perjantai 24. helmikuuta 2017

Teenkö, mitä haluan vai mitä pitäisi?


No, tehän sanotte yhteen ääneen, että pitää olla armollinen itselleen, kehua itseään, rakastaa itseään. Mutta jospa se itsensä rakastaminen vaatisi jotain muuta kuin sen mitä haluaa. Jos olisi parempi sittenkin mennä kuntosalille kuin jäädä kotiin. Vai olisiko parasta mennä ostamaan silmälasit, kun nykyiset nostaa verenpainetta. Ja ainahan on sellainen vaihtoehto, että koska aurinko paistaa, voisi koiran kanssa maleksia ulkona. Kun huolellisesti asioita punnitsee, voi myös ajatella, että huono nukkuminen johtuu pölyisestä asunnosta, jonka voisi siivota. Aina löytyy vaihtoehtoja elämään. Nyt kahvimuki alkaa tyhjetä ja mikropuuro tuoksuu herkulliselle. Vaihtoehtoelämä vaatii joskus valintaa, mutta ei se ehdotonkaan elämä helppoa ole.

Uimapuvun ostin. Halvan. Oli kaksi mustaa vaihtoehtoa, siis kaksi vaihtoehtoa noin ylipäänsä. Molemmissa löytyi koko, joka sujahti päälle. Toisessa näytin ihan naispuoliselta mummolta, toisessa sukupuolettomalta hylkeeltä. Otin hyljevaihtoehdon, kun mummossa ei oikein henkselit pysyneet olkapäillä. Lisäksi vesielementtiin hylje sopii hyvin. Hylkeessä on lahkeet ja se on muutenkin hyvin peittävä ja pysyvä. Se puristaa rinnan kohdan tiukan tasaiseksi, mutta antaa mahan rehottaa rauhassa. Että äkkiä vain hallissa veteen.

Eilen taas kerran totesin, että kyllä hyvät elokuvantekijät ovat hyviä. Scorsessenin Silence oli erinomainen, vaikka aihe ei minua miellyttänyt. En ymmärrä uskontoja ylipäänsä ja minkäänlaista käännytystyötä en ollenkaan, joten alkuasetelmat elokuvaan, joka kertoo kristityistä jesuiitoista budhalaisessa Japanissa, eivät olleet hyvät. Elokuvassa oli myös hyvin raakoja kohtauksia kauniiden maisemien keskellä. Mutta se oli loistava elokuva. Juoni kantoi loppuun asti ilman mitään löpsähtämisiä, kolme tuntia enkä haukotellut kertaakaan.

5 kommenttia:

  1. Montako tähteä annat elokuvalle?
    Minä aloin eilen lukea kirjaa nimeltään Happotesti. Alku vaikuttaa lupaavalta.
    Aurinkoista viikonloppua teille, sinulle ja koirulille!

    VastaaPoista
  2. Välillä laiskottaa, mutta silloin voi kehitellä vaihtoehtoista tekemistä, kuten ulkoilu ja neulominen, lukeminen... Minä rentoudun näin viikonlopun alkamisen kunniaksi vaihteeksi neuleen äärelle ja Murhaavat naiset on luennasssa, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  3. Minä olen sitä mieltä, että olemme jo siinä iässä, että voimme tehdä mitä haluamme.

    VastaaPoista
  4. Valintoja, valintoja, sitähän se on päivästä toiseen. Mutta ainakin kannattaa nyt käydä uimassa, kun on se uusi uimapukukin.

    VastaaPoista
  5. Viisi tähteä Scorsessenille! Tuolla Kulttuuri-sivulla on tähditetty kaikki, miyä olen nähnyt, lukenut ja kokenut.
    Hyvä, että Murhaavat naiset pääsee lukuun. Järjestelen taas kirjahyllyni uuteen uskoon ja voisin, ehkä laittaa jotain kierrätykseen... jos nyt raskin. Olen aika kiintynyt kirjoihini.
    Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että saa tehdä, mitä haluaa. Mutta kun ne halut on välillä ristiriidassa keskenään. Haluaisin olla terve, hyväkuntoinen ja päästä eroon vaarallisesta viskeraalirasvasta. Haluaisin myös löhötä kotona ja mässyttää hyvää ruokaa. Tulee siis näitä valintoja ja asioiden tärkeysjärjestykseen asettamista. ja nuo kivikautiset geenit eivät vielä ole oikein sopeutuneet nykyaikaan.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.