Motivaatiosta pitää vielä jotain sanoa, kun minulla on ollut jo pitempään totaalisen saamaton olo, painava taakka, josta en tiedä, mikä se on ja mistä. Mikään ei huvita, ei koko elämä. Ei tämä tarkoita, etteikö olisi välillä kaikenlaista mukavaa, mutta kaiken alla, syvänteissä, on ankea pohjavire. Ja se taakka painaa ryhdinkin kumaraa. Huomaan raahustavani hartiat lysyssä, selkä notkolla, maha rennosti eteenpullahtaneena päivästä toiseen. Kun tämä olemuksen maata kohten kääntyminen selvisi minulle, olen yrittänyt aina muistaessani vetää napaa selkärankaan, oikaista varteni ja aktivoida lapatuki. Vaikutushan on silminnähtävä. Ryhtiliike nostaa mielialaakin ylöspäin. Onneksi vielä kykenen oikaisemaan itseni. Mutta koko ajan huomaan valuvani kasaan.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei itseään pitäisi mollata vaan pyrkiä positiiviseen ajatteluun. Mutta ei pelkkä itseni taputtelu ja silittely saa minua motivoitumaan. Jostain muualta se on löydettävä. Kannustava kaveri olisi tietenkin lottovoitto, mutta sellaisia ei nyt satu olemaan. Välillä joku innostuu liikkumaan, mutta into kestää viikon pari. Sen jälkeen on niin kiire, ettei puoleen vuoteen ehdi mitään. Nyt on yksi nuori ystävä, joka käy kävelemässä Koirapojan ja minun kanssa suht usein. Hän ei ole mikään pikakävelijä, mutta pitkiä lenkkejä teemme. Hänen kanssaan on mukava jutustella.
Sohvalta ehdotettiin projektien kehittelyä. Sehän minulta sujuu, suunnittelu, kehittely. Mutta miten sen motivaation saa riittämään vuodesta toiseen? Miten hyvät tavat juurtuvat osaksi jokapäiväistä elämää? Miten huonoista tottumuksista pääsee eroon? Eilen olin mummoilemassa ja siellä oli osan aikaa myös mummi paikalla. Mummi totesi "Sinä se jaksat aina neuloa." Miten noista kuntoa ylläpitävistä asioista tulisi yhtä itsestäänselviä kuin se, että neule on aina ja kaikkialla mukana?
Olisko tämä nyt tässä. Hyviä neuvoja saa antaa.
Kortteja tipahtelee edelleen. Pöllölle nyt kiitos. Sinulta tulee aina näitä kannustavia lauseita, jotka sopivat tilanteeseen. Yritän muistaa.
Josko nyt jonkin laatikon perkaisin. Niistä tuppaa aina tulemaan kaoottisia roinan säilytyspaikkoja vaikka yritän muistaa laittaa tavarat omiin lokeroihinsa käytön jälkeen. Luulisi sen olevan helppoa, kun ei täällä kukaan muu sotke.
Possun mielestä se liikuntakaveri on just siinä mielessä huono juttu, että helposti käy sit niin, että jos kaverikaan ei lähde, niin itelläkin into lopahtaa. Ite se pitää päättää, että mä ainakin liikun, lähti toinen tai ei! Ja mieluummin lähtee vaan yksin itsenäisesti, koska se latistaa tunnelmaa, jos toista ei innosta. Mites se kuntosalikortti? Ainakin näin maalla salilla tulee tuttuja, ja niitä näkee paikanpäällä kun sinne menee, ilman etukätesipuheluja, että viittitäänkö mennä vai ei.
VastaaPoistaKoirapoika on hyvä liikuttaja. Entäs semmonen aktiivisuusranneke, joista jotkut intoilee? Ei oo Possun juttu, mutta ehkä jollekin vois sopii. Possua liikuttaa yleensä se ajatus, että väsyneenä saa hyvän unen. ;)
Tarvitset selvästi lisää sisäistä motivaatiota. Päämääriä osaat asettaa ja suunnitella, miten päämäärääsi pääset. Mutta se päämäärän saavuttamisen yrittäminen itsessään pitäisi saada jollakin tavalla positiiviseksi ja palkitsevaksi. Tähän on ulkopuolisen vaikea keksiä mitään poppakonsteja.
VastaaPoistaUlkoisia motivaattoreita on paljon helpompi keksiä kuin sisäisiä.Mitäpä jos mittaisit langasta vaikka kerran viikossa vyötärösi mittaisen pätkän ja teippaisit sen johonkin seinälle. Siitä voisi seurata hyvin konkreettisesti vyötärön kaventumista.
tai
Joskus ainakin netissä oli sellainen neulojien laihdutuskuuri, että lankaa sai ostaa jossain ajassa vain niin paljon kuin oli laihtunut samassa ajassa. Toimisiko se?
