Katson taaksepäin

 

Siellä ei todellakaan näy kiskoja. Tänä vuonna en matkustellut, en junalla

en laivalla

enkä edes lentävällä lautasella. 

Kotona pysyttelin, koronaa paossa. Mitä siis muistan tästä vuodesta?

Parhaiten muistan ne joutilaan hitaat kesäaamut, kun istuin aamupalalla parvekkeella katsellen tervapääskyjen lentoa. Sylissäni oli kirja, jota tuskin luin. Pöydällä oli kynä ja vihko. Jotain ehkä kirjoitin. Enimmäkseen vain katselin taivasta ja annoin ajatusten lentää, tuntikausia. 

Joskus sentään luinkin. Vuoden aikana luin 10 073 sivua, jotka jakaantuivat 27 kirjaan. Ei siis kovin paljon, mutta jotain. Enhän minä muuten näitä näin tarkkaan muistaisi, mutta sain jouluna 2019 Possulta hienon lukupäiväkirjan. Tämä osoittaui niin hyväksi ideaksi, että otan ensi vuodeksi yhden muistikirjoistani elokuvia varten. Ensi vuoden lopussa tiedän siis myös näkemäni leffat.

Kirjoja myös ostin, tuhottomasti. Ajattelen, että josko tänä vuonna hillitsisin. Kun kotona nyhjötin, oli näppärää tilailla kirjoja netistä. Ja kun oli niiin hyviä tarjouksia, alea alen perään. Nyt niitä pinoja on kaikkialla. Kunhan tässä ensi vuoden puolella saan taas hyllyni kuosiin, voisin harkita tyytyväni siihen, mitä on. Lukemisesta ei kyllä tule puutetta. Ja ainahan voin toivoa kirjoja lahjaksi. On jotain sarjojen aloituksia tuolla lukemattomissa.

Toki minä myös neuloin, vaikkakin kovin vähän edelliseen vuoteen verrattuna. Tässä vuoden viimeiset sukat langanjämistä. Kulutin lankaa 4 kg 589 g ja sain siitä määrästä tehdyksi 22 paria sukkia, 3 paria kintaita, 1 parin kynsikkäitä, 4 paria rannekkeita, 1 pipon ja joitain nukenvaatteita. Mutta lankakilot eivät suinkaan vähentyneet, vaikka yritin jaellakin lankoja sinne sun tänne. Taisin ostaa enemmän, koska lankaa on vuoden lopussa  23 kg 852 g eli 615 g enemmän kuin vuoden alussa.

 Lankaelämäni siis muistan, mutta ostin silti itselleni joululahjaksi lankojen seurantakirjan.

Tähän vuoteenhan mahtui myös tautia, kuumetta, kipua. Jalat temppuili kuukausikaupalla. Tutkittiin ja syynättiin, mutta varsinaista syytä ei löytynyt. Kesän korvalla oli raju kuumejakso. Siihenkään ei syytä löytynyt, vaikka sitäkin tutkittiin, kuvattiin, verta valutettiin kymmeniin putkiin. Ainoa tulos kaikesta oli, ettei ole koronaa - tai ainakaan ei tullut positiivista tulosta testeistä. Oman osani julkisesta terveydenhuollosta taisin kyllä käyttää. 

Kuume oli aika outo, koska yleensä minulla ei lämpö nouse vaikka kuinka tuntisin itseni sairaaksi. Työaikaan se oli rasita, kun ilman kuumetta ei  saanut jäädä kotiin sairastamaan. Nyt sitten yhtäkkiä lähelle neljääkymmentä. No, antibiootti auttoi. Mutta vetämätön, uupunut olo oli kyllä pitkään. Kuumeen myötä - tai sen rinnalla - jalat äityivät tosi pahaksi. Kävely ei oikein millään onnistunut, eikä yöllä saanut säryiltä nukutuksi. 

Yhtä mystisesti kuin kaikki alkoi, kaikki myös hiipui pois. Nyt nukun hyvin, jalat on ok eikä kuumeesta tietoakaan. Hyvä näin. Vähän kyllä välillä mietityttää, mikä minua vaivasi. 

 Viime uutena vuotena yllätin ainakin itseni. En tehnyt mitään julkisia uudenvuodenlupauksia. Ja niitä eijulkisia en onneksi muista. Enpä taida nytkään lupailla mitään julkisesti, mutta jotain yritystä ehkä kuitenkin. Niistä onkin parempi olla puhumatta julkisesti.

Mutta jotain pientä uutta kaivataan. Eikös laihdutuskuuri kuulu aina vuoden alkuun ja tipaton tammikuu, vai kuinka? Minä voisin aloittaa lankalaihiksen määräämättömäksi ajaksi. Helmikuussa on synttäreitä, mutta olen jo aikoja sitten niihin neuleisiin langat ostanut, joten katsotaan, miten pitkään jaksan tyytyä jo oleviin lankoihin. Jossain vaiheessahan ne kaikki muutkin laihikset hiipuvat pois huomaamatta. Yritän kuitenkin muistaa mainita, kun tämä laihis murtuu. Tipaton saa nyt olla miten on.

Tänään ja huomenna sitten teippaan ikkunoiden eteen täkkejä ja vilttejä, kasaan vielä kaikki tyynyt esteeksi ja toivon, että selvitään hengissä uuteen aamuun. Josko nuo peitot vaimentaisivat ääniä. Päivällä lenkkeillään paljon, jos voidaan eli jos ihmiset kykenevät pitämään näppinsä erossa räjähteistä. Alkuillasta Koirapoika saa ekan rauhoittavan annoksen ja myöhemmin lisää. Telkkari ja radio pitävät naapuruston hereillä, puhelin on äänettömällä. Toivon mukaan Koirapoika nukkuu, koska nykyisin se ei unen läpi kuule paljon mitään. Ja minä yritän teeskennellä stressitöntä, koska Koirapoika reagoi tietenkin minun mielialoihin. Eli palataan sitten aikanaan uuteen vuoteen.

 Nyt sataa vettä reippaasti. Sulattaa noita kinoksia. Minä niin toivon, että huomennakin sataisi ja tuulisi, myrskyäisi kunnolla. Se hillitsisi rakettien pamauttelua. Jos edes menisivät kauas, mutta perinteisesti ihan meidän talon nurkalla paukkuu. Joskus on kipinöitä lentänyt ikkunaankin.

mutta

Hyvää vuodenvaihdetta kaikille. Juhlikaa te, jotka voitte,´.

Ja parempaa uutta vuotta meille kaikille!