tiistai 21. helmikuuta 2017

Päivä valkenee väsyneenäkin


Jäin illalla fiksaamaan yhtä juttua, joten yö jäi taas aivan liian lyhyeksi, mutta enköhän minä tästä päivästä selviä. Tänä iltana kyllä otan unilääkkeeksi allergiatabletin. Jostain syystä se nimittäin auttaa nukkumaan pitkään ja sikeästi. Pitää varmaan hengitystiet avoimina, joten en niin herkästi herää aamuvirkkujen naapureiden puuhiin. Tosin voin myös mennä ajoissa nukkumaan. Viime yönä, kun valvoin, niin myös shoppailin lisää lankoja. Ja piti ostaa paljon, jottei tarvinnut maksaa postikuluja. Vielä pitää noihin pääsiäissukkiinkin jotain hankkia. Kesäneuleitakin tekisi mieli ajatella, mutta jos nyt jotain rotia.

Yllättäin on kaikenlaiset lihakset kipeinä ja kaikinpuolin kankea olo. Pidän välipäivän liikunnasta. Olisko se mummopilates kuitenkin ollut ihan tehokasta, kun keskikehossakin tuntuu jotain. Tuo lahjakuntosali ei tunnu yhtään omalta. Tosin olen käynyt siellä vain kerran, mutta silti. Pitää kuitenkin yrittää taas huomenna. Onhan se moninverroin parempi kuin tuo talon oma. Ja on minun kuitenkin paljon helpompi lisätä liikuntaa kuin vähentää syömistä. Olisi taas kyykkyhaasteen aikakin. Kukas lähtee mukaan?

Syömisistä puheenollen, alkaako se paasto laskiaissunnuntaina, laskiaistiistaina vai tuhkakeskiviikkona? Ja onko paasto 40 päivää vai kestääkö se pääsiäiseen, jolloin se on enemmän? Ja jos pääsiäiseen, niin pääsiäissunnuntaihinko? Miten käy, jos repsahtaa kesken kaiken? Kannattaako laskea varman päälle eli valita jotain helppoa vai kannattaako tosissaan haastaa itsensä?


Tulossa on kiivas elokuvaviikko. Tietää myös rahanmeno, sillä pitää ostaa lippupaketteja, kun ilman alea hinnat on ihan kohtuuttomat. Pakko vähän huokailla vanhoja hyviä aikoja, kun oli halpoja ja huonoja teattereita, joissa esitettiin erittäin hyviä leffoja. Nyt on vain isoja loistavia saleja, joissa menee pelkästään kassamagneetteja kalliilla hinnalla.  (Mummo alkaa olla jo siinä iässä, että ennen oli asiat paremmin.)

maanantai 20. helmikuuta 2017

toinen viikko selätetty


Oliko siellä viikon lopussa jokin auringon pilkahdus pilvien takaa?
  • yhteenveto:
    • paino nousee edelleen
    • iltasyönti sujuu turhan hyvin vaikka ihan kiltisti olen aamupalan joka päivä syönyt (väittävät, että iltamässääminen katoaa, jos aamulla syö)
    • suklaata olen pari palaa syönyt, tummaa, ei karkkia, mutta kyllä ruisleipää ja homejuustoa ja pipareita ja homejuustoa, digestivekeksejä ja marmeladia
    • ei yhtään punaviiniä, kerran olutta
    • kahtena päivänä olen kävellyt yli 10 000 askelta, viitenä yli 15 000 eli viikkotavoite saavutettu
    • kaksi kertaa kävin kuntosalilla
    • kerran kävin uimassa
    • kerran kotijumppasin (kaikki liikuntakerrat ovat olleet yli tunnin kestäviä)
Onhan se paremmin kuin edellisellä viikolla eli nousujohteinen on tämä projektini toistaiseksi.


