tiistai 19. maaliskuuta 2019

Tulosten tulkinta

1) Henkilö, jonka kanssa kävelet, on kaikista tärkein ihminen elämässäsi. (poikani - pitänee paikkansa ainakin puoliksi, kun minulla on tytärkin)
2) Eläimen koko kuvastaa sitä, kuinka suuriksi koet elämässäsi olevat ongelmat. (metsäkauris ei ole suunnaton, mutta ei pikkuruinenkaan eli kohtuulliset ongelmat)
3) Tapahtumat sinun ja eläimen välillä kuvaavat sitä, miten suhtaudut omiin vaikeuksiisi. (katson niitä silmiin ja ne poistuvat)
4) Talon koko vastaa intohimojesi määrää ja vahvuutta. (pieni talo, pienet intohimot, vahvaa hirttä, vahvat intohimot)
5) Jos talon ympärillä ei ole aitaa, olet avoin ihminen. Jos kuvittelit puuaidan, jossa on rakoja välissä, suojelet itseäsi vahvasti, mutta päästät silti valittuja henkilöitä näkemään todellisen minäsi. Jos aidasta ei näy läpi tai kuvittelit muurin, pelkäät päästää muita lähellesi. (ei aitaa eli avoin - avoimeksi kuvittelen itseni)
6) Jos pöydällä ei ole ruokaa ja/tai kukkia eikä ihmisiä pöydän ympärillä, saatat tuntea itsesi onnettomaksi. (pöydällä on kukkia ja pöydän ympärillä tuoleja, mutta ei juuri nyt ihmisiä istumassa niillä - en kyllä tunne itseäni onnettomaksi - no, ehkä joskus yksinäiseksi)
7) Kupin kestävyys symboloi sitä, kuinka kestävänä pidät parisuhdettasi. (muovihan on ikuista toisin kuin minun parisuhteeni - tosin hyvät välit yritän säilyttää kaikkiin)
8) Se, mitä teet kupille, kuvastaa taipumuksiasi sen henkilön kanssa, jonka kuvittelit kävelemään metsään kanssasi. (laitoin naulaan oven pieleen myöhempää käyttöä varten - olenhan minä pojankin antanut löytää oman paikkansa ja perheensä)
9) Vesistön laajuus symboloi seksuaalisen viettisi vahvuutta. (purohan on kapea, mutta vilkkaasti virtaava, joten ...)
10) Se, kuinka paljon kastut vesistöä ylittäessä, kuvastaa seksin merkitystä elämässäsi. (kuivana selvisin eli ei merkitystä?)


Tiibetiläinen testi

Tulkinta kysymykseen 1
Katso alta, mitä jonoon järjestämäsi eläimet symboloivat. Mitä lähempänä eläin oli sinua jonossa, sitä voimakkaampana sen edustama arvo on elämässäsi.
Lehmä = Ura
Tiikeri = Itsearvostus
Lammas = Rakkaus
Hevonen = Perhe
Sika = Raha

 (perhe-itsearvostus-ura-rakkaus-raha - olisi saanut olla erilainenkin järjestys, mutta näillä mennään - perhe ja raha ovat oikeilla paikoillaan)

Tulkinta kysymykseen 2
Täytit aiemmin lauseet loppuun yhdellä adjektiivilla. Katso alta, mitä kukin kohta symboloi. Täyttämäsi adjektiivi kuvastaa tätä osa-aluetta elämässäsi.
Koira = Oma persoonallisuutesi (utelias - hyväksyn)
Kissa = Kumppanisi persoonallisuus (itsenäinen - sehän on minimivaatimus)
Rotta = Vihollistesi / vihamiestesi persoonallisuus (viisas - kunnioitettavia vihollisia?)
Kahvi = Suhtautumisesi seksiin (vahvaa - :) niin aina)
Meri = Kokonaisvaltainen elämäsi (rannaton - pidän ajatuksesta)

Tulkinta kysymykseen 3
Valitsit sinulle tärkeille ihmisille yhden värin. Katso alta, mitä valintasi kertoo kyseisen henkilön merkityksestä elämässäsi.
Keltainen = Joku, joka on vaikuttanut elämääsi mullistavalla tavalla (vanhempi mummotettava - näin on)
Oranssi = Joku, jota pidät todellisena ystävänäsi (ystäväni - kuinkas sattuikaan)
Punainen = Joku, jota rakastat koko sydämestäsi (nuorempi pojantytär - yllätävää, mutta toki häntäkin rakastan koko sydämestäni))
Valkoinen = Joku, jota pidät sukulaissielunasi (poikani - sukulaissieluksi tunnen)
Vihreä = Joku, jota et tule koskaan unohtamaan (tyttäreni - tietenkään en unohda)

Yllättävän oikeaan osuneita. Pitäiskö ruveta uskomaan huuhaatesteihin?

7 kommenttia:

  1. Aika kiva. Tein testin paperille jo aiemmin ja odottelin näitä tulkintoja ;) Sanoisin että mielenkiintoista, ihan kuin jotain olisi taas tajunnut sielun syövereistä.

    VastaaPoista
  2. Täytyy tehdä yhteenveto omaan blogiini. ;)

    VastaaPoista
  3. Aika moni kohta osui kyllä kohdalleen, totta!

    VastaaPoista
  4. Jonkun vähän vastaavanlaisen oon tehny teini-iässä. Jos muistaisin, voisin laittaa sen jakoon. siis jos muistaisin, miten se meni.

    VastaaPoista
  5. P.S. Possua häiritsi testissä se kohta, jossa "poistut takaoven kautta". Possun talossa EI OLE takaovea!! Mites se tulkitaan? ;)

    VastaaPoista
  6. Ei minunkaan talossa mitään takaovea ole, mutta ei anneta pikkuseikkojen häiritä.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.