maanantai 3. helmikuuta 2020

Unet outonee


Yötä ennen on kuitenkin päivä, jolloin tapahtui ihme. Iltapäivälenkillä törmättiin aurinkoon. Tuntui uskomattomalta. Muutenhan päivä meni kuten meni eli ihmetellessä. Kirjaprojekti edistyi sen verran, että hain kirjapaketin kotiin. Silloin kyllä satoi eli kastuttiin. Tehan haluatte tietenkin tietää, mitä olin tilannut, joten


Muutama kirja juuri sitä oikeaa hyllykokoa. Orwell, koska sitä ei ole ja se on hyvä lukea uudestaan. Siilin eleganssi, koska  sitä suositeltiin kirjassa "Pieni kirjapuoti Pariisissa". Nuo muut kuulosti luettavilta, oli ale ja sai kolme kympillä.


Minä tykkään pokkareista, mutta hätätilassa ostan kovakantisia. Tämä oli hätätila. Maailman ainoaa viisiosaista trilogiaa ei saanut kuin kovakantisena. Onhan tämä väärää kokoakin, mutta joutuu sitten siihen isompien kirjojen joukkoon. On viimelukemisesta sen verran vuosia, että kiva taas ottaa pyyhe ja kylpytakki ja lähteä matkaan.
---
Kirjahyllyn järjestäminen ei sitten edennyt pitemmälle.

 

Mutta sentään aloitin päiväkirjan. Riskeerasin reippaasti ja otin yhden niistä hienoista. Tämä on suljettavassa kotelossa, kauniilla kansilla, merkkinauhalla ja vaihtelevilla sivuilla varustettu. Tällaistahan ei ole lupa jättää kesken.
(vaikka on tullut joskus jätettyä joitain hienojakin keskeneräisiksi, niitä aina välillä täydentelen, mutta nyt on vakaa tahto)


Siis unta näin taas.
---
Olin jossain jokun ison porukan kanssa, jotka oli tuttuja, ainakin osa, mutta vain unituttuja. Siellä käytiin kaksintaisteluja ja tuli minunkin vuoroni. ensin piti valita joku kaveri mukaan. Valitsin kaksi miestä, joista sitten tein lopullisen valinnan. Valinta oli helppo, koska toinen ilmottautui heti vapaaehtoiseksi ja toinen ei ollut kuulevinaankaan. Varoitin, että taistelu on vaarallinen. Siinä voi kuollakin. Olisin halunnut sen toisen, koska en halunnut tämän vapaaehtoisen missään nimessä kuolevan. Mutta ei ollut vaihtoehtoja.
---
Taistelu oli ohi ja ruvettiin puuhaamaan kotimatkaa. Paikkalippuja ostettaessa jouduin kahden nuoren pojan kanssa samalle penkkiriville. He eivät halunneet, enkä minäkään. Rasittavia kakaroita. Rupesin sitten ihmettelemään, miten taistelussa kävi. Ilmeisesti minä olin hengissä, mutta entä muut. Ketään ei näkynyt missään, ei vastustajaa, ei apulaistani. Yritin kysellä kaikilta, mitä tapahtui. Kukaan ei vastannut. Enkä minä muistanut koko taistelusta mitään. Muistin vain sen apulaisen valinnan ja sitten oltiinkin jo lähdössä. Oletin, että oli taistellut, mutta miten muille oli käynyt? Hevosetkin oli kadonneet. Inhottava, kun ei tiedä, onko tappanut jonkun.


Illalla oli komea auringonlasku. Nyt on pilvinen taivas ja aavistus kuuraa maassa. Ensilumia odotellaan ilmeisesti loputtomiin. 
---
Pitäisi mennä espanjan kurssille. Tekisi mieli lintsata.
---
Aamuista vielä sen verran, että minulla on usein päänsärkyä, aamuisin ja muulloinkin. Nappasin kovin helposti siihen särkylääkkeen, kunnes päätin lopettaa. Yllättäin vedenjuonti ja aamukahvi toimii ihan hyvin. Tänä aamuna kolotti sen verran, että harkitsin pilleriä. Mutta selvisin ilman. Mietin vain, mitenkähän paljon olen elämäni aikan syönyt turhia lääkkeitä?

16 kommenttia:

  1. Viime aikoina olen myös lukenut paljon, rakastan kirjoja, mutta ne pitää minulle olla tosikertomuksia todellisesta elämästä, en koskaan lue keksittyjä tarinoita,
    onneksi tosikertomus kirjoja löytyy paljon.
    Minun päätäni ei särje koskaan, niin onneksi ei tarvitse syödä särkylääkkeitä.