Sagan ehdotus neulojien laihdutuskuurista sopisi ainakin minulle. Possu Munkin ohje on myös hyvä. Onneksi voimme näin virtuaalsiesti tsempata toisiamme! Mielialaa kohottaa aiankin minulla, kun suunnittelen ja ajattelen jotakuta jota voisin ilahdutta, auttaa, muistaa... aina ei ole kyse edes mistään rahaa vaativasta asiasta vaan ihan vaan toisen ilahduttamisesta. Ihan tuntematon ilahdutettavakin kelpaa, siksihän kuulun Vaaka ry:n. Nytkin on tavoitteena neuloa sukkia nuorille Tyttöjen taloon, jahka oma neuleeni ensin valmistuu. Salaisuus on siinä, että oma katseeni kääntyy pois itsestäni. Tämä toimii siis itselläni. Uskon, että sinä löydät omat voimavarasi ja oman elämänilosi itse. Onneksi on Koirapoika! Oma Äitini kertoo, että yksinäisenä hän hakeutuu kaikkiin mahdollisiin rientoihin, minne vain voi mennä. Toisten ihmisten seura virkistää. Hänkin odottaa kevättä ja rikkaruohojen heräämistä, että pääsee kitkemään...
VastaaPoistaNo niin neuvoja on hyvä aina antaa...oma valmentautuminen ja haasteni on opettanut, että tässä elämäntilanteessa ja näissä ruuhkavuosissa joko tai. Eli ei ole tullut neulottua, ei luettua, ( lapsi lähtee Lappiin ilman lapasia ja liian pienissä sukissa, mitäs kasvaa niin nopeasti, ja luettua on tullut vain vartti ennen kuin uni on vienyt Leo edelleen kesken, säälittävää) mutta liikuttu ja kiinnitettyä ruokaan huomiota. Pienin askelin enemmän marjoja ja kasviksia. Liikkumisen täytyy olla nopeasti pois alta hoidettavaa ja missä vain tehtävää. Sinulla on pakko ulkoiluttaja, hyvä! Siihen päälle esim 45 min välein esim lankkua 30 s kun neuloo tai lukee ( kun saisi sen 45 min) ja päälle kyykkyjä ja muuta pientä jumppaa eli ns välitunti:) Jos 6 pv menee hyvin niin vapaapäivä on ansaittu. Ja hei punaviinistäkään ei tarvitse luopua, mutta se täytyy ansaita reippailemalla. Pienin askelin itselle armollisesti, mikään ei ole kiellettyä ajatuksella. Alkuun tiukka aloitus ( esim 2 vk) ja hyvä suunnittelu syömisistä etukäteen ja on riittävää ettei ole nälkä. Omien tapojen rikkomista eli rakkaiden rutiinejen. Tsemppiä sinä pystyt siihen! ( anonyymiAnne)
VastaaPoistaKiitos. Tulikin paljon hyviä neuvoja.
VastaaPoistaPossulle:
Minä tykkään kuntoilla yksin, joten siellä salilla en kaipaa tuttuja. Sitä kaveria tarvitsisin siihen, että saisin itseni liikkeelle. Että olisi sovittu kuntoilemaan lähtemisestä. Ja kun olisi tullut luvattua, olisi mentävä. Näitä on joskus ollutkin ja olen kovasti painottanut, että jos ei pääse, ei tarvitse ilmoittaa, koska sitten, kun sinne paikan päälle pääsee, ei kaverilla ole väliä. Ihmisillä vain on hillitön tarve selitellä. Ja kaikki ovat muutaman kerran jälkeen lakanneet sopimasta, kun ei ole aikaa.
Aktiivisuusranneketta en kaipaa, kun se laskee kaiken. Mutta askelmittari, jota käytän vain ulkona, on hyvä motivaattori kyllä, kuten tuo sykemittarikin. Sykemittarissakin on omat heikkoutensa, mutta onhan se kiva, kun se hyvän viikon lopuksi pamauttaa kellotauluun pokaalin fanfaarien kera. Minulla on ollut siinä yleensä laihdutusohjelma, mutta nyt kokeilen kunnonkohotusohjelmaa.
Sagalle:
Vyötärönympärys on häilyvä juttu. Mittaaminen on, mitä on. Vaikea mitata samalla lailla, mutta voisihan noita langanpätkiä kokeilla. Olisihan se kiva sisustuselementti ;)
Lankojen osto ei taida toimia, kun nyt on ostettava tarpeeseen ja sitten tulee se lankapaasto.
Emännälle:
Kaunis ajatus tuo muiden muistaminen, mutta ei toimi minulla. Siitä tulisi ikävä velvollisuus. Satunnaisesti osallistun johonkin, mutta en halua sitoutua mihinkään. Sama juttu noiden tapahtumien kanssa. Minä mieluiten välttelen kaikkia tapahtumia ja väkijoukkoja. Minulle tämän eläkkeelläolon parasta antia on vapaus, itsenäisyys, sen oman navan ympärillä pyöriminen. Kavahdan ajatusta aikatauluista ja kiireisistä eläkeläisistä, jotka rientävät tapahtumasta toiseen. Olen epäsosiaalinen yksilö.
AnonyymiAnnelle:
Taukoliikunta kuulostaa hyvältä. Ehkä kokeilen. Tosin harvoin minä tuntikausia istun lukemassa tai neulomassa, mutta taukoliikuntaa tai ainakin taukovenyttelyä voisin harkita. Tuollainen alkurepäisy ei minulle sovi, sillä se johtaa ennemmin tai myöhemmin täydelliseen hällä-väliä-asenteeseen. Mutta punaviinidieetti toimii. Sitä olen kokeillut tyyliin "punkkua saa vain niinä päivinä, kun on harrastanut vähintään tunnin kunnon hikiliikuntaa". Sitä voin taas jatkossa noudattaa, mutta nyt pitää antaa maksalle aikaa toipua. Juuri noiden ruuhkavuosiaikojen takia, nautin nykyisin täydellisestä aikatauluttomuudesta.