lauantai 11. syyskuuta 2021

Kissojen yö

 

Sattui mukavan leppeä ilta Korkeasaarireissulle. Moni muukin oli lähtenyt, joten eläimiä bongasivat lähinnä mummotettavat. Mummo jätti katselut suosiolla pikkuväelle. Häkkien edessä oli tiivis tunnelma. Vaikka jotain näinkin, kuvia ei tullut. Pitää mennä joskus talvella, kun on rauhallista. Mukavaa kuitenkin, että tällaista järjestetään. Lapsethan tykkäsi ja ilmeisesti monet aikuisetkin.

Oheisohjelmaakin oli. Ilmeisesti jätti-ilmapallot

ja valoshow (eikö tälle ole parempaa nimeä? ei tunnu suomelta) ovat  nykyisin aina paikalla. Minä olen käynyt viimeksi kissojen yössä silloin, kun se oli ekoja kertoja. Silloin oli pimeää. Muutamia soihtuja ja taskulamppuja - ja myös vain muutamia ihmisiä.

Mutta olihan tämä upeaa,

siis kaikki valot

- sekä luonnon



että ihmisten.

Ja kun toiset huvittelivat, toiset hankkivat elatustaan.

 

8 kommenttia:

  1. Syksyn pimenevät illat antavat hyvän mahdollisuuden polttaa kynttilää ulkona ja nauttia muutenkin valoista. Vielä tarkenee istuskella ulkona ja rauhoittua illalla. Komea tapahtuma on ollut ja sinä bongasit oleellisen.

    VastaaPoista
  2. Olisipa mukavaa joskus päästä tuonne kissojen yöhön.

    VastaaPoista
  3. Valotaideteos olisi hyvä sana mutta vähän kömpelö.

    Jyväskyläänkin tulee taas valon syksy, ihunaa kun tulee just tuollaisia mustavaloteoksia.

    Tuo sun lopetus on eeppinen, hihittelin hetken lujaa;DD

    VastaaPoista
  4. Valotaide onkin hyvä sana. Koetan muistaa.

    VastaaPoista
  5. Onpa ollut hieno reissu 🤍 Ikinä en ole käynyt, mutta varmasti on ollut vaikuttava.

    VastaaPoista
  6. Pääsisipä poksauttamaan tuollaisen jättipallon... Saisikohan siitä porttikiellon ko. paikkaan :D

    VastaaPoista
  7. Kyllä siellä muutama lapsukainen poksautteli palloja.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.