sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Ulos sukset survaiskaa

 

On talvi saapunut Helsinkiin. Ja moni olikin ottanut sukset kulkuvälineeksi. Se on pakko hiihtää heti, kun on lunta, koska sitä ei välttämättä riitä koko talveksi.

Minä tyydyin kävelyyn Koirapojan kera. Oli kaunista ja mukava pikku pakkanen. Nastat tosin viritin kenkiin, sillä polut olivat monin paikoin liukkaat. Jouduin turvautumaan jeesusteippiin, kun nastaviritelmät olivat haurastuneet. Eli pitänee hankkia uudet nastat, jos tämä talvi vaikka kestää.

Kävin kyllä pyykkituvallakin pesemässä petivaatteita ja koiran oksennusta viltistä. Joku päivä pitäisi mattojakin pyykätä, mutta se saa nyt odottaa. Ikkunoista sentään pesin 80 prosenttia. Tavarakaaos on ennallaan. Minähän en siivonnut jouluksi ja uutena vuotena sotkin.

Uusi vuosi vietettiin vessan lattialla. Täällä oli ilma sakeana ruudista, tauotonta jyskettä aaton puoli viidestä illalla uuden vuoden aamuun viiteen. Ja kunnon jysäyksiä hyvin kuuluivat vessaankin. Ensi vuonna ollaan taas jossain muualla. Nyt iltalenkille mennessä Koirapoika vapisi vain kohtuullisesti, joten eiköhän se tästä taas normalisoidu elämä.

Kintaat ylkopuolelta.

Kintaat sisäpuolelta.

Vuoden ensimmäinen neulekin on valmis. Jämäpätkistä "turkisvuorella" tehdyt kintaat. Oli välillä turhan pitkiä pätkiä, joten vuori on aukkoinen. Pitää olla fiksumpi seuraavalla kerralla.

Huomenna ehkä käyn kaupassa ja ehkä ostan niitä postimerkkejä. Riippuu vähän. Tässä nimittäin hammas lohkesi, joten pitää huomenna yrittää päästä johonkin hoitamaan sitä. Ehkä siinä osuu matkalle joku kauppakin.

12 kommenttia:

  1. Kauniiksi lumi kuorruttanut pääkaupunki seuvun.
    ihanat tumput:)
    On sielläkin vallinnu sotatila,tekisivät nyt eduskunta päätöksen ja lopettaisivat yksityisiltä rakettien ammunnan,pakko keinoin..ärh.😱😩😦
    Hommaappa ensi uudeksi vuodeksi tuon nimistä lääkettä:
    SILOE (Väinö-koiralle .Ruiskulla 4 pistettä posken limakalvolle ÄÄNIARKUUTEEN.voidaan toistaa 4 tunnin välein.
    Hyvä lääke!!!!
    Pakkausseloste.:
    Koiran äänipelosta aiheutuvanakutin ahdistukseen pelkoreaktion lievittämiseen.
    hox:)ukkonen ym..meillä ainakin aiheuttavat samaa.
    (minulla 2x mahdollista ostaa vielä,28.56 maksaa tuupi,sormella hyvä laittaa ikeneen-kertakäyttöhanskan kera:)
    ,(laita sähkistä...jos kiinnostaa🐶🧡)
    ,jos tarttet,tai kun käytät lääkärissä koirapoikaa..pyydä kesää varten resepti:=)

    VastaaPoista
  2. Oli käytössä. Ei paljon auttanut. Meidän talo on suosittujen ampumapaikkojen ympäröimä.
    Kiitos tarjouksesta. Saan noita perusjuttuja tutulta.

    VastaaPoista

  3. ..mutta harmi kun ei auttanut.😦🧡🐶

    VastaaPoista
  4. Ihanan kirjavat kintaat.
    Minun puolesta saisivat lopettaa koko räiskinnän - vaikken sitä pelkääkään, niin minusta se on aivan turhan päiväistä koko homma.
    Vuosituhannen vaihtuessa Pojalle ostettiin pyynnöstään muutama raketti ja käytiin ne ampumassa jossain vähän kauempana. Pihinä lapsena katseli raketteja, totesi turhiksi ja kysyi, voiko ne vielä saada rahana.. Ei, rahat oli jo kadonneet taivaan tuuliin. Sen jälkeen useampana vuonna katseli ikkunasta raketteja ja laskeskeli, kuinka paljon rahaa taivaalla paloikaan.

