tiistai 29. marraskuuta 2022

Marraskuu vetelee viimeisiään

 

Lunta on ilmestynyt erilaisina ryöpsähdyksinä. Nyt sataa vaihteeksi vettä. Ihan perustalvi siis.


Harmaat säät sopivat minulle. Ei ahdista, ei masenna. Olen jopa ollut aktiivinen välillä. Osallistuin Itseriittoisten pikkujouluunkin eli sosiaalistin itseäni.

 
Kävin yöpymässä mummotettavien luona, kun kiireiset vanhemmat olivat muualla tutkimuksiaan tekemässä.


Yhtenä päivänä matkustin Tampereelle tapaamaan Käsistään käteviä. Kaikenlaisiin ryhmiin olen tunkenut itseni vaikka introverttina osallistuminen vaatii ponnistelua. 
 
 
Nyt kyllä taidan jättää yhden ryhmätapaamisen väliin. Koirapoika nimittäin sai taas ripulin stressistä varmaan. Onhan se kamalaa, kun joutuu olemaan yksin. Kilttinä koirana Koirapoika ilmoittaa, kun on ulos mentävä, ettei minun tartte mattopyykille ruveta. (Tosin sitäkin on tullut pitempien poissaolojen jälkeen, kuitenkin vain pissajälkiä.) Yöllähän ulkoiltava on usein, joten nukkuminen on mitä on eli pätkittäistä. Joskus sitten aamuisin nukutaan tosi pitkään. Tänä aamuna oli pakko turvautua herätykseen. Koirapoika on niin moderni, että tilaa ruuat netistä kotiinkuljetuksella. Minä ihan vain kävelen kauppaan hakemaan maitolitrani. No, tänään oli aikainen kuljetus eli piti herätä. Onko mitään pahempaa kuin herätä kesken unien johonkin pirinään?


Koirapojalla kävi vieraskin. Harjoittelee keväistä hoitokeikkaa varten hyvissä ajoin.




Jotain valmista on sukkatehtaaltani tullut, jotain itselle, jotain varalle ja jotain tilattua.
---
Kuten Possu muistutti: Joulukalenteri hyökkää kohta päälle!

8 kommenttia:

  1. Lunta tuli oikein reilusti, mutta nyt se näyttää sulavan. Joka päivä pitää erikseen miettiä, mitä pukea päälleen. Joulukalenteria odotan innolla.

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen kaveri tulossa hoitoon!

    Joo, perustalvea eli sitä sun tätä keleissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytön koira. Joskus huhtikuussa vasta tulee muutamaksi päiväksi, mutta nyt totuttelee parin tunnin pätkissö.

      Poista
  3. Koirapoika näyttää lähinnä närkästyneeltä siitä että emäntä on kehdanannut olla poissa ja jättää yksin. Oli mukava tavata Tampereella. Minulla on yllättäen kolmet! pikkujoulut/jouluruokailut tiedossa. Eikä näistä mitkään ole työpaikan. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata kaikkia. Harmi, kun tuo koira on nykyisin niin stressiherkkä. Joskus matkusteltiinkin sen kanssa. Luulen, että kuurous osaltaan haittaa. -siis koiran kuurous :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. On täälläkin. Satoi lisääkin, mutta nyt taas tihkuttaa vettä. Loistavat lumiukkokelit.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.