Neulejooga äänimaljoilla ja taiteella

Synttärilahjan siis lunastin eilen. Julkisilla menin. Ja sepäs olikin vaikeaa. Ei se julkisten osuus, mutta lopun kävely. Ei ollut turhaan panostettu kyltteihin. Perille kuitenkin pääsin ihan ajoissakin.

---

Alkuhäslingin jälkeen levittäydyttiin puulattialle joogamattojen päälle. Osalla oli mukana omat, osa lainasi. Minä lainasin. 

---

Yin joogasta oli kuulemma kyse. Jooga ei kuulu kokemuspiiriini, joten uusi elämys. Vilttejä jaettiin siltä varalta, että palelisi. Minulle tuli melkein hiki. Totesin, että, kun on villasukat jalassa, ei vilu pääse käsiksi. Kaikenlaisia muitakin jooga-apuja olisi tarvitessaan saanut, mutta kun en niiden käyttötarkoitusta tiennyt, en ottanut.

---

Lattialla makailtiin eri asennoissa, kyljellään, selällään, mahallaan. Käsiä väänneltiin ylös, alas, sivulle, rinnan alle, lattialle. Ja sitten vain lojuttiin ja hengitettiin. Tehtiin kuulemma jotain eri tavalla kuin yin joogassa kuuluisi. Keskityttiin yläraajoihin, koska neulojat käyttävät paljon käsiä ja hartiat jumittuvat. Pärjäsin ok. Yhdessä asennossa olkapäät sanoivat "ei kiitos".

---

Samalla, kun me lojuttiin ja vääntäydyttiin uusiin asentoihin, toinen nainen (toinen oli siis se joogaohjaaja) soitteli äänimaljoja, joiden värähtely kuulemma laittaa ruumiinnesteet liikkeelle. En huomannut pahempia liikkeitä nesteissäni, mutta kivahan niitä eritaajuuksisia ääniä oli kuunnella. 

---

Hyvin pikaisen loppurentoutuksen (pikainen kyllä riitti, kun oli lähinnä lojuttu) jälkeen, hilauduttiin ylös ja siirryttiin viereiseen huoneeseen pöydän ääreen juomaan teetä, neulomaan ja kuuntelemaan esitystä näyttelystä "Paluu Keniaan". Satuin valitsemaan teepusseista inkiuväärisitruunan. Sepäs olikin hyvää. En ole kovin ihastunut näihin infuusioihin, mutta tämä meni hankintalistalle. Oli Teekanne merkkiä, jota näköjään saa ihan peruskaupasta. Sitä siis ostamaan, kunhan joskus eksyn kauppaan.

---

Heti alkoi pöydän ääressä innostunut pölinä. Puikkohifistelijät siinä vertailivat kokemuksiaan. Minä olen aika onneton suurissa joukoissa (eikös vajaa tusina jo ole suuri joukko?), joten enimmäkseen vain kilisyttelin sukanvartta valmiimmaksi. Museoamanuenssi hiljensi joukon ja halusi kertoa näyttelystä, koska kerran näin ohjelmassa luvattiin. Esitys olikin mielenkiintoinen. En yleensä jaksa kuunnella ohjattuja näyttelykierroksia, mutta nythän istuttiin ja neulottiin. Näyttely on koottu yhdessä Suomessa asuvien kenialaisten kanssa. Kenialaiset ovat kertoneet esineistä ja elämästä Keniassa, joten näyttelyyn on saatu aitoja asiantuntijoita muokkaamaan tekstejä. Kuulemma ihan uusi tapa koota näyttely. Kuulostaa hyvältä tavalta.

---

Ja sitten vain kotia kohti. Sosiaaliset tyypit ehtivät jo muodostaa ystävyyssuhteita, vaihtaa osoitteita ja sopia jatkotapaamisia. Minä jäin odottelemaan kotikyytiä (lahjan antaja tarjosi autokyydin kotiin päin) ja kuvailemaan taivaita. Espoossa oli kaunis auringonlasku.

---

Ihan kiva kokemus, mutta ehkä ei kuitenkaan minua. Tällaisiin osallistujat ovat niin puheliaita ja sosiaalisia, että väkisinkin jään syrjästäkatsojaksi. En osaa tunkea sanottavaani siihen äänivirtaan - etenkään, kun ei ole mitään sanottavaa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos joskus vaikka intoudun jostain neuletapahtumasta - joskus, mutta ei nyt taas vähään aikaan. 

---

Koirapoika oli intopiukeena, kun kotiuduin. 

(Ja minä mietin, milloin olisi aika laskea se vapaaksi sateenkaaren tuolle puolen. Kuka silloin toivottaa minun tervetulleeksi?)