keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Maahisten mailla

 

On tullut taas käveltyä, Koirapojan kanssa ja ilman, tavattua ystäviä, kierreltyä kaupunkia, pistäytyttyä gallerioissa.

Koirapojan kanssa kaiveltiin metsänpohjaa, josko löytyisi maahisia. Ainakin näyttää sopivalta paikalta sisustaa kaunis kolo. Hyvin piiloutuivat. Ei päästy sanomaan käsipäivää. Ovatkohan vielä koronakaranteerissa? Voihan kyllä olla, ettei korona edes tartu maahisiin. Ehkä ne eivät vain halunneet tavata meitä.

Kun ahkerasti kierreltiin, niin yksi nähtiin kaukana kulkemassa.

Olisko ollut käävästämässä - toki voi ihan sienestämässäkin olla.

Tämä ei ole maahinen. Tämä on Peitto, peto-otus, jota siis kutsutaan myös metsän Peitoksi. Se on syytä kiertää kaukaa, koska se voi repiä kartat, poistaa suuntavaiston ja jättää ihmisen metsän vangiksi.

Maahiset on kovin taiteellisia. Niiden veistoksia oli metsä täynnä. Tuuli kuiskasi, että jotain maahisjuttuja vois löytyä kaupungistakin.

Siispä suuntasin ystäväni kanssa galleriakierrokselle, etsimään maahistaidetta.


Omakuvia löytyi aika paljon. Tämä on selvästi sammalmaahinen 

joka hoitaa kallioilla kasvavia sammalia.

 
Tämä taas on vaeltaja, johon voi törmätä missä vain. Pitäkää silmät auki. Helppo on nähdä vilaus liehuvasta takinhelmasta nurkan takana.

 
Tämä on kaupungin asuja,
 

 joka piileksii jossain korkeuksissa parvekkeen kaiteen takana


tai ulkoiluttaa koiriaan keskustan vilskeessä.

Tässä taas on pariskunta,

joka halailee aamuhämärissä

 ja illanhämyssä

 ja ryömii koloonsa myrskyn yllättäessä.
---
Minä tästä ryömin mummonnahkoihini ja lähden mummoilemaan.



12 kommenttia:

  1. Olipas monenlaisia maahisia metsässä ja museossa. Sinun aamu-ja iltarusko kuvat on korkealta otettuna kauniita. Iloa päivääsi!

    VastaaPoista
  2. Hienoja kääpiä ja sieniä, kuin myös maahisia metsästä on löytynyt. Ihan selvästi metsässä käynti parantaa ja lisää myös luovuutta ja mielikuvitusta vaikka galleriakäynnillä. Hienoa!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuvakertomus, päästit mielikuvituksen laukkaamaan ja saalis oli täysi kymppi. Olipas mukava luku/näkökokemus, kiitos Repu.

    VastaaPoista
  4. Oi, nuo maahiset ja niiden veistokset ja työt ovat hienoja!

    VastaaPoista
  5. Ihana galleriakierros, kiitos, aivan kuin olisin ollut mukana

    VastaaPoista
  6. Pelottava reissu teillä, maahisia ja muita örkkejä. Maisemat olivat kauniit.

    VastaaPoista
  7. Olen jo kolmesti palannut ;D ja lukenut jutun ja katsellut kuvia, kerrassaan toimiva tarina ja hieno kuvitus.

    VastaaPoista
  8. Taas on kohta aika Repun joulukalenterin..

    VastaaPoista
  9. Mahtava postaus! Hienoja kuvia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  10. Kiva, että tykkäsitte. Joskus, kun ei ole mitään järkevää sanottavaa, voi vähän revitellä.
    Possu: Joulukalenteri on ollut valmiina jo pitkään, joten kohta pamahtaa.

    VastaaPoista
  11. Olipa ihana nähdä maahisia, kiitos Repu!
    En ole nähnyt maahisia ainakaan kahteen vuoteen, kun ei ole ketään kenen kanssa niitä lähtisin tapaamaan. Ihanaa, kun sinä laitoit niistä kuvia meille.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.