Säät sen kun paranee. Nyt rätkii räntää. Huonosti nukutun yön (jotain liikuntaa tapahtui porraskäytävässä neljän aikaan, heräsin ja valvoin aikani) jälkeen kömmin aamulla vastentahtoisesti elämäni ekalla senioripilatestunnulle. Olen ollut aiemmin peruspilateksessa ja ratsastuspilateksessa. Tämä oli tietenkin aika iisiä, mutta en minä kaikesta kunnialla selvinnyt. Suurin ongelma on mahapallo, joka häiritsee monia liikkeitä. Mutta tykkäsin pilateksesta. Olenkin varannut nyt tunteja niin pitkälle kuin onnistuu. Ja kun samalla rahalla saa käydä uimassa, kävin sammakoimassa sen 1½ kilometriä. Kovin oli ruuhkaa radalla, mutta syke nousi taas vaikka kuinka ylös. Ei ole hengitystekniikka täydellisesti hallussa. Nyt on uuvahtanut olo, kun söin ison lautasellisen pinaattisoppaa kahden kananmunan säestyksellä. Aamulla söin vain näkkärin avokadolla, kun en voinut juuri ennen jumppaa syödä paljoa. Jumpan ja uinnin välissä hörpin palautusjuomaa ja vettä. Ja uinnin jälkeen lisää palautusjuomaa (piimää ja jotain herbalifejauhetta, joka on tuolla kaapissa ollut iät ja ajat - ostin sen, kun siihen sai hieronnan kylkiäisinä). Oli ihan nälkä, kun kotiuduin.

Lankoja kävin ostamassa kilon lisää, etteivät lopu paaston aikana. Vielä pitää jotain ostaa. Ja uimapuku on pakko hankkia. Nykyinen on ikävän läpinäkyvä. Ei ne kestä, vaikka kuin hyvin niitä pitäisin.

Nyt hengähdän hetken. On koiralenkkitreffit taas parin tunnin päästä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Lepopäivän ratoksi


Olin ajatellut pestä ikkunoita tänään. Ne nimittäin likaantuvat lähes läpitunkemattomiksi - liioittelenkohan hiukkasen - kun sade heittää pölyä ja nokea katolta alas. Eipä tarvitsekaan pestä. Sataa vettä. Aamulenkkikin jäi lyhyehköksi. Ei oikeastaan sateen takia vaan, koska kuvittelin sateen pehmentäneen jäätiköitä, enkä siksi piikittänyt kuomiani. Siellähän olikin uskomattoman liukasta, joten kierreltiin lähinnä sulia jalkakäytäviä. Ajattelin pitää tänään laiskottelupäivän. Eilen totesin, että olen toivottoman jäykkä nykyisin eli hiukan venyttelyä tänäänkin, mutta ei muuta aktiviteettia ellei sitten innostus iske.

La la land oli ihan viihdyttävä, mutta ei yltänyt samalle tasolle kuin Moulin Rouge. Hienoja kuvia ja etenkin loppuratkaisusta sai pisteitä, mutta en tunne halua katsoa uudestaan. Nyt ajattelin katsoa Herolta Cirque du Soleil: Worlds Away. Jos vaikuttaa hyvältä, katson kokonaan, jos ei, katson jotain muuta. Edistyy nuo neuleet.


Käytiin eilen Outletissa ja sorruin ostamaan turhuutta eli tällaisia annosvuokia. Olivat niin söpöjä.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Kuinkas sitten kävikään


