Lokakuun loppuja

 

Kummasti sitä on sidoksissa kelloon ja almanakkaankin eli lasken kuukausia, päiviä, tunteja. Tänään heräsin syvästä unesta valoisaan aamuun. Oli univelkaa, kun mummottelussa on öisin häiriötekijöitä eli koirat vaeltavat ja uneni on herkkää kaikille äänille. Otin myös illalla allergialääkkeen, joka auttaa nukkumaan paremmin. (Tänään on kyllä ohjelmassa suursiivous makkarissa. Sinne on pölyä päässyt kasaantumaan.) Heräsin siis valoisaan ja tiesin nukkuneeni suht pitkään. Kömmin ylös, aloin rakentelemaan aamukahvia 

- 

ja sain sätkyn. Äkkiä nyt päiväkuntoon ja ulos lenkille yhden naapurin kanssa. Olemme sopineet noin tunnin lenkin joka maanantaiaamu kymmeneltä. Säntäilin siinä ympäriinsä kunnes tajusin, että nyt on sunnuntai! Koirapoika fiksusti vain vetää unta palloon. Ja minäkin nyt kahvia rauhassa.

 

Eilen oli kaunis punainen aurinko

ja pivimuodostelmia.

Mutta illan pimetessä maisemat muuttuivat

ja alkoi haamujen yö.

---

 Joten ei ihme, jos minäkin olin aamulla vähän sekaisin ajasta ja paikasta.

Lokakuussa budjetti meni pahasti miinukselle. Tuli kirjoja ostetuksi, mutta myös lankoja eli lankavarasto senkun kasvaa. Mutta nämähän oli ns. pakko-ostoja. Vävy haluaa kaulaliinan ja on samanlainen herkkäihoihminen kuin minä. Kun kuulee väitettävän, että alpakka ei kutita, piti ostaa alpakkaa. Katsotaan, pitääkö huhut paikkansa. Ja kinnasohjeita on arwetasta, joten ostin sitäkin. En yleensä osta tällaisia kalliimpia lankoja vaan ihan vain perusjuttuja alesta. Mutta nyt näin.

Sitähän voisi kuvitella, että langat hupenee neuloessa. No, ei paljon hupene. Sormikkaisiin seitinohutta lankaa ei monta grammaa mene.

Tähän pipoon sentään meni yksi kerä kokonaan. Jostain oli varastoihini eksynyt kerä tempoa. Siitä paksuilla puikoilla suit sait sukkelaan pipon kyhäsin.

Ja kuinka ollakaan sattui täydellinen ohjekin. Istuu kuin pipo päähän. Olen hyvin, hyvin tyytyväinen. Tämä on siis minulle itselleni.

---

Ihmiset usein kyselee, mihin minä kaikki neuleeni laitan. En tiedä, mutta ei niitä tänne nurkkiin jää pyörimään. Ja nyt kun joulu taas lähestyy, on autiota varastoissani - siis ei lanka- vaan valmisneulevarastoissa.

Mummotettava toivoi susisukkia. Ne sain valmiiksi. Kirjoneulekuva on suuri, mutta eiköhän sitä sudeksi tunnista, etenkin, jos tietää. Nyt pitäisi keksiä jotain toiselle mummotettavalla. Ja voishan sitä jotain muillekin. Mutta ensin Koirapoika ulos aurinkoon ja sitten makkarin kimppuun.