tiistai 21. syyskuuta 2021

Urheilijan terveet päivät

 

ovat harvinaisia. Onneksi en ole urheilija. Silti kyllä kolottaa sieltä sun täältä. Kehonhuolto tökkii. Helpompi on kerätä askeleita, heiluttaa puntteja, vetää hikijumppia. Onhan se tavallaan hyvä huomata, että jossain tuntuu ja että johonkin vaikuttaa, mutta näin koko korjausliike on vaarassa tukehtua heti alkuunsa. Yritän pitää päämäärän mielessä vaikka kestävyys ei ole paras luonteenpiirteeni. Nuotioni kyllä leimahtaa helposti täyteen roihuun, mutta myös palaa hetkessä tuhkakasaksi. Täytyy puhaltaa tuleen, jotta edes pieni liekki pysyisi hengissä.
---
Vaikuttaisko mielialaan, kun piti herätä kellon soittoon. On menoa heti aamusta, enkä uskaltanut luottaa siihen, että herään ajoissa. Kun on tottunut heräämään omia aikojaan, oli kellon ääni riipivä.
---
Elämän hyviä puolia on, että majakkani taas iltaisin vilkuttaa taivaanrannassa, kun siirsivät osan isoista nostureista pois tieltä. Valtava rakennusbuumi ympäröi minua. Ketä noihin kaikkiin asuntoihin muutaa? Jossainhan heistä suurin osa on ennenkin ollut. Mitä tapahtuu niille entisille asunnoille? Harmi, ettei ole autoa, enkä edes osaa ajaa. Voisin muuttaa johonkin autioituneeseen kylään ja hiipua yksinäisyydessä. Toisaalta, saanhan minä hiipua täälläkin ja tykkään asunnostani.
---
En ole sisustajatyyppiä, mutta nyt on jo pitempään kytenyt jokin ajatus - ei ehkä ihan sisustamista, mutta uudelleenjärjestelyä ja etenkin kaiken turhan karsimista. Taidan katsoa pitkästä aikaa, mitä hevonen neuvoisi:
---
The Rocking Horse
Ambition is a crucial element in achieving your goals, but riding drive to succeed can blind you to your true calling. Focus on your own development and real succes will be yours.
---
suomeksi jotenkin näin:
Keinuhevonen
Kunnianhimo on elintärkeä perusosa saavuttaaksesi päämääräsi, mutta peräänantamaton eteneminen menestykseen voi sokaista sinut todelliselta kutsumukseltasi. Keskitä huomiosi omaan kehitykseesi ja todellinen menestys tulee olemaan sinun.
---
No jopas on hevonen tänään.
Menen valmistautumaan päivään.
 


5 kommenttia:

  1. Koitas nyt saada luut oikeisiin asentoihin jottei kolota;)

    VastaaPoista
  2. Jos ei sauna, viina ja terva auta... suosittelen tervasaippuaa ja saunaa sekä vihtaa lievittämään tilannetta. Minäkin ihmettelen mistä niin uusiin, kalliisiin asuntoihin ympärilläni saadaan asukkaita? Nyt suositaan kovasti autottomuutta, mutta myöntää täytyy että siinä on rajoitteensa minne ja miten voi kulkea. Hyvää syyspäivää!

    VastaaPoista
  3. Luin jutun. Pariskunta möi talonsa ja muutti asumaan 18,5 neliön asuntoautoon+telttakatos 18 neliötä. Mukana neljä terrieri koiraa. Täällä Suomessa siis. Minua vaivaisi viikon päästä klaustrofobia. Eksyin aiheesta mutta tavaroita on hyvä karsia, niitä vain jostain kertyy kaikenlaista tyhjänpäiväistä rihkamaa. Pistää laatikkoon ja unohtaa sinne. Huoh.
    Minulla pc-harrastus toimii nyt lenkkiherättäjänä. Vien kortit kävellen tai pyörällä postiin. Tulee 6 km yhteensä. Katsotaan miten käy, kun tulee räntää ja lunta.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä arkeesi! Kiva, että majakka taas näkyy. Kauniita valokuvia osaat ottaa.

    VastaaPoista
  5. Etenkin nuo lonkkaluut tuntuvat olevan väärässä asennossa. Sauna varmaan auttais, mutta mistäs minä sellaisen nyt löydän, kun peruin saunavuoroni aikoja sitten, enkä taida uutta ottaa kuitenkaan. Tervaakaan ei ole, joten viina jää ainoaksi.
    Minä kannatan kyllä autottomuutta vaikka se rajoittaa nykyisin paljon elämääni, kun vanhaa koiraa ei viitsi kiusata julkisilla.
    Minä tykkäisin asuntoautoelämästä. Olen parhaimmillaan elänyt 12 neliön asunnossa miehen, koiran, kissan ja joidenkin jyrsijöiden kanssa. Se oli kivaa.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.