Eilen sitten vihdoin puolen päivän jälkeen lähdin matkaan. Laitoin nastat kulkuvälineisiin, repun selkään ja otin reippaan asenteen mukaan. Hississä mietin, kävelisinkö takaisinkin kuntosalilta, kun eihän se ole kuin vajaa neljä kilometriä. Ajatuksissani astuin ovesta ulos. Kävelin reippaasti pihan puoliväliin, kun huomasin jotain tosi outoa. Sataa vettä. Pysähdyin pohtimaan. En kyllä sateessa kävele. Olen ihan litimärkä hetkessä, kun takki ei pidä yhtään vettä. Täytyy mennä takaisin heittämään nastat pois, kaivaa bussilippu ja lähteä uudestaan. Hississä ehdin taas miettiä asiaa. Menin sisälle, seisoin hetken paikallani ja päätin, että en lähde bussilla mihinkään. Riisuuduin, puin jumppavaatteet päälle, otin kassiin kengät, vesipullon ja hikipyyhkeen, vedin toppahousut ja takin päälle, kengät jalkaan ja lähdin talon kuntosalille. Soutulaite toimi suht hyvin. Monitoimilaitteessa kokeilin erilaisia liikkeitä, mutta en oikein osannut säädellä kaikkea. Penkillä väänsin vatsaliikkeitä ja heiluttelin kolmen kilon käsipainoja. Kokeilin hulavanteita ja suodin taas. Lopuksi venyttelin puolapuilla ja totesin, että hiki tuli ja reipas tunti meni. Oikealla kuntosalilla olisi mukavampia laitteita, suihkut, sauna ja infrapunasauna ja tuolla, johon sain lahjakortin, on myös hierovia tuoleja, ilmaiset kahvit ja tilava oleskeluhuone. Talon kuntosali on ankea kellarihuone, ahdas, vähän laitteita ja kaikki hiukan huonokuntoisia, ei mitään glamouria eikä palveluja. Mutta matkoihin ei mene aikaa eikä rahaa, sinne voi piipahtaa milloin vain, eikä siellä yleensä ole ketään - tosin eipä sinne oikein kahta ihmistä mahdukaan kerralla, kolmea ei missään nimessä. Saattaa olla, että suosin jatkossa tuota talon salia, tosin tämä ilmainen kuukausi pitäisi käyttää hyväksi. Täytyy katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kiehtoisi ajatus siitä lempisalistani, jonne tosin matka kestää.

Mutta entäs sitten tänään. Kyllä rasitti lähteä lenkille, mutta käytiin kiltisti kolmisen kilometriä metsissä ja pelloilla. Mielenkiintoista tuo käveleminen, kun välillä on paljasta maata, välillä peilikirkkaita jäätiköitä. Onneksi nastat on keksitty. Jatkosuunnitelmana oli uimahallille meno, mutta kuten varmaan arvaatte, en viitsi lähteä. Enkä viitsi lähteä millekään kuntosalillekaan. Sen sijaan ajattelin kasata itselleni mukavan kotijumpan. Minulla on tietenkin laatikollinen lehdistä leikattuja ja eri kuntoutusjaksoilta tai fysioterapiakäynneiltä peräisin olevia jumppaohjeita. Käyn niitä tänään läpi ja teen itselleni pari kolme ohjelmaa. Yhden pilates-shindo-vatsa-yhdistelmän kotona tehtäväksi ja yhden käsipaino-kuminauhayhdistelmän tuota talon kuntosalia varten. Lisäksi voisi olla hyvä pitää yksi venyttelypäivä viikossa, joten sellainen voisi olla hyvä. Minullahan on kotona käsipainot, kahvakuula, pieniä pilatespalloja, iso pallo, jumppakeppi, erivahvuisia kuminauhoja, tasapainolauta, hierontarulla ja jumppamattoja, joten ei olisi tarvis hötkyillä olkkaria kauemmas.

Suunnitelmat ja mahdollisuudet ovat aina olemassa, pitkäjänteisyyttä kaivataan. Anonyymi voisi huomautella tasaisin väliajoin, jotta pysyisin ruodussa. Reippaasti olen varaillut noita seniorijumppia, kun ostin kertoja. Mutta peruminenkin on yhtä helppoa kuin varaaminen.

Tänään näyttää tulevan kaunis ilma, joten voisin harkita kävelyä johonkin veden ääreen. 100lintua ei oikein edisty, joten pullasorsan voisin käydä pongaamassa. Jos siis viitsin. Olisiko elämä helpompaa, jos vaihtoehtoja ei olisi niin paljon, jos olisi vain yksi mahdollisuus? Leffaan ainakin menen, La la land.

Reipasta lauantaita kaikille! 
(huom! tiesin, mikä viikonpäivä on)

perjantai 17. helmikuuta 2017

Ollakko vai mennäkkö?


