Luukku 11

 

"Kolme miestä kapuaa kohti kirkkoa."

 

Kahvilasta poistuttuani suunnistin kohti korkealle kohoavaa kirkon katonharjaa. Kirkko oli korkealla mäellä. En jaksanut kiivetä mäkeä, joten tyydyin vain ihastelemaan valtavaa punatiilestä muurattua harjakattoista rakennusta, jonka kattoa päällystävät tervatut, haapapuiset paanut hohtivat kuin kalansuomut. Minä olin vain väsynyt kaikkeen uuteen ja outoon. Halusin kotiin, mutta en tiennyt, miten sinne osaisin. Pakko oli siis vain taapertaa eteenpäin yksin.

 

Kovin pitkään en ehtinyt kulkea, kun takaa alkoi kuulua tassutusta. Hyppäsin tien sivuun piiloon, sillä tassutus ei aina tiedä hyvää pienelle, pullealle menninkäiselle.Työnnyin pusikkoon ja jähmetyin paikalleni. Tassutus pysähtyi.

 

"Paksu takapuolesi näkyy." totesi tassuttaja. "Kannattaisko vain tulla esiin noin huonosta piilosta? Vai pelottaako?" 

 

Minuahan ei pelkuriksi sanota, joten nousin esiin silmät säihkyen.

 

"Oletpas sinä outo tyyppi, karvainen ja kultainen."

 

"Etpä ole itsekään ihan normaali. En ole koskaan kullut kissasta, joka kuljeskelee saappaat jalassa, säkki selässä." 

 

"Saappailla pääsee hyvin eteenpäin. Voisin viedö sinutkin sinne minne haluat, jos vain uskallat hypätä säkkiini."

 

Siinä se pelkuruus taas vedettiin esiin, joten ei auttanut, oli pakko hypätä säkkiin.

 

Kissa nauroi:

"Et ehkä ole pelkuri, mutta tyhmä olet, kun hyppäät tuntemattoman säkkiin noin vain. Mutta koska kunnioitan tuollaista uhkarