Retki, jolla seuraat vesilintuja (15)

 

Pitkästä aikaa, suunnittelematta, ikäänkuin vahingossa, retkihaastekin edistyi.

---

Kävin kampaajalla. Vanhat tutut ratikat ja bussit eivät kulkeneet entisiä latujaan, kun katuja taas myllätään. Pääsin kuitenkin perille ja suht ajoissakin. Kotimatkalle en viitsinyt edes yrittää mitään kulkuneuvoa vaan suuntasin Töölönlahden kautta metrolle.

Siellähän tietenkin kelluskeli kaikenlaisia lintuja kauniissa auringonpaisteessa. 

(nyt on taas naama punainen vaikka olin isokertoimisen aurinkorasvan muistanut)

Lokkeja tietenkin, kaikenlaisia, herttaisen pyöreänaamaisia kalalokkeja

ronskimman näköisiä harmaalokkeja 

(huom. punainen täplä nokassa)

ja keveän kauniita naurulokkeja.

Ja tietenkin vakio eli kyhmyjoutsenpari pesimistä aloittamassa. Taustalle on osunut silkkiuikku,

joka on niitä ärsyttäviä kuvattavia. 

 

 

Sukeltaa näkymättömiin sekunnin murto-osassa ja nousee pinnalle ties missä.

Puolisukeltajat jäävät sentään kelluskelemaan paikalleen.

Ärsyttävä oli myös haapana, joka lähti uimaan karkuun villiä vauhtia heti, kun näki minut.

Sehän myös on kokosukeltaja eli vietti suurimman osan ajasta pinnan alla.

Välillä piti kuitenkin tulla vahtimaan pariansa.

Telkkä on samaa ärsyttävää pinnan alla viihtyvää jengiä

kuten nokikanakin.

Nokikanoja oli tosi paljon. Ne on myös helppo tunnistaa tuosta valkoisesta otsasta.

Vesilinnuissa on myös sellainen outo juttu, että niillä ilmeisesti on vain yksi jalka.

ainakin silloin, kun ne seisovat maalla.

Vedessä olevat kivet vaikuttavat toisin

tai ehkä kyse on lajieroista.

Olihan siellä myös hanhia, lähinnä valkoposkia, mutta myös pari kanadanhanhea. Ja sinisorsia oli muutama.

Ohikulkiessa piipahdin kurkistamaan Pikku-Finlandiaan noin ulkoapäin.

Siinähän on niitä puita oksineen.

Finlandiatalo on vaihteeksi remontissa. Remontteja on ollut jo useita.

Työllistävä vaikutus on kait hyvä juttu.

Keskeneräistä vai kesken jättämistä?

 

Kas siinäpä kysymys. Jalompaa oisko mummon kärsiä kaik uupumukset, kolotukset vai luopua, lopettaa?

Minä luovu en koshkaan. Tahdon vain yrittää. Ja kaiken sen minkä pitää mä päätän, se mulle myös jää.

Kuten vaikkapa vuodesta toiseen huonosti hoidettu kasvimaapalsta. Lapseni kysyi, miksen luovu, jos rasittaa ajatus lähteä taas taisteluun. No, eihän se niin käy. Sehän olisi periksiantamista. Kun on kerran joskus kolmekymmentä vuotta (lähes, jos tarkkoja ollaan niin 29 vuotta ja 9 kuukautta) sitten päättänyt aloittaa viljelyn, sillä tiellä pysytään.

---

Tosin minuthan ylipuhuttiin vaikka kovasti vastustin, kerroin, ettei minua kiinnosta, etten ole mikään viljelijätyyppi. Ylipuhuja oli kuitenkin sitkeä. "lähde edes minun seuraksi", "ajattele, miten mukavaa on istuskella pientareella yhdessä juomassa kahvia", "minun niin tekisi mieli, mutten yksin haluaisi" Luovutin sitten toisen periksiantamattomuuden edessä. "okei", "mutta sinä hoidat kaiken", "saat ihan vapaasti valita, minkä vain palstan"

---

Siihen aikaan palstoja sai heti, kun halusi. Nyt jonossa on koko ajan yli sata innokasta viljelijää.

---

Taisin minäkin olla alussa innokas. Sain palsta-alueen reunalta koskemattoman juolavehnäläntin. Pimeinä syysiltoina töiden jälkeen lapioin, kuokin ja seuloin juuria. Keväällä jatkoin samaa, mutta pienemmässä mittakaavassa, tarkemmin. Istuin maassa ja kuopsutin pienellä puutarhalapiolla maata. Pinnasta yli puoli metriä oli pelkkiä juolavehnän juuria. Putsaaminen eteni hitaasti, mutta sinnikkäästi. Kerran yliopiston työmiehet olivat kääntämässä viereistä viljapeltoa. Katseltuaan touhuani, tulivat kysymään, haluanko, että he pyöräyttävät palstani koneella. Kiitin kauniisti ja sanoin "ei, kiitos, minä ihan itse" Ja ihan itse olen koko ajan tehnyt. Joskus joku miespuolinen halusi mukaan, mutta ei siitä mitään tullut. Minä itse ja vain minun tavalla. On tässä vuosien mittaan ollut monenlaista avun ja koneiden tarjoajaa, mutta minä itse.

---

Se minut ylipuhunut ystävä totesi jo ekana kesänä, että ihan liian rankkaa. Kertaakaan ei istuttu pientareella kahvilla.

---

Naapuripalstoilla on ollut vilkasta vuoronvaihtoa, kun monet ovat todenneet, että kaiken saa helpommin kaupasta. Monenlaisia ihmisiä on virrannut ohi. On ollut kyttäämistä, kantelua ja jokunen oikeusjuttukin. Minä yritän pysytellä kuohunnasta erossa ja osua palstalle silloin, kun siellä ei ole muita. Viime aikoina on kyllä ollut ihan mukavia palstanaapureita ja myös pysyvämpiä. Heidän kanssaan moikataan ja sanotaan joku ympäripyöreä lause kasvuolosuhteista, mutta jokainen keskittyy omaan palstaansa ja antaa muiden puuhastella omalla tavallaan. 

---

Tosin viime aikoina palstoja on ruvettu tarkastamaan ihan virallisesti. Annetaan huomautuksia ja jopa puretaan sopimuksia. Minä olen toistaiseksi selvinnyt huomautuksilla eli kovin herkästi ei irtisanomisia tule. Mutta yritänhän minä kuitenkin jotain...

Kävin siis katsomassa, joko lumet on sulaneet. Harmikseni huomasin, että kyllä on eli olisi syytä aloittaa. Huomasin myös, että uusi naapurini on yrittänyt virittää aitaa oman palstansa ympärille, mutta minun lahonnut puuaitani häiritsee.

Niinpä sitten revin laudat irti, haravoin roinat kauemmas ja jätin kaiken silleen. Saa naapuri aitansa kuntoon. Kahta aitaa yhdellä reunalla ei tarvita.

---

Minun puuaitani tehtiin lähinnä sen takia, että ihmiset pysyisivät poissa palstaltani. Viime aikoina ympärille on  rakennettu hyvinkin korkeita verkkoaitoja, jotta eläimet pysyisivät poissa. Minulle jää aidaton alue käytävän puolelle, joten palstani varmaan on jänisten, kauriiden ja muiden kasvissyöjien suosiossa jatkossa. Minua ei haittaa. Syökööt nälkäiset rauhassa. Sen verran kyllä mamoilen, että taimia pidän harson alla, koska linnut parturoivat tehokkaasti kaikki pienet alut.

Joku onneton kukka yrittää punkea esiin. Kukkia varmaan yritän tänäkin vuonna viljellä vaikka pääasiallinen suunitelma on peittää koko palsta hesareilla ja pahveilla. Tänään ajattelin mennä saksimaan vadelmapuskaa ja marjapensaita.

Paaston jälkeen sitten ostin hohdetta enemmänkin. Epäilen kyllä, ettei heijastava lanka korvaa hilelankaa, mutta näillä nyt mennään. Koirapojan mielestä ihan ok ostos. Etenkin, kun kerroin, että on tilattu myös koiranruokaa runsaasti. Se on toistaiseksi matkustellut ympäriinsä, mutta tänään pitäisi ilmestyä ovelle.

Koirapoika kävi eilen tutustumassa mahdolliseen hoitopaikkaansa, jos minä päättäisin lähteä johonkin.

Kuolemanpelko

Minullahan on tarkoitus vain tylsästi (ei olisi saanut kirjoittaa tylsästi - miten helppoa sitä on purkaa ärtymtksensä jonkun niskaan ja miten vaikea se on unohtaa - mutta vaikka muistan, mitä ei saisi kirjoittaa, kirjoitan silti, koska voin) kirjoittaa jokapäiväisestä elämästäni, sen tapahtumattomuudesta. Ja taas varmuuden vuoksi pitää taas täsmentää, että tapahtumattomuus ei ole paha asia.

---

Mutta nyt sitten sotkeudun itseäni suurempiin asioihin. Mariupolin tilanne sai miettimään kuolemaa ja etenkin kuolemanpelkoa. Mistä se pelko kumpuaa? Eiköhän jokainen kuitenkin ole selvillä, että matkan päässä odottaa kuolema. Ja kun tämän tietää, luulisi, että kuolemaan voisi suhtautua filosofisesti ja ajatella, että on ihan ok, jos se tulee nyt. Mutta en minä ainakaan osaa ajatella noin, en vaikka olen jo aika monta vuosikymmentä elänyt. Vastoin realismia, minä ilmeisesti kuvittelen eläväni ikuisesti - ainakin toistaiseksi. Ehkä jossain vaiheessa tieto elämän lopusta konkretisoituu. 

---

En minä ole edes selvillä, mikä tekee elävästä elävän, mikä on elämänvoima, miksi elossa pysyminen on niin tärkeää, miksi minuun on ympätty vahva elämänhalu. En tiedä. Mutta toivon, että jokin ihme pelastaisi he, jotka vielä pitävät kiinni elämänkipinästä Mariupolissa. Toivon vastoin kaikkea realismia.

Lätäköt ovat kuivuneet, lumet moninpaikoin sulaneet, vaikka sitkeitä lämpäreitä riittää. On ollut lämmintä ja aurinkoista. Vuokot ovat puhjenneet kukkaan. Kauhulla ajattelen, että kasvimaalle pitäisi mennä hommiin. Ja jostain luin, että kasvimaidot ovat pahaksi hampaille. Taidan silti juoda kahvini edelleen baristan kera.

Nauttikaa keväästä ja elämästä niin kauan, kun sitä riittää.

Minä neulon sukkia.

Paastonaika

Paastonaika oli pitkä, pimeä ja täynnä kieltäymyksiä.

En ostanut:

lankoja

(mutta heti paaston loputtua kimallelnakatilaukseen)

kankaita

kirjoja

lehtiä

suklaata

karkkia

viiniä  

(paitsi, että ostin yhden pullon, kun tänään vesijuoksukamu tulee syömään ja lupasin punkkuakin)

En syönyt:

suklaata

karkkia

En juonut:

punaviiniä

enkä mitään alkollista

Paastonaika oli myös täynnä saavutuksia:

kulutin lankaa 1 kg 233 g

Langoista syntyi kaksi kinnasparia

 

melkein yhdeksän sukkaparia  

(yksi on vielä varvasosaa vaille, joten ei kuvaa)

Nämä on jo ennestään täällä esiteltyjä, mutta jotain uuttakin:

Nina Laitisen Tiilikalla-sukat, malli josta olen aina pitänyt. Vähän jäi harmittamaan, kun en tajunnut tehdä peilikuvana. Ehkä teen joskus uudet.

Sitten sain kuningasajatuksen tehdä saapassukat kirjoittajaryhmälle seiskaveikan jämistä. 

(tähän sarjaan tulee vielä ne vajaat ja yksi pari lisää)

Kuningasajatuksen takia ompelu jäi, koska saapassukat pitäisi saada jakeluun jo pääsiäisen jälkeen. Kankaiden kulutus siis odottaa vuoroaan, mutta kirjoja ja lehtiä laitoin kiertoon ja jopa jotain joutavia papereita ja muut turhaa poistin. 

 

Eilen kauniin ilman innoittamana siivosin parvekkeenkin, jotta pääsen kohta aamukahville ulos. Siinä sitten pari isoa jätesäkillistä raahasin roskikseen.  

(Kaikki ei ollut parvekkeella, mutta nappailin siinä samalla muutakin roskiskamaa.)

Kiitos kortin lähettäneille. Posti aina ilahduttaa ja etenkin nyt, kun olen itse aika laiska postittelemaan. 

Mukavaa pääsiäisajan jatkoa itsekullekin!

(ei vielä ole ulkona hiirenkorvia, maljakkoon varastin koivulta yhden oksan)

 

Onko kevättä ilmassa?