Kassi on pakattu jo illalla valmiiksi. Ilma on suotuisa. Aikaa on. Josko siis kävelisin tuonne kuntosalille reippaat kolme kilometriä ja vääntäisin rautaa tunnin verran. Sen jälkeen voisin jopa sallia bussikyydin takaisin etenkin, jos kävivin kaupassa täydentämässä ruokavarastoja. kait se näin on tehtävä ennen puolta päivää. Nyt vain laiskottelen.

torstai 16. helmikuuta 2017

kerran vielä


Motivaatiosta pitää vielä jotain sanoa, kun minulla on ollut jo pitempään totaalisen saamaton olo, painava taakka, josta en tiedä, mikä se on ja mistä. Mikään ei huvita, ei koko elämä. Ei tämä tarkoita, etteikö olisi välillä kaikenlaista mukavaa, mutta kaiken alla, syvänteissä, on ankea pohjavire. Ja se taakka painaa ryhdinkin kumaraa. Huomaan raahustavani hartiat lysyssä, selkä notkolla, maha rennosti eteenpullahtaneena päivästä toiseen. Kun tämä olemuksen maata kohten kääntyminen selvisi minulle, olen yrittänyt aina muistaessani vetää napaa selkärankaan, oikaista varteni ja aktivoida lapatuki. Vaikutushan on silminnähtävä. Ryhtiliike nostaa mielialaakin ylöspäin. Onneksi vielä kykenen oikaisemaan itseni. Mutta koko ajan huomaan valuvani kasaan. 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei itseään pitäisi mollata vaan pyrkiä positiiviseen ajatteluun. Mutta ei pelkkä itseni taputtelu ja silittely saa minua motivoitumaan. Jostain muualta se on löydettävä. Kannustava kaveri olisi tietenkin lottovoitto, mutta sellaisia ei nyt satu olemaan. Välillä joku innostuu liikkumaan, mutta into kestää viikon pari. Sen jälkeen on niin kiire, ettei puoleen vuoteen ehdi mitään. Nyt on yksi nuori ystävä, joka käy kävelemässä Koirapojan ja minun kanssa suht usein. Hän ei ole mikään pikakävelijä, mutta pitkiä lenkkejä teemme. Hänen kanssaan on mukava jutustella.

Sohvalta ehdotettiin projektien kehittelyä. Sehän minulta sujuu, suunnittelu, kehittely. Mutta miten sen motivaation saa riittämään vuodesta toiseen? Miten hyvät tavat juurtuvat osaksi jokapäiväistä elämää? Miten huonoista tottumuksista pääsee eroon?  Eilen olin mummoilemassa ja siellä oli osan aikaa myös mummi paikalla. Mummi totesi "Sinä se jaksat aina neuloa." Miten noista kuntoa ylläpitävistä asioista tulisi yhtä itsestäänselviä kuin se, että neule on aina ja kaikkialla mukana?

Olisko tämä nyt tässä. Hyviä neuvoja saa antaa.


Kortteja tipahtelee edelleen. Pöllölle nyt kiitos. Sinulta tulee aina näitä kannustavia lauseita, jotka sopivat tilanteeseen. Yritän muistaa.

Josko nyt jonkin laatikon perkaisin. Niistä tuppaa aina tulemaan kaoottisia roinan säilytyspaikkoja vaikka yritän muistaa laittaa tavarat omiin lokeroihinsa käytön jälkeen. Luulisi sen olevan helppoa, kun ei täällä kukaan muu sotke.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Mikä on motivaatio?


Mietin taas vaihteeksi, miksen osaa muuttaa tietoa teoiksi. Minulla on miehekäs kaljamaha, joka häiritsee jokapäiväistä elämääni. Kumartuminen on vaikeaa. Ylämäet hengästyttää. Housunkaulus valuu alas. Kaikki vaatteet kiristää. Joka päivä  ja lähes joka hetki, maha on tiellä, muistuttaa olemassaolostaan. Eikä se silti riitä siihen, että muuttaisin elämäntapojani. Joudun syömään verenpainelääkkeitä, verensokeri heiluu sallitun rajoilla, olen erittäin hyvin selvillä, että nimenomaan sisäelinten ympärille kertynyt rasva on hengenvaarallista. Mutta ei se riitä. Teen kaikenlaisia suunnitelmia, yrityksiä ja ryhtiliikkeitä, jotka kuolevat hetkessä omaan mahdottomuuteensa. Tiedän, ettei minun tarvitsisi muuta kuin hiukan muuttaa arkeani, niin ongelma häipyisi - muuttaa arkeani pysyvästi. Olen kyllä ilmeisesti muuttanut arkeani pysyvästi - ikävä vain, väärään suuntaan. Se on kyllä käynyt helposti. Pari vuotta sitten en voinut edes kuvitella painavani 80 kiloa. Nyt se on normaalipaino. 

