torstai 8. helmikuuta 2018

Lumisade loppui


Aurinko nousee verenpunaisena.


Eilinen aamu oli hempeämpi vaikka silloinkin lunta sateli. Nyt ei ole talvisäissä valittamista, kunhan muistaa, että liukastuminen vaanii edelleenkin. Ulkoilu jää kyllä muistakin syistä nyt vähemmälle, mutta eilen totesin, ettei ole erityisen mukavaa pitkiä lenkkejä ajatella, kun koko ajan pitää jännittää, ettei vain lennä pitkälleen. Hetkeksi kun rentoutuu, astuu juuri siihen lumen alla piileksivään peilijäähän. Mutta ei hätää. Nyt on puoli vuotta kuntosalia ostettuna. Ja puoli päivää tuhrautuu, kun käyn kuntosalilla ja uimassa ja matkoihin menee yhteensä yli tunti. Mutta eläkeläisellähän on aikaa. Tosin kuten totesin tällä viikolla on kursseja, mummoilua, hierontaa ja se valmiiksi ajateltu elämän järjestys.


Nyt rupea kokkaamaan sairaalatyyppistä makkarasoppaa. Joskus kauan sitten sain sairaalassa tosi maukasta soppaa (makua varmaan lisäsi sitä edeltänyt syömättömyys), jossa kaikki oli pilkottu ihan pieniksi kuutioiksi. Se oli minusta tosi ihanaa. Joten nyt ajattelin nautiskella, kunhan saan ensin kaiken pilkotuksi.

6 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia.. meillä on samanlainen ilma. Jospa tänään uskaltaisin lähteä meren jäälle kävelemään. Makkarasopasta minäkin tykkään, hyvää on<3

    VastaaPoista
  2. On todellakin taas kauniita kuvia. Tuosta alimmaisen kuvan pilvimuodostelmasta tule mieleeni lentävä kotka tms. Katselen usein pilviä ja etsin niistä muotoja...

    VastaaPoista
  3. Oi oi,miten kauniita kuvia olet taas osannut ottaa. Kummasti tuo valon lisääntyminen jo piristää. Ja koirat pudottaa jo karvojaan. Kylmähän nyt on ollut, joten luulenpa, että talvikarvan irtoamisen käynnistää lisääntyvä valo.

    VastaaPoista
  4. Nastat jalkineisiin, sauvat käteen ja sitten nauttimaan talvesta. En tosin tiedä, miten Koirapojan ulkoilutus onnistuu sauvat kädessä? Itse olen liikkunut koko talven ilamn nastoja, vaikka nastakengät onkin olemassa. Sievin talvikenkien pohja on toiminut tosi hyvin ja pitänyt pystyssä. Kauniita taivaan pilvimuodostelmia! Itse tehty ruoka on aina hyvää.

    VastaaPoista
  5. Oletko huomannut että kun pääsee eläkkeelle niin kiire vain kasvaa? Kysymyshän on vain aikaan asennoitumisesta, ku sitä ikään kuin on tuhlata niin tulee vaan oltua koska sitä on ja kun sitten pitää jotain tehdä niin sitä onkin niukasti jaeltavissa, niin itselle kuin muille? =)

    Sus' is back ja elämä on taas yhtä mietelauselmaa....;DD
    Repun tekstit <3.
    Koirapojalle hauhau ja vuh.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kehuista. Voisihan tuo olla pöllökin, tuo pilvi.
    Meillä Koirapoika pitää tiukasti turkkinsa toistaiseksi. Ja kävelykelit ovat parantuneet. Nyt voisi kävellä, joten pitää keksiä uusia tekosyitä.
    Kiva Sus'.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.