lauantai 30. tammikuuta 2021

Elokuvien taikaa

 

Kun pahasti näyttää siltä, ettei elokuviin pääse ihan lähiaikoina, päätin katsoa oman hyllyn antia. Hyviä leffoja voi katsoa vaikka osaisi ne ulkoa ja huonoja en muista kuitenkaan. Tyttäreni sanoi aakkostaneensa omat leffansa ja minä sitten heti matkimaan. Tuollaista perusdvd muotoa on noin 150 kpl. Ne katson nyt ensin aakkosjärjestyksessä. Sitten on jotain paketteja ja vielä pelkkiä levyjä ilman noita kansia. Että eiköhän tässä pärjätä. On vielä bluureidit erikseen. Osaa ei nykyinen soitin edes suostu pyörittämään, joten uuden kotiteatterin hankinta on edessä jossain vaiheessa. Neulomisen ohella on kiva katsoa leffoja ikuisten sarjojen sijaan.

Ulkona satelee hissukseen lunta.

Yön aikana oli peittänyt kaikki liikkumisen jäljet, joten tallattiin neitseellistä lunta. Ei edes kovin aikaisin oltu liikkeellä, mutta muut ilmeisesti vielä nukkuivat. Tuuli oli kinostanut maiseman sulavanmuotoiseksi, paitsi

noita aurattuja kasoja. Vaikka vesisateet pienensi pihan aurauskekoja, on niissä yhä massaa.

 
Netistä varastin tällaisen hauskan laskutehtävän. Tyttäreni tietenkin kertoi heti, miksi tämä toimii.
---
Olisko nyt eka leffa: 2 päivää Pariisissa. Numerot ennen aata.

10 kommenttia:

  1. Ihanaa, sinäkin aakkostat! Meillä on aakkostettu elokuvahyllyt täällä kotona (n.900) ja kotosessa (n.400). Helpottaa etsimistä ja kun molemmilla on listat puhelimen muistissa, ei tule tehtyä hutiostoksia...

    VastaaPoista
  2. Aakkostaminen, tuo bibliofiilin neuroottinen järjestelmä, jonka...blaablaa.. Jep, aakkoset on hyvä keksintö=)

    VastaaPoista
  3. Jopas sinulla on elokuvia! Minulla sitten taas kirjoja...nykyisin vähemmän, muutoista johtuen..:)

    VastaaPoista
  4. Kirjoja en aakkosta. Enkä jaksa edes laskea. Yli tuhat niitä on. Niiden sijoittaminen on haastavaa. Muutama vuosi sitten laitoin satoja maailmalle, mutta niillä on taipumus lisääntyä.

    VastaaPoista
  5. Jos kirjat aakkostaisi, eivät ne mahtuisi hyllyyn. Nyt on hyllyssä hyllyväliin niin, että matalat kirjat matalissa väleissä ja korkeat korkeissa. Ne, jotka eivät mahdu hyllyyn, ovat pinoissa siellä täällä. DVD:t ovat samankokoisia, joten ne voisi vaikka aakkostaa. Nyt ne ovat jokseenkin aiheittain, Disneyt ja Studio Ghiblit omanaan, muut lasten elokuvat ja aikuisten elokuvat omassa ryhmässään. Ihanaa valkoista talvea sinulle ja koitapojalle! T Saukkis

    VastaaPoista
  6. On minullekin leffoja ja tv-sarjoja kertynyt. Joitakin katson uudestaan, taitaa olla aina melkein samat (The reader, Once upon a time in Amerika, Hiljaiset sillat, Schindlerin lista, Forsythen taru, Soveigin laulu ja on muitakin). Näkyy olevan hyllyssä koko sarja Kahden kerroksen väkeä. Kerran katsoin sen kokonaan. Huomasin, että on avaamattomia leffoja. Pitäisi karsia pois, mitä en enää katso.

    VastaaPoista
  7. Aakkostamiselle peukkua 👍 Minulla ei ole enää elokuvatallenteita kovinkaan montaa. Kirjoja kyllä löytyy. Kirjat olen järjestänyt teemoittain; käsityö, matkailu, ruoka&leivonta, musiikki...
    Täällä Kainuussa on pari päivää satanut lunta ihan huolella ja sama talvinen meno jatkuu. Eilen tehtiin lumityöt kaksi kertaa.

    VastaaPoista
  8. oho!
    oletpas ollut reipas:)
    Sinulle onkin kertynyt jokunen elokuva.
    Minä en juuri elokuvia ,katso.

    yhden dvd-voin mainita.ehdottomasti ,minun 1.suosikki
    Pieni suklaapuoti.tuota katsoesssa makean -himo lähtee:)
    Columbo-iki ihana -joskun Anttilasta tilasin koko tuotantokauden,monta ,monta on avaamatta:)sitku....
    Lunta on,mutta vähempi kuin etelässä....kerrankin ⛄❄

    VastaaPoista
  9. Meilläkin on elokuvat aakkostettu. On ryhmä "muut" ja sitten kotimaiset elokuvat on omassa sarjassaan, piirretyt omassaan ja sitten on vielä mun muutama elokuva omassaan. Siihen kuuluu mm. jouluelokuvat :)
    Viimeisimmät katsotut elokuvat on eilen Big Fish, viime viikolla Eragon ja Willow.
    Mä olen huono elokuvien katsojien: näen alku- ja lopputekstit ja sitten totean vaan, että olipa hyvä leffa.
    MUTTA. Olen kehittynyt. Olen viime aikoina katsonut TV:stä tulleita sci-fi -leffoja. Ne on tähän asti olleet mulle ihan ylivoimaisia, mutta nyt on ihan oikein katsomalla katsonut niitä.
    Vanhakin koira siis oppii uusia temppuja.

    VastaaPoista
  10. Hyvä Pöllö! Minäkin nukahdan helposti, jos leffa tulee myöhään telkusta. Mutta dvd:tä voi katsoa päivällä, huonoakin. Lapsia aikanaan huvittu, kun pysyin hereillä aina, kun oli Schwarzenegger-leffa vaikka yleensä nukahdin. Willow on hieno klassikko.
    On minulla sarjojakin rivikaupalla, mutta kunhan nyt ensin nuo leffat... Sarjoja voi katsoa myös areenasta ja netflixistä.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.