Maahisten mailla

 

On tullut taas käveltyä, Koirapojan kanssa ja ilman, tavattua ystäviä, kierreltyä kaupunkia, pistäytyttyä gallerioissa.

Koirapojan kanssa kaiveltiin metsänpohjaa, josko löytyisi maahisia. Ainakin näyttää sopivalta paikalta sisustaa kaunis kolo. Hyvin piiloutuivat. Ei päästy sanomaan käsipäivää. Ovatkohan vielä koronakaranteerissa? Voihan kyllä olla, ettei korona edes tartu maahisiin. Ehkä ne eivät vain halunneet tavata meitä.

Kun ahkerasti kierreltiin, niin yksi nähtiin kaukana kulkemassa.

Olisko ollut käävästämässä - toki voi ihan sienestämässäkin olla.

Tämä ei ole maahinen. Tämä on Peitto, peto-otus, jota siis kutsutaan myös metsän Peitoksi. Se on syytä kiertää kaukaa, koska se voi repiä kartat, poistaa suuntavaiston ja jättää ihmisen metsän vangiksi.

Maahiset on kovin taiteellisia. Niiden veistoksia oli metsä täynnä. Tuuli kuiskasi, että jotain maahisjuttuja vois löytyä kaupungistakin.

Siispä suuntasin ystäväni kanssa galleriakierrokselle, etsimään maahistaidetta.

Omakuvia löytyi aika paljon. Tämä on selvästi sammalmaahinen 

joka hoitaa kallioilla kasvavia sammalia.

 

 

Tämä taas on vaeltaja, johon voi törmätä missä vain. Pitäkää silmät auki. Helppo on nähdä vilaus liehuvasta takinhelmasta nurkan takana.

 

 

Tämä on kaupungin asuja,

 

 joka piileksii jossain korkeuksissa parvekkeen kaiteen takana

tai ulkoiluttaa koiriaan keskustan vilskeessä.

Tässä taas on pariskunta,

joka halailee aamuhämärissä

 ja illanhämyssä

 ja ryömii koloonsa myrskyn yllättäessä.

---

Minä tästä ryömin mummonnahkoihini ja lähden mummoilemaan.