesken.
Päivästä tuleekin vilkas, sillä myös  Modoc ja Everstinna tulevat isojen pakaasien kanssa. Lahjoja näyttää olevan. Tänä vuonna Mammuttilan joulupöytään kerääntyy melkoisesti väkeä, sillä Modoc ja Everstinnakin jäävät kyläilemään jouluun asti.
Puolen päivän maissa ovikello taas kilahtaa. Shardik ja Celtikahan siellä ovat. Shardik vilkaisee Jääluuta ja kysäisee: ”Kukas tämä keikari on ja mistäs olet hänet löytänyt?” Jääluu melkein punastuu kertoessaan kylpylälomasta.

Pisteet
Possu 9
Anne 6
Saukkis 5
Saga 1
Marika 1

5 kommenttia:

  1. Ihana kuva, siinä kaikki kaverukset vierekkäin:) Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa sinne❤️🎅🎄

    VastaaPoista
  2. Hitsi nyt vasta hämäläisenä hokasin, että tuo Everstinna oli jo luukku 18 🤣.

    VastaaPoista
  3. Liksom Rosa: Perhe (Anne)

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.