lauantai 5. joulukuuta 2020

Luukku 5

 

Karanteeni on ohi ja Leo saapuu Mammuttilaan. Jääluu on tietenkin innoissaan, mutta koulua on vielä käytävä.  Pitkähammas lupaa kuitenkin järjestää ohjelmaa koulupäivien ajaksi. Ihan ensin hän ottaa Leon mukaansa kuntosalille. Kuntosali on pieni, joten sinne pitää varata ajat etukäteen. Pitkähampaalla on varauksia usealle päivälle, koska hän tykkää painojen nostelusta. Aiemmin kuntosalilla kokoontui iso joukko miehiä, mutta nyt asiakasmääriä on rajoitettu.

"Otetaanpa raudasta mittaa ja katsotaan, kuka on kiveä kovempi" tokaisee Pitkähammas, kun saavutaan punttien luo.

Keskustelusta ei tule mitään, sillä molemmat ähertävät kaikin voimin punttien kanssa. Molemmilla on jostain syystä tarve näyttää, että voimaa ja kestävyyttä löytyy. Aamupäivä vierähtää nopeasti. Suihkun jälkeen onkin jo kiire kotiin syömään ja odottamaan Jääluun kotiutumista. Leo kuitenkin arvaa, että hänestä halutaan tietää enemmän ja lupaa kertoa elämästään seuraavana päivänä, kun Jääluukin olisi kotona.

"Arvasin, että olet kunnon tyyppi" toteaa Pitkähammas tyytyväisenä, kun hänen ei tarvitse ruveta itse kuulustelemaan vierasta. Nyt hän voi rauhoitella vaimoansa ja osoittaa, että on hoitanut oman osansa.

Pisteet:
 
 Saukkis 2
 
 Laiskiainen 1

AnonyymiAnne 1 

Possu 1 

Sus' 🐦


7 kommenttia:

  1. Graham Greene : Kiveä kovempi

    (en jaksa tarkistaa, onko mainittu jo listassa) ;)

    VastaaPoista
  2. Saukkis veikkaa Graham Greene : Kiveä kovempi

    VastaaPoista
  3. Samaa olisin veikannut mutta en ehtinyt. 🙋‍♀️

    VastaaPoista
  4. Possu siis ehti. Onko teillä kalenterihälytys päällä, kun olette noin nopeita?

    VastaaPoista
  5. Tuolla listassa on siis vain näiden entisten henkilöiden nimet. Muuten voi tulla samojakin kirjoja kuin ennen.

    VastaaPoista
  6. Veijo Ankenströmm - Suihkun jälkeen

    Sukupolviromaani kadotetuista sieluista.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.