perjantai 22. maaliskuuta 2019

Ei aina käy niin


Olin henkisesti ja fyysisesti valmistautunut lääkärikäyntiin, jota olen odottanut jokusen ajan. Tuli soitto. Lääkäri sairastunut. En huolinut palveluseteliä, kun haluaisin jonkinlaisen jatkuvamman tutkimisen, eikä tässä mitään sen ihmeempiä kuitenkaan ole. Yllättäin sitten sainkin uuden ajan ensi viikolle. Toivoisin, että taudit, viat, sairaudet tulisivat oikeasti poissuljetuiksi, jotta voisin sitten rauhassa keskittyä siihen kuntoiluun, ruokavalioon ja terveisiin elämäntapoihin, joita tietenkin suositellaan. Olen niistä ihan samaa mieltä, mutta varmuuden vuoksi voitais tsekata, ettei taustalla ole muutakin kuin oma saamattomuus. No, pitää yrittää kerätä taas jaksamista ensi viikoksi, jotta jaksan vaatia ja inttää.


Kortteja on tullut. Kiitos paljon Pöllö ja AA. Molemmat erinomaisen sopivia, ilahduttavia, innostavia. AA: periaatteessa joo, mutta jotain tarkennusta.


Possumunkki ei tyytynyt korttiin vaan laittoi haisuherneitä kasvatukseen. Haisuherneet onkin yksiä lempikukkiani, joten kiitos paljon. Pitänee pikkuhiljaa orientoitua siihen, että minunkin kasvimaalta joskus lumet sulaa. Ensinhän se on mutavelliä, mutta yritän pitää varani, etten pahasti myöhästy keväästä. Kortti kyllä asettaa vähän paineita. Tuollainen pitäisi kuulemma palstasta tulla. Taloa sinne ei kyllä saa rakentaa, eikä puitakaan istuttaa.


Se on taas lätäkkökuvauksen aika. Lintujakin tulee kasapäin. Pikkutsirppiäisiä vaan on hankala nähdä ja isompienkaan tunnistus ei meinaa onnistua, mutta kait se riittää, kun on yritystä.

5 kommenttia:

  1. Läääkärit on kuulemma ylen hankalia potilaita.. .

    Jo on palstalle tavotetta, näinköhän...usko vie läpi harmaan kiven! Ja sinisen! ja punaisen...siis ihan mikä kivi vaan, kyllä Usko hoitaa, Usko on nääs panostaja!!

    VastaaPoista
  2. Palstalla ei ole kiviä, sillä rajanaapuri vei kaikki kiveni itselleen, kaikki kauniit kiveni, joita olin sinne keräillyt ja kantanut, rajanaapuri kannattaa yhteistaloutta tyyliin se, mikä on sinun, on myös minun, se, mikä on minun, on minun. Rajanaapurilla on iso kivi. Pitäiskö kutsua Usko paikalle?

    VastaaPoista
  3. Siis ottiko naapurisi sinun palstaltasi kivet ilman lupaasi? Siis mitä???

    VastaaPoista
  4. Joo naapuri otti ja vielä silloinkin, kun piilotin ne rikkaruohokasan alle ja vielä senkin jälkeen. Otti myös lautoja, kaikki parhaat. Yksi toinen naapuri kerran kyseli, onko minulta viety jotain, kerroin, että kiviä. Hän meni tälle rajanaapurille ihmettelemään, että kaikkea sitä, että joltain oli kiviäkin varastettu. Rajanaapuri tuhahti: "Kyllä sillä niitä kiviä riittää!" Joten ei tartte ihmetellä, kuka ne vei. Kaikki isot kauniit, pyöreät. Mutta en ole viitsinyt suoraan asiasta puhua, olen vain ääneen harmitellut rosvoja. Tulee liian ikävää, jos ollaan ilmiriidassa. Tämä naapuri kun on käynyt jonkun kanssa oikeuttakin kunnianloukkausjutuista. Mollaa aina muita. Täytyy myöntää, että hänen palstansa on kaunis ja hyvinhoidettu. Hänellä on kaikenlaisia sairauksia ja liikkumisongelmia ja kipuja, joten ei ole hänellä helppo elämä. Mutta vähän kirvelee, kun näen kiveni hänen penkkiensä reunoilla.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.