sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Satoihan eilenkin


Mutta tänään vasta sataakin. Onneksi ehdittiin hoitaa aamulenkki vähemmän sateen aikana. Nyt on sellainen kohina, että Koirapoikaa pelottaa.Sen ääniherkkyys pahenee näköjään inän myötä joissakin asioissa. Onneksi matontamppaajat eivät enää saa sitä paniikkiin.


Minun piti tehdä espanjan tehtäviä, mutta tässä minä koneelle taas roikun. Täytyy ompelun lomassa vähän jotain sanoja kerrata. Vielähän minä nämä alkeen alkeet osaan, mutta kurssi etenee sellaista vauhtia, että pian olen taas pudonnut kelkasta.


Joku kyseli kirjoittajakursseistani. Olen neljättä vuotta saman ryhmän kanssa elämänkertaa kirjoittamassa. Nyt tavataan ilman opettajaa kerran kuussa. On tosi mukava ryhmä. Tiedämme toistemme historiasta jo niin paljon, että on helppo kirjoittaa kaikista asioista. Menin alunperin kirjoittamaan, jotta lapsille ja lapsenlapsille jäisi jonkinlainen käsitys elämästäni, kun ei ole sukulaisia kertomassa tarinoita.
---
Toinen kurssi, jolla olen on Luovan kirjoittamisen alkeet. Eri opettaja ja erilainen aihepiiri. Sitä on ollut vain kerran, joten en tiedä, millainen siitä tulee ja viihdynkö. Halusin kuitenkin jotain muuta kuin elämänkertaa vaihteeksi. Olin nimittäin pari vuotta toisellakin elämänkertakirjoituskurssilla, jolla oli eri opettaja kuin tuolla, jota jatkamme.
---
Sitten on vielä Sukellamme spekulatiiviseen fiktioon, jolle menin vain koska Murakamin Maailmanloppu ja Ihmemaa teki minuun niin suuren vaikutuksen. Tätäkin on ollut kerran ja vaikuttaa mukavalta. Tosin tätä on vain kolme kertaa.
---
Tällainen kurssipaletti tänä syksynä.


Kurpitsani kukoistavat. Esitin toivomuksen, että ne voisi jo käydä poimimassa sängyn alle odottamaan halloweenia. Tuntuu, että kohta räjähtävät omaan mahdottomuuteensa.

4 kommenttia:

  1. Monenlaisilla kursseilla käyt, hieno juttu!
    Itse olen niin laiska kurssilainen, ollut aina.

    Mahatavan kokoinen kurpitsa!

    VastaaPoista
  2. Hyviä ja haastavia aiheita kursseillasi. Nuo antavat varmasti paljon. Ajatus kertoa elämästään jälkipolville on kannatettava. Upeat kurpitsat!

    VastaaPoista
  3. Minä muistan italianläksyt vasta edellisenä iltana, ja silloin on jumppa enkä ehdi tekemään. Onneksi on tunnin alku. Pitäsi kerrata verbejä ja adjektiiveja, pelkillä nimisanoilla ei pitkälle pötkitä. Täälläkin on sadellut koko viikonlopun - tai lauantaina ei ehkä satanut, mutta silloin jouduin olemaan sisällä koko päivän. T: Saukkis

    VastaaPoista
  4. Kursseja on hyvä olla. Onpahan ainakin jotain rasitetta elämässä ;)

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.