maanantai 2. syyskuuta 2024

Odottelua

 

Harmaana alkoi aamu - ja aikaisin. Tänään pitäisi tulla patterin ilmastoijat. Meidän talorykelmään on tehty lämmitysremonttia. Piti nousta ajoissa kaivamaan patterit esille kaikkien tavaroiden takaa, sen verran kulkuväylää, että ilmastoija pääsee tekemään työnsä. Tänään alkaisi mummojumppa, mutta minä päivystän kotona. Nukuin käsittämättömän huonosti muutaman tunnin, joten todennäköisesti rupean odottelemaan nukkuen.



Odotellessa laitan vaikka jotain tehtyjä juttuja. Lilasta Bommix bamboosta tein mummotettavalle pipon, jota hän ei ollut pyytänyt ja tyynyn, jota hän oli pyytänyt. Tyyny epäonnistui aika hyvin, mutta aika loppui kesken. Teen joskus uuden.


Peritystä seiskaveikasta tein perussukat. Kuvien värit ei ole sinnepäinkään. Ekat oli kaunista kirkasta lilaa, nämä on tummanpunaiset. Mutta eipä sillä väliä.


Tällaiset sukat tein pojalleni Maijasta yhdistämällä kahta ohjetta (Velmala ja Kutvonen)


Parit piirakatkin tein alkukesästä.


Miessukat seiskaveikan jämistä löysivät jo kodin.


15 kommenttia:

  1. Toiveiden toteuttaminen ei aina ole niin helppoa. Onneksi voi yrittää uudelleen ja toistettuna voi korjata aiemmat häiriöt :)
    Hienot erähenkiset sukat! Piirakkasukatkin on aina paikallaan.
    Ihan kamalaa, kun joutuu heräämään aikaisin syystä tai toisesta. ainakin, jos ei muuten heräisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän vielä stressaan niitä heräämisiä nykyisin vaikka laitan kellon soimaan. Nukun hyvin pätkittäisesti ja herään ihan liian aikaisin. Onneksi noita aamuja on vähän.

      Poista
  2. Tykkään noista alimmaisista sukista eniten ja sellaiset voisin itsekin toteuttaa. Ihanaa syyskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jämälankoja on hyvä joskus hyödyntää, ettei käy niin, että jämiä on joka paikka täynnä. Tosin minulla taitaa jo olla.

      Poista
  3. Olet ahkeroinut paljon kaunista. Kirjoneulesukat on aivan mahtavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoneuleita on kyllä kiva tehdä, mutta paljon hitaampaa kuin tuollaiset perussukat.

      Poista
  4. Ja taas kerran ihania neuleita!
    Minä olen saanut ystävälle aikaiseksi yhden ampiaispesän - siis valmiiksi. Kolme odottaa melkein valmiina. Ampiaiset puuttuu ja täytteet. Ampiaiset ei oikein onnistu, mutta toisaalta ihan sama. Minä en niihin usko muutenkaan, mutta jos ystävä uskoo ja luottaa, että osaan ne tehdä, niin kyllähän minä teen 😄
    Inhottavaa tuo tuollainen, että pitää vahtia ja kytätä jotain remonttimiehiä jotka ovat ilmoittaneet tulevansa tiettynä päivänä/tiettyyn aikaan ja sitten eivät tulekaan - siitä on kokemusta. Se sai (tai saa vieläkin) verenpaineen nousemaan ja veren kiehumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä huoltomies tuli heti aamusta. Ei tosin tehnyt oikeastaan mitään. Pikkuisen raotti ruuvia ja totesi, että kaikki on hyvin. Pyysin kuitenkin, että katso nyt kaikki patterit, kun olen siirrellyt huonekaluja, jotta niihin pääsee käsiksi. Kylppärin patterin kylmä. Siitä tetesi vain, että sinun pitää siitä ilmoittaa. Aiemmin se on toiminut niin, että huoltomies tilaa korjaajat. Kait ne joku nytkin tilaa, joku jossain.

      Poista
    2. Se on varmaan se Joku Muu, joka sen tilaa?

      Poista
  5. Kivoja sukkia. Minunkin pitäisi neuloa vielä yhdet piirakkasukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Minäkin olen vielä ajatellut piirakoita tehdä.

      Poista
  6. Vau! Ihan superhienot nuo pojallesi tekemät sukat.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.