Unet outonee

Yötä ennen on kuitenkin päivä, jolloin tapahtui ihme. Iltapäivälenkillä törmättiin aurinkoon. Tuntui uskomattomalta. Muutenhan päivä meni kuten meni eli ihmetellessä. Kirjaprojekti edistyi sen verran, että hain kirjapaketin kotiin. Silloin kyllä satoi eli kastuttiin. Tehan haluatte tietenkin tietää, mitä olin tilannut, joten

Muutama kirja juuri sitä oikeaa hyllykokoa. Orwell, koska sitä ei ole ja se on hyvä lukea uudestaan. Siilin eleganssi, koska  sitä suositeltiin kirjassa "Pieni kirjapuoti Pariisissa". Nuo muut kuulosti luettavilta, oli ale ja sai kolme kympillä.

Minä tykkään pokkareista, mutta hätätilassa ostan kovakantisia. Tämä oli hätätila. Maailman ainoaa viisiosaista trilogiaa ei saanut kuin kovakantisena. Onhan tämä väärää kokoakin, mutta joutuu sitten siihen isompien kirjojen joukkoon. On viimelukemisesta sen verran vuosia, että kiva taas ottaa pyyhe ja kylpytakki ja lähteä matkaan.

---

Kirjahyllyn järjestäminen ei sitten edennyt pitemmälle.

 

Mutta sentään aloitin päiväkirjan. Riskeerasin reippaasti ja otin yhden niistä hienoista. Tämä on suljettavassa kotelossa, kauniilla kansilla, merkkinauhalla ja vaihtelevilla sivuilla varustettu. Tällaistahan ei ole lupa jättää kesken.

(vaikka on tullut joskus jätettyä joitain hienojakin keskeneräisiksi, niitä aina välillä täydentelen, mutta nyt on vakaa tahto)

Siis unta näin taas.

---

Olin jossain jokun ison porukan kanssa, jotka oli tuttuja, ainakin osa, mutta vain unituttuja. Siellä käytiin kaksintaisteluja ja tuli minunkin vuoroni. ensin piti valita joku kaveri mukaan. Valitsin kaksi miestä, joista sitten tein lopullisen valinnan. Valinta oli helppo, koska toinen ilmottautui heti vapaaehtoiseksi ja toinen ei ollut kuulevinaankaan. Varoitin, että taistelu on vaarallinen. Siinä voi kuollakin. Olisin halunnut sen toisen, koska en halunnut tämän vapaaehtoisen missään nimessä kuolevan. Mutta ei ollut vaihtoehtoja.

---

Taistelu oli ohi ja ruvettiin puuhaamaan kotimatkaa. Paikkalippuja ostettaessa jouduin kahden nuoren pojan kanssa samalle penkkiriville. He eivät halunneet, enkä minäkään. Rasittavia kakaroita. Rupesin sitten ihmettelemään, miten taistelussa kävi. Ilmeisesti minä olin hengissä, mutta entä muut. Ketään ei näkynyt missään, ei vastustajaa, ei apulaistani. Yritin kysellä kaikilta, mitä tapahtui. Kukaan ei vastannut. Enkä minä muistanut koko taistelusta mitään. Muistin vain sen apulaisen valinnan ja sitten oltiinkin jo lähdössä. Oletin, että oli taistellut, mutta miten muille oli käynyt? Hevosetkin oli kadonneet. Inhottava, kun ei tiedä, onko tappanut jonkun.

Illalla oli komea auringonlasku. Nyt on pilvinen taivas ja aavistus kuuraa maassa. Ensilumia odotellaan ilmeisesti loputtomiin. 

---

Pitäisi mennä espanjan kurssille. Tekisi mieli lintsata.
---
Aamuista vielä sen verran, että minulla on usein päänsärkyä, aamuisin ja muulloinkin. Nappasin kovin helposti siihen särkylääkkeen, kunnes päätin lopettaa. Yllättäin vedenjuonti ja aamukahvi toimii ihan hyvin. Tänä aamuna kolotti sen verran, että harkitsin pilleriä. Mutta selvisin ilman. Mietin vain, mitenkähän paljon olen elämäni aikan syönyt turhia lääkkeitä?