perjantai 24. syyskuuta 2021

Elon kapinaa vai elämisen?

 

Pesin ikkunat. Alkoi vesisade. 
Jotkin asiat sentään ovat ja pysyvät.
Tänään jatkan muiden kohteiden pesemistä. Huomenna tulee nuori ystäväni parantamaan kanssani maailmaa. Tuttujenkin kyläilyt pakottavat lapioimaan roinaa ja likaa vähemmäksi. Mitenkähän olisi, jos kävisi vieraita? Onneksi vieraita ei täällä yleensä näy. Viime aikoina tuttujakin harvoin. Olen kyntänyt syvissä vesissä ja todennut, että sittenkin tarvitsen joskus ihmisseuraa.
 



 Syväkeräyssäiliöprojekti etenee.
(Rupesin nettitietoiseksi. Peitin rekkarin.)


Naapuri yrittää sabotoida projektiani. Toi tuoretta, juuri uunista otettua pullaa. Tein sabotointiaikeet tyhjiksi. Söin pullat pois kiusaamasta.


Kovin on vielä kesäisennäköistä meillä. Vaahterakin näkyy vain ruskistuvan. Josko kohta niitä kunnon ruskavärejä, etenkin punaista. 
Menen miettimään sitä siivousta. 
Ehkä päivän mittaan jotain teenkin.
(taas on muuttunut etusivu englanniksi-haluaakohan bloggeri ylläpitää kielitaitoani?)


7 kommenttia:

  1. Meillä naapurin nuori rouva toi yksipäivä leipomiaan leivoksia...ja kyllä oli hyviä. Kahden pienen pojan kotiäiti (1v8kk ja 4kk vanhojen) ja vielä ehtii leipokin. Ihmeellisen aikaansaavaa sorttia sanon minä..:)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Niinpä näkyy english lesson olevan täällä. Just avasin kun meinasin tehä postauksen.
    Eipä näy vieraita, eikä tuttujakaan, mitä nyt omat lapset joskus. Näiden kolmen vuoden aikana on käynyt yksi tuttu kylässä, muuten on nähty tuolla jossain kaupungilla.
    Olisi se aikamoinen siivoaminen jos kävisi joku kylässä, joo. Pitää välillä siivota ihan ittesä takiakin.
    Ihan hyvä idea syödä pullat pois, eivät houkuttele sitten enää...Kylläpä sitä energiaa kuluu sitten kun touhuileekin enemmän.
    Täällä jotkut vaahterat punertui ja sitten ovat muuttuneet jo keltaisiksi ja ruskeiksi. Eilen tuuli repi niitä lehtiä sitten kaduille.
    Hyviä syksyn jatkoja vaan!

    VastaaPoista
  4. Olen myös huomannut ihmistarpeen, harmillista. Kyllä yksin on kauniinpaa!! Vati tyhjäksi ry kiittää sinua ja liittää sinut sukkanauharauhanaateritaristoonsa!!

    VastaaPoista
  5. Totta, että jonkinlaisia ihmiskontakteja me tarvitsemme. Meidän introverttilapsi kärsii tästä etäopiskeluajasta; vaikka hän viihtyy yksikseen, niin vapaaehtoinen yksinolo on eri asia kuin pakollinen. Luennoilla ja harjoituksissa kuitenkin on ihmisten ilmoilla. Kesällä hän oli meillä ja meni toista kuukautta ennen kuin silmiin ilmestyi entinen pilke. Rapsutuksia Koirapojalle! Saukkis

    VastaaPoista
  6. Siivoaminen ei ole kyllä minulle(kaan) lempipuuhaa. Harvoin tulee tehtyä. Lapioida kai saisi.
    Hienoa tekstiä kirjoitat🤍
    Kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
  7. Onhan se outoa, että vaikka kuin olisi yksinviihtyjä, niin silti tarvitsee joskus seuraakin.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.