Pakkasaamu valkenee aurinkoisena. Kerrostalokyttääjä kuikuilee ikkunoista taivaanrantaa. Taivaanrannan profiili elää omaa elämäänsä, taloja nousee, taloja rapistuu. Mutta kyttääjä tuntee aina sykähdyksen sisällään tehdessään aamuista ikkunoistakatselukierrostaan. Joka aamu herättyään hän katsoo, onko valtakunnassa kaikki hyvin.
Ja tarkistaa joka ilta, että aurinko kiertää radallaan.
Kun kyttääjä neljätoista vuotta sitten aprillipäivänä kantoi tavarat uuteen asuntoonsa, oli koira toinen, melko samannäköinen, hyvin eriluontoinen, jo 14 vuotias. Monet muistelevat Norttia edelleen. Oli suuri persoona.
Kyttääjä ei paljon sisustele. Kun tavarat löytävät paikkansa, ne saavat rauhassa kotoutua siihen, missä ovat. Mutta uuden asunnon myötä Ikea tuli tutuksi. Entisen asunnon huonekalut esim. täyspuinen puusepän rakentama kirjahylly tai kulmasohva, eivät mahtuneet sisään. Ensin piti tietenkin hankkia kirjahylly.
ja lisää kirjahyllyjä, useita kirjahyllyjä.
Sitten erilaisia kaapistoja.
---
Telkkarin koko on kasvanut ajan mittaan. Viimeksi, kun lapsi osti itselleen uuden isomman ja antoi entisen äitiparalle, jolla oli vähemmän tuumia.
---
Jotain muutakin tuli siinä alkuvaiheessa hankittua, pienempi sänky, pienempi sohva, pienempää, koska kyttääjä tykkää vapaasta lattiapinnasta. Kaikki huonekalut kyttääjä sijoittaa seinien viereen, jotta jää enemmän tanssilattiaa myös Koirapojalle.
Koirapoika on osaltaan huolehtinut tekstiileistä repimällä rikki lukemattomia sänkypeitteitä, sohvan päällyksiä, koristetyynyjä ja tietenkin myös mattojen vaihdon turvannut repimällä, oksentelemalla ja jättämällä muita eritteitä keskelle mattoja. Kaikkea ei vain saa pesemällä pois. Mutta Vallilan verhot kapusivat hyvinkin pian ikkunoihin ja siellä ovat viihtyneet. Koirapoika ei niistä välitä, mutta kyttääjä joskus pohtii, pitäiskö niitä vaikka pestä, pohtii, muttei pese.
---
Neljätoista vuotta elämä on soljunut eteenpäin. Koira, joka muutti taloon, siirtyi seuraavan vuoden toisena päivänä avarammille maille. Siinä oli jokunen aika ilman koiraa, mutta kuka sitä nyt pärjäisi koiratta,
joten Koirapoika muutti kyttääjän hoiviin helatorstaina 21.5.09.
Matkusti pendolinolla Kemistä Helsinkiin.
Kotiutui.
Oppi harrastamaan uloskatselua.
(Parvekkeelle viritettiin kanaverkkoa, koska pentu oli niin pieni rääpäle, että olisi sujuvasti luiskahtanut alas.)
Tutustui myös ulkomaailmaan.
Nosti korvat pystyyn.
Kasvoi isoksi koiraksi.
Kerrostalokyttääjä ihmetteli eilen, mitä naapuritalon katolla touhutaan.
Jotain outoa sinne asennettiin,
kahden miehen voimin,
tarkkaa työtä sakeassa lumisateessa.
Hienoja muistelmia! Niin se aika vaan menee nopeasti, ettei huomaakaan. Minäkin siellä entisessä OK-talossa asuin 15 vuotta, eikä tuntunut missään jälkeenpäin. Ihanan suloinen Koirapoika!
VastaaPoistaSulla on hyvät näkymät sieltä ikkunoista. Kun noita katolla olevia työntekijöitä näkee, niin pitää nostaa hattua, ite tuskin uskaltaisin edes Mennä noin korkeelle.
Minä viihdyn täällä yläilmoissa. On varmaan paras asunto, missä olen asunut.
PoistaMukavia muisteloita. Näin ne lapset ja koirat kasvavat. Asennettiinkohan tuonne hälytyssireeni? Eikös siellä teilläpäin testauksessa todettu, ettei kuulu hälyytykset?
VastaaPoistaEihän ne hälytykset täällä kuulunut, mutta noita tötteröitä on nyt puolisen tusinaa näkyvissä. Liittyisivätkö ilmastointiin.
PoistaHieno tarina asunnosta ja koirapojasta. Koirapoika on tosi söpö pentu kuvissa. Kuvista bongasin kissapulloja kirjahyllyn päällä, minultakin löytyy niitä ,muttei kullan ja hopean värisenä.
VastaaPoistaMinulla on 13 eriväristä kissapulloa ja täysiä :) Minä kun en valkoviiniä juo.
PoistaMukava muisteli, kuten Saukkis sanoi ja Koirapojan lapsuuskuvat olivat ihania.
VastaaPoistaTelkusta tuli joskus 90-luvulla muutama jakso ohjelmaa nimeltä Kerrostalokytttääjät, vähän teekkarihuumoria tyyppinen ohjelma, ihan hauska.
Minäkin henkisesti aloitan jo valmistautumisen omakotitalokyylästä kerrostalokyyttääjäksi 🙂.