    VastaaPoista
  5. Voi Koirapolo...jossain Vantaalla? kai on joku hurttahotelli missä on paukkuturvassa?

    Täällä oli yllättävän hiljaisnen uuden vuoden seutu tulitteiden suhteen, mikä oli hyvä!

    Nukuin monta päivää, välillä hyvää levätä.

    Hyvää alkanutta Repulle ja Koiruudelle halaus!

    VastaaPoista
  6. Kunnolla kirjavat kintaat, ovat oikeasti kauniit. Kalevan lukijakuvissa ihmettelin taas oudosti yhdisteltyjä värejä sukissa - ovat lehden lukijamummot olleet ahkeria. Ikkunasta avautuu perinteinen, valkoinen pakkassää, savu nousee piipuista suoraan ylöspäin kohti ohutta yläpilveä. Onnekasta Uutta Vuotta! T: saukkis

    VastaaPoista
  7. On nyt ulkona kauniin lumista, oiskoon meillä lumensyvyys noin 15 cm. Minä en saa aikaiseksi edes käsitöitäni esitellä blogissani. En mä vaan tiedä, mihinkä päivät tuhraantuu, on kyllä ihana ihan laiskotella ja syödä (yölläkin 😕). Kinkkuakin niin paljon, että ei meinannut suoli toimia, ostin jo Dupalackia mutta sitten löysin kaapin perukoilta kuituseos paketin ja sekoitin veteen ja join sitä niin jopas irtosi 😁.
    Oman pihan lumitöitä tein mun naistenkolalla. Toiveikasta Uutta Vuotta 2021 sinulle ja koirapojalle.

    VastaaPoista
  8. Se on vääryys, että Repulla on lunta mutta Possulla ei. :(

    *murjottaa*

    VastaaPoista
  9. Meilläkin on kevyt lumipeite maassa ja kaduilla liukasta aurauksen ja autonrenkaiden painumien vuoksi. Hieno alku uudelle vuodelle, raikkaat tumput!

    VastaaPoista
  10. Kaunis lumipeite. Maisemat on nyt niin kauniita. Inhoan itsekin tuota pauketta. Kanasalaisaloite meni viime vuonna siitä, että ilotulitteet olisivat vaan julkisessa käytössä -ei yksityisillä. Mulla ei ole keuhkojeni kanssa asiaa alas koko iltana ja yönä.( Tosin en nyt muutenkaan ulkoile yöllä).

    Tosi kivat ja värikkäät lapaset. Sormet alkoivat syyhyämään, mutta on niin monta hommaa kesken.

    VastaaPoista
  11. Voi koirapoikaa. On varmasti hirveää kun joutuu pelkäämään raketteja. Naapurin koiramme ei juurikaan raketeista hätkähdä, mutta veljeni koiruli pelkää kuollakseen raketteja. Ei lähtisi lenkille ollenkaan. Monta päivää oli vaihe, että lenkittäjä ja koira piti autolla heittää sopivan etäisyyden päähän kodista, niin saivat vähän lenkkeiltyä.

    Upeat tumput, ihanan värikkäät. Itselläni on ajatus tehdä jämälanka villapaita, kun sopivia värejä kertyy

    Komeat on maisemat. Haaveilen hiihtämään menosta, mutta taitaa haaveeksi jäädä 😀..

    VastaaPoista
  12. Koirahotellista varattu nyt huone ensi uudeksi vuodeksi. Vieläkin vähän jänskättää välillä Koirapoikaa.
    Talvi on kiva. Sopivasti pakkasta, eikä tuule. Ikävää, ettei Possulle ole riittänyt lunta. Ei sitä toistaiseksi meilläkään ole rajattomasti, mutta hiihtäjät hiihtävät ja luistinrata on jäädytetty.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.