Jotkut ihmiset tekevät muutoksen, kun sairastuvat vakavasti. Ei liene mitään mieltä odottaa sellaista. Etenkin, kun eihän sitä tiedä, miten silloin kävisi. Ei kaikki silloinkaan jaksa ottaa itseään niskasta kiinni. Osa masentuu ja lopettaa kaiken, koska mitä sitä kannattaa yrittää. Onko sitä motivaatiota jossain kaupan? Mikä hyvänsä syy kelpaisi.


Aurinko nousi tänäänkin. Näyttää tulevan kaunis päivä. Iltapäivällä on pyykki ja illalla mummoilua. Ehkä tässä aamupäivällä käyn katsomassa, onko uimahalli vielä paikoillaan.


Possu oli lähettäny palan sydäntään. Kiitos siitä. Jotenkin en ole hahmottanut aiemmin Possua käsityöihmiseksi, askartelijaksi, mutta olen selvästi ollut väärässä. Olisko SNY tehnyt muutoksen vai onko Possu aina ollut sala-askartelija.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Meillä jumpataan


Tosin minä en ehdi tänään ainakaan aamusta, mutta onneksi Koirapoika hoitaa oman osansa. Possumunkille tiedoksi, että viime yönä nukuin viitisen tuntia. Voisin varmaan nukkua pitempään, jos laittaisin verhot sen kuun eteen, mutta en raski. On niin kiva katsella taivaalle. Ja minullahan tuolla valvomisella ei ole väliä, kun voin sitten vaikka päivällä nukkua. Tosin en tykkää nukkua päivällä. Mutta jossain vaiheessa sitten nukuttaa.


Ystävänpäiväkortteja tuli eilen, myös tämä. Kiitos Sohvalle. Härkäpapuja olen ostanut, mutta muuten en ole kasvimaata vielä ajatellut.


Näin komean leivän sain eilen. tyttärelläni on jääkaapissaan juuri, joka vaatii hoitoa välillä. Hoidon tuloksena syntyy leipää yli kotitarpeen. Ruisleipä on suuri intohimoni, joten heti illalla tein palasen... ja toisen... ja kolmannen... ja... Jäi sitä vielä tällekin päivälle.

HUOM! Muistakaa kytätä kävijälaskuria. 2222 lähestyy.

maanantai 13. helmikuuta 2017

ensimmäinen viikko takana


  • yhteenveto:
    • paino noussut puolisen kiloa
    • lähes joka ilta olen syönyt itseni ähkyyn
    • lähes joka päivä olen syönyt myös suklaata tai karkkia 
    • lähes joka päivä olen juonut punaviiniä tai hunajarommia
    • kahtena päivänä olen kävellyt yli 10 000 askelta
    • kerran olen kotijumpannut
    • kerran olen venytellyt  
    • kerran kävin shindon jomon kiertovenyttelyssä
Ei siis mennyt ihan kuin Stromsössä. Pitäisköhän mainostaa, miten hyvin aion jatkossa pärjätä? Ehkä olen nyt ihan vain hiljaa ja kerron sitten jälkikäteen, miten tämä viikko on sujunut.


Yhdet polvisukat kyhäsin. Vien ne tänään tyttärelle, kun käyn hakemassa hänen tekemäänsä ruisleipää. Eilen jo naputtelin nettiin pitkän litanian lankatilauksia, mutta jätin vielä harkintaan. Langat nyt ei ole se, mitä eniten kaipaisin elämääni.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ruuhkaa elämän sivupoluilla


Pääsiäisenä elämä kyllä repeää, kun sekä 10viikkoa että paasto loppuvat. Onneksi tuo lankapaasto kestää ja kestää. Lankapaasto on myös helppo, selkeä, yksinkertainen. Ei vain osteta uutta lankaa. Siinä kaikki. Tänään käyn läpi lankavarastojani ja ensi viikolla täydennän niitä. Pakko täydentää, koska esim. sukkien neulonta vaatii kaksi - tai jos on kyseessä kirjoneule  useita - samanlaista kerää, jotta molempia sukkia voi neuloa yhtäaikaa. (Älkää edes kuvitelko, että rupeaisin jakamaan keriä, kuten muut tekee. En jaa!) Uskoisin kykeneväni valmistautumaan niin hyvin, että pärjään kolme kuukautta ilman täydennyksiä. Onhan minulla yli 20 kiloa lankoja jo nyt. 