 

Leikkikenttä on taas muuttunut sisämereksi. Tämä on aamulla otettu kuva. Päivällä lammikko on laajempi. Lapsista lienee kiva roiskuttaa vettä keinuessaan. Onkohan hoitajista yhtä hauskaa yrittää kahlata paikalle?

Lätäköiden myötä lokitkin ovat saapuneet kailottamaan kevättä.

Maasta puskee elämää,

kukkiakin.

 

Hangesta nousee muitakin kevään merkkejä.

Riidatonta perintöä

 

Minulla oli hiukan epätavallinen elämän alkuaika, lapsuus ja nuoruus, joten kaikenlaiset sukuriidat ja perinnönjaot ovat minulle vierasta maata. Mutta ihan ilman perintöä en minäkään ole jäänyt.

Kasvatusäitini, isotätini, oli tietenkin taitava käsityöihminen, ompelija ammatiltaankin nuorempana ennenkuin muutti pientilan emännäksi. Häneltä jäi muutama tavara minulle. Siinä vaiheessa, kun hän kuoli, ei ollutkaan muita perintöä jakamassa.

Kinnasneula 1800-luvulta. Tätä en ole käyttänyt vaikka ostin kinnasneulakirjankin. Enköhän joskus opettele tämänkin tekniikan.

Parsinsieni myös 1800-luvulta. Tätä olen joskus käyttänytkin vaikka olen vannonut, etten ikinä parsi. Mutta kaikki vannomisethan on luotu peruutettaviksi. Tätä on kyllä paljon käytetty aikanaan. Hyvin näkyy neulanpistoja, vaikka hyvin on myös kestänyt kuluneet vuosikymmenet.

 

Hienosti veistetty yhdestä puusta. 

---

Tästä tuli mieleeni tämän perintöni esittely, kun Vanuttunut villasukka kirjoitti parsimisesta. 

Kolmas perintöni onkin sitten nuorempi, 1900- luvun alkupuolelta. Tämä on toiminut pula-aikana sokeriastiana. Silloin jokainen  laittoi korvekekuppiinsa omat sokerit, jos laittoi.

Hyvin se säilöö nuppineulojakin.

---

Minulla oli toinenkin sokeriastia, mutta annoin sen joskus jollekin lainaan jotain tarvetta varten. Ja kuten lainatavaroille käy, se ei ikinä palannut kotiin.

---

Perin minä myös poljettavan Singerin, jolla ompelin mielikuvituksellisia vaatteita. Joskus melkein harmittaa, kun olen antanut pukeutumistyylini rapistua niin tavanomaiseen. Singeri ruostuu nyt kellarissa ja sukkulankin heitin jossain välissä roskiin. Mutta olisihan minulla halpissinger ja kankaita.

Ulkona alkoi taas lumimyrsky, kun en ajoissa vienyt Koirapoikaa lenkille.

Onneksi Koirapoika osaa ottaa rennosti ja onneksi nuo lumimyrskyt ovat lyhytaikaisia eli heti, kun kirkastuu, ulos.

Lenkin jälkeen voinkin siirtyä katsomaan päivän elokuvan ja odottamaan virpojia. Vai pitäiskö siivota, kun tuo imuri näyttää odottavan.

Synkkää ja ikävää

 Nyt elo ei näytä kovin valoisalta, mutta rauhoittavan harmaalta kuitenkin.

Ja eiköhän kinokset tuosta pienene, kun vettä sataa oikein urakalla. Tasainen ropina ikkunaan, tuulenpuuskia ja litimärät vaatteet kuivumassa näin perjantaiaamuna. Nyt on hyvä päivä katsoa joku pitkä leffa. Olen kiltisti jonkin leffan katsonut toistaiseksi joka päivä. Onnistui mummoillessakin vaikka hiukan oli tekniikassa ongelmia välillä. Leffat vain on usein kolmetuntisia. Mutta syntyyhän siinä jotain sukkaa, ellen sitten jähmety tuijottamaan jännää juonta.

Tällaisia ostin, kun luin, että on olemassa sitruunoita, joita voi syödä kuorineen. En ostanut syödäkseni, vaikka toki piti maistaa. Aika kamalia! Ostin, koska jutussa ihmeteltiin siementen runsasta määrää. Olihan niitä. Nyt ovat mullassa. Olen jotain sitrushedelmiä saanut itämään ja kasvamaan. Ja kun ne pääsevät kasvun alkuun, ne venyvät pituutta kuin rikkaruohot. Joten nyt toiveikkaasti odotan minisitruunametsikköä.