Muistan sen sarjan. Oikeasti kerrostaloelämä ei taida olla niin vauhdikasta. Vaikka on tässäkin talossa ihmisiä, jotka tietävät kaiken kaikista. Heidän kanssaan on jännä jutella, kun minä en tiedä edes nimiä. Toki moikkaan kaikkia ja saatan jotain säästä joskus sanoa, mutta en ymmärrä, mistä toiset tietonsa ammentaa. Olisinko liian itsekeskeinen...
PoistaMukavia muisteloita ja Koirapojasta ihania pentukuvia <3
VastaaPoistaPäinvastoin kuin Laiskiainen, me vaihdettiin uraa toisin päin: 30-vuotinen ura kerrostalokyttääjästä on vaihtunut omakotitalokyyläksi, tarkemmin kylänraittikyyläksi. "Mihinkäs tuo naapurin Kerttu on menossa, kun sillä on selvästi pyhätakki päällä, musta takki, tavallisesti on se vihreä toppatakki"
"Jaa, ne näkyy olevan Laatikaisen maahanpanijaiset tänään, kun menee noin paljon autoja peräkanaa meijerille. Kas kun eivät ole Sirkalta tiloja varanneet. On vissiin niin paljon saattajia, ettei tilat riitä"
"Noh noh pojat, nyt varovasti siinä maantiellä, se ajaa se Paananen aina niin kovaa tässä meidän kohdalla, että jäätte vielä auton alle"
"Eikä oo taaskaan Einolla kypärää päässä, vaikka noin kovaa tolla mönkijällä kaupalle ajaa. On se kanssa yks puupää. Kerran se vielä halkeaa senkin puupää, kun ei usko, että lyhyelläkin matkalla pitää kypärä olla"
"Jaa, mutta kukas meidän pihaan kääntyy, mitäs asiaa sillä nyt meille on?" (Onkos tukka hyvin, puhdas paita ja ehjät housut jalassa)
Minä tykkään kaupunkielämästä, kun voi edes kuvitella liikkuvansa anonyymina. Toisaalta maaseudulla tuskin kukaan jää lojumaan kuolleena kotiinsa viikkokausiksi.
PoistaTuo on totta; kaupunkielämä on mukavaa kun voi ainakin kuvitella olevansa anonyymi. Ehkä meillä vaan tuli se täyteen, kun ei ollut enää sitä työyhteisöäkään - oli todellakin lähes anonyymi, lukuunottamatta muutamaa naapuria joihin törmäsi silloin tällöin sekä huoltoyhtiön siistijä.
PoistaMutta täällä on pikkuhiljaa oppinut ainakin tietämään naapurinsa ja kuka osaa ja tekee mitäkin: kuka tulee auraamaan pihan, kuka tuo hiekkaa, kenellä on putkifirma, kenellä on sähköfirma, kuka nuohoaa... 😃
Onhan tämä välillä yksinäistä, mutta se on oma vikani. En edes halua kovin läheisiä välejä naapureihin. Se johtaa helposti riitoihin. Ainakin näin näyttää usein käyvän. Olisin maallakin varmaan se outo eristaytyjä. Täällä en niin outo :)
PoistaMe taidettiin olla ne oudot :) Kun ei osallistuttu mihinkään, kerran vissiin pihajuhliin, siinä oli tarpeeksi.
PoistaMuutamista naapureista tuli sellaisia joiden kanssa oli kiva jutella pihalla tavattaessa ja parilla kävin ovella, kun olin hankkimassa häätöä seinänaapurille 🙈
Pennut on söpöjä. Eihän niitä muuten kukaan sietäisi, kiusankappaleita ;)
VastaaPoistaNiin ne vuodet menee! Mä en kanssa sisustusta paljon muuta vuosien varrella. Verhotkin on samat vuosikausia. No, ollaan nyt jo yli 35 vuotta asuttu samassa omakotitalossa. Koko kadulla oltiin ekat seuraavna vuoden sisällä loputkin talot valmistuivat. Mäkän en kauheasti tiedä naapureista-kaikista. Osan kanssa ollaan enmpi tekemisissä ja toimitaan kotivahtuina ja kukkien kastelijoina tarvittaessa. Joskus en ollut huomannut, että aidan toiselle puolelle oli muuttanut uudet naapurit puolisen vuotta aiemmin. Onneksi on joku naapuri, joka tietää kaiken. Silloin olin vielä töissä ja tein pitkää päivää.
VastaaPoistaKiva, että on joku muukin, joka ei vaihda verhoja monta kertaa vuodessa. Joskus olisi kiva joku koiravahti tms. Onneksi lapset asuu kävelymatkan päässä.
PoistaOli mukava lukea muisteloita. Koirapoika on niin söpöinen pentukuvissa <3 Oli lystiä olla kerrostalokyttääjä postauksesi kautta :D
VastaaPoistaKiva, että tykkäsit.
PoistaKoirapojan lapsuus on ollut onnellinen ja niin on nykyisyyskin. Harrastuskesi näkyy tyylikkäästi kirjahyllyssä, hyvä järjestys. Onnellista yhteiseloa Koirapojan kanssa!
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoista.
PoistaIhana kuvasarja, mutta mikä ihmeen pömpeli sinne katolle asennettiin?
VastaaPoistaPiti kaivella tietoja. Pömpelit ottaa talteen ja kierrättää hukkalämpöä.
Poista