10viikkoa on teoriassa myös toteutettavissa, mutta käytännössä ei tunnu onnistuvan millään. Tämän viikon olen elänyt kuin pellossa, vain ajatuksen tasolla olen kuvitellut ryhdistäytymistä. Josko se tästä siirtyisi ensi viikolla käytäntöön. Maanantaina menen aktivoimaan kuukauden kuntosalikortin. Sain sellaisen lahjaksi, joten onhan se käytettävä. Kovasti myös suunnittelen muutakin ohjelmaa ensi viikolle, mutta vielä en uskalla julki tuoda. Kuvittelen, että silloin olisi pakko toteuttaa suunnitelmat. Outo kuvitelma. Ihan kevyestihän minä ennenkin olen jättänyt lupaukseni omaan arvoonsa.

Tuo paasto onkin sitten vaikea. Siinähän kieltäydytään asioista. Minä en tykkää kieltäytymisestä vaan menisin mieluummin positiivisen kautta. Mutta paasto ei ole positiivinen. Paasto sanana jo sisältää kieltäymystä ja kärsimystä. Punaviinistä (muut viinakset ei tuota ongelmia, kun en niistä erityisemmin tykkää) voin kieltäytyä, mutta kun se kait oli jo mukana tuossa 10viikossa. (tosin en ole sitäkään noudattanut) Onko jollakulla jotain hyviä kieltäytymisehdotuksia? Saa ehdottaa. Tuskin noudatan. Itse ajattelin, että voisin perinteisesti kieltäytyä lihansyönnistä. Sen ei nyt kovin suuri uhraus pitäisi olla. Tosin minulla on tämä kielletyn hedelmän ongelma eli kaikkea, mitä ei saisi tekee mieli. Mutta tätä nyt harkitsen. (Voisin tietenkin ajatella tuota lihajuttua niin päin, että lisään kalan syöntiä. Mutta kun paasto on kieltäytymistä!) Onhan tuohon paaston alkuun vielä aikaa, joten kaikkea voin harkita. Kaikenlaisesta suunnittelusta voisin kieltäytyä, mutta se on liikaa. Jotain iloja pitää elämään jäädä paastonkin aikaan.

Shindon jomo on kiinalaiseen lääketieteeseen perustuva parannusmenetelmä tai "parannus", mutta jotain. Tuossa venyttelyssä väännettiin itseämme outoihin, ei vaikeisiin, mutta tosi outoihin, asentoihin, joissa sitten viivyttiin pitkään. Harmi, että niiden tekeminen kotona on aika vaikeaa, kun eihän ne muistiin jääneet. Jotain oli sellaisia, joita ajattelin kokeilla, kun en pystynyt olemaan niissä kuin hetken. Päättelin, että niitä sitten kaipaan. Kaksi tuntia meni mukavasti ja yllättäin sen jälkeen oli tosi rentoutunut olo. Yllättävää oli sekin, että opettaja teititteli minua, kun tunnin jälkeen kiitin. Se on tuo harmaiden ohimoiden charmi. (Olen viihtynyt hyvin ilman tukkaväriä, enkä aio enää ruvetakaan värjäämään. Joku shokkivärisuortuva olisi kyllä kiva. Kampaajani tuskin moiseen suostuu, mutta kaupastahan noita värejä saa.) Parin viikon päästä olisi Peter Hess sointukylpy. En tiedä, haluanko maksaa siitä kympin, vaikka kaikkea uutta pitäisi kokeilla.

Minun on pakko ostaa taas uudet silmälasit. Nämä tummuvat ei sovi elämääni. En näe ulkona mitään tärkeää. En erota värisävyjä. En tunnista lintuja. Ärsyttää, mutta oma vika. Menen ensi viikolla etsimään. Talous on tätä vauhtia kuralla, mutta voin sitten tehdä ostopaaston.

Tänään on mummotettavan synttärit. Älkää pelätkö, en ahmi kakkua. Yleensä en edes maista. Se tehdessä tapahtuva kulhojen nuolenta öklöttää vieläkin.