---

 Ja vielä kuntokuuri viikot 13 ja 14 vaikka viikko on kesken. Naamanahkani on nyt sellaisessa kuosissa, etten vain jaksa. Taitaa jäädä joku maksettu kuntosalikäyntikin käyttämättä, mutta kun ei pysty ei kykene.

ma 28.3.22

• sauvakävely, hidas 80 min
  

ti 29.3.22

• keppijumppa 30 min
  

ke 30.3.22

• kuminauhajumppa 50 min
  

pe  1.4.22

• kuntosali 40 min
• vesijuoksu 50 min
  

to 7.4.22

• kuntosali 40 min
• vesijuoksu 50 min
  

Kysymys lankatietäjille

 Sain joululahjatoiveen: harmaat sukat, joissa vois olla vähän hopeaakin. Ohutta hopealankaahan voi ujuttaa mukaan, mutta tietääkö joku harmaata lankaa, jossa on kimalletta mukana ja josta voisi sukat neuloa? Kunhan paasto on ohi, voisin shoppailla. Kiirehän tällä ei ole, mutta ko henkilön synttärit on syksyllä, joten voisin jo silloin ilahduttaa. Ja kuten sanottu, aina voi ostaa hopean erikseen.

Huhtikuu

 

On väsynyt ja harmaa maa.

Ja märkää lunta putoaa. 

Ja yli meren aution

soi tuulen laulu lohduton.

On huhtikuu. On vaikein aika maan.

Nyt kevät itkee tuskissaan.

---

(Varmuuden vuoksi, jos ette tietäisi: Saima Harmaja oli tätä mieltä)

---

ja kyyneleissään hymyy huhtikuu

- käy päivä esiin, multa kirkastuu,

ja yli mullan kuultaa vihreys

soi ihmeellisen tuulen hengäys.

---

Minä voin sanoa huhtikuusta, tai keväästä ja auringosta, että kiva, kun aurinkoihottuma kiristää, kirvelee, kutittaa. Eipä viitsi paljon iloita iloitsevien kanssa, miten ihanaa, kun aurinko paistaa. Annan muiden nautiskella. Synkistelen sisätiloissa mahdollisimman paljon, yritän olla raapimatta, yritän olla välittämättä kaikenlaisista huomautuksista, yritän lotrata kertoimia sisältävillä tököteillä, yritän ajatella muuta. Enkä tietenkään pilvisinä päivinä hehkuta, miten ihana sää ja voi, kun tämä nyt kestäisi pitkään. En hehkuta, koska keväällä on lupa iloita vain valosta ja auringosta.

---

Se oli tämän päivän surkeusosuus.

Tämän talouden auringostanauttimisosuuden käyttää Koirapoika, jolle mikään paiste ei ole liikaa. 

---

Poistumme Koirapojan kanssa muutamaksi päiväksi laittamaan lapsia kouluun eli mummoilemaan. Eipä ne isot tytöt paljon hoitoa tarvitse, mutta läsnäoloa kuitenkin. Mukava nähdä heitäkin pitkästä aikaa. 

Nukuin huonosti, heräsin aikaisin. Nyt on pakko taas sipistellä kämppää, koska on aina välttämätöntä palata siistiin kotiin - lyhyeltäkin poissaololta. Pitää myös pakata jotain mukaan vaikka aina voidaan kipaista päivälenkillä täällä. Mutta jos kokeiltas vaikka joku retki tehdä. On jäänyt nuo retkeilyt ihan kokonaan.

Aika kuluu.

Aurinko nousee. Pimeys väistyy. Koirapoika käy kertomassa, että lenkille voitais mennä, jos ei kerran nukuta.

---

Juon kahvin loppuun ja aloitan sunnuntain.

---

Onko aurinko ystäväsi?

---

Ja vielä pieni lisä edelliseen postaukseen. Ne tyypit katolla asensivat hukkaenergiantalteenottotötsiä. Sitä ollaan täällä niin edistyneitä. Meille ei kyllä vielä tule. Ensin tulee peruskorjaus, joskus hamassa tulevaisuudessa.