    VastaaPoista
  2. Olisipa arvattu: minulla olisi ollut ylimääräinen Siilin eleganssi. Olisi joutanut sinulle. Aikanaan sitä kehuttiin, näin elokuvan ja sitten en ollutkaan innokas lukemaan kirjaa. Orwelleja ei meilläkään ole, silti niitä siteerataan lapsille tuon tuostakin. Minä kävin tänään kirjakaupassa ja vetoketjukaupassa. Ostin Villasukkien uuden vuoden, kun oli kanta-asiakastarjouksessa. Jos en olisi etsinyt Heidin facebookia Niina Laitisen somesivujen kautta, en olisi nähnyt valkoisia talvisukkia, joihin ihastuin, enkä olisi ostanut kirjaa, vaikka oli kanta-asiakasalennuksessa. Meillä on edelleen tai oikeastaan vihdoinkin kunnon talvi. T: Saukkis

    VastaaPoista
  3. P.s. Kuivahtaminen kyllä tekee pään kipeäksi, ja kofeiinin puute myös. T Saukkis

    VastaaPoista
  4. Toisin kuin Piritta, minä tykkään saduista ja fantasioista. Todellisuus ei kiinnosta.
    Pitäisikö minun nyt aloittaa tuo Siilin eleganssi... Harkitsen ja katson, mikä innostaisi.
    Adlibriksessä olisi tuo Villasukkien vuosi vieläkin halvemmalla kuin Suomalaisessa.

    VastaaPoista
  5. Lukeminen on neulomisen ohella erittäin hyvää harrastusta. Kaunis päiväkirja täytettäväksi, omaan tahtiin.

    VastaaPoista
  6. Minä kans tykkään lukea fiktioita,mielikuvitus .juttuja,suuria unelmia,särkyneitä sydämmiä....kaikkea hömppää...kirja joka tempaisee mukaan.heinäpelolle haravan varteen tai särkyneitten sydänten kerhoon....
    Elämässä olen nähnyt surua,murhetta.vihaa ,ym ym..en lue niitä kirjoita..
    iloa ,mielikuvitus -hömppää...
    kauheita unia näin minäkin.tai eihän ne kauheita ollu,uneni taas ilmoitti omaan itseeni kohdistuneen laiminlyöntini
    ..joskus voi lintsata....
    iloa tavalliseen arkeen!

    VastaaPoista
  7. :)
    onneksi ,meille jokaiselle kirjan lukijalle löyty omanlaisia,kirjoja:))
    "toinen tykkää äitistä ja tyttärestä" :)))

    VastaaPoista
  8. Siilin eleganssi kuulostaa nimenä hauskalta - taitaa päästyä ihan sillä perustella Pöllön lukemattomien listalle.
    Ja tuo Orwell, se pitäisi lukea ihan muuten vain "sivistyksen" vuoksi - eikös kaikki ole sen lukeneet?

    Mehiläisten historian luin marraskuussa 2018; jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa etukäteen mitä mieltä minä olin kirjasta :)

    Ihanaa kun aurinko paistaa, kevät on selvästi tulossa! Ja ei, en ole unohtanut lupaustani ;)

    VastaaPoista
  9. Hurjia unia. Possun Unitulkinta Oy ottaa tulkinnan asiakseen, jahka saa aikaseksi ;)

    VastaaPoista
  10. Täytyy käydä vilkaisemassa Pöllön mielipiteet. Aloitin lukea JP Koskisen tammikuuta eli vanhaa hyllystä löytyvää ja jätin uudet marinoitumaan. Kaikki ovat lukeneet Orwellin ja osa jo unohtanutkin. Siksi uusintakierros. Ja näyttäähän se sivivtyneeltä kirjahyllyssä. ;)
    Odotan Unitulkinta Oy:n mielipiteitä ja yritän jatkossakin nähdä raflaavia unia.

    VastaaPoista
  11. Taistelu merkitsee tahtojen taistelua joko omassa päässäsi oman itsesi kanssa, tai sitten jonkun toisen ihmisen kanssa. Miehet naisen unessa merkitsevät niitä unelmien miehiä. Repun elämässä on nyt kaksi kiinnostavaa miestä, joista hänen on valittava! <3 Hevoset merkitsee energiaa, joten Repu tulee saamaan energiaan taisteluunsa, oli se sitten mikä tahansa taistelu. Väkijoukko tarkoittaa muita ihmisiä, jotka eivät suhtaudu asioihin samoin, kuin sinä.Kenties Repu joutuukin taisteluun jostain vakaumuksellisesta mielipideasiasta juuri niiden kiinnostavien miesten kanssa, jotka loppujen lopuksi sitten osoittautuvatkin lapsellisiksi pikkupojiksi, jotka saavat Repun ärsyyntymään. ;)

    VastaaPoista
  12. Tuo viimeinen lause oli aika tyhjentävä selitys. Tosin tahtojen taistelua on aina omassa päässä. Siitä taas seuraa ärsyyntyminen muihin ihmisiin - eli siihen väkijoukkoon -. Muut kun tuppaavat neuvomaan ja minä olen maailman huonoin ottamaan neuvoja vastaan.

    VastaaPoista
  13. Voi että nauroin tälle unellesi ja varsinkin tälle ihanalle kerronnalle, tulin niin hyvälle tuulelle, että on pakko kiittää 💙 Itse en uskalla uniani kertoa ne ovat niin kaheleita, ehkä kuitenkin kannattaisi.

    VastaaPoista
  14. Your Affiliate Profit Machine is ready -

    Plus, earning money online using it is as easy as 1..2..3!

    Here are the steps to make it work...

    STEP 1. Choose which affiliate products you want to push
    STEP 2. Add some PUSH button traffic (it ONLY takes 2 minutes)
    STEP 3. See how the system explode your list and up-sell your affiliate products on it's own!

    So, do you want to start making money??

    Get the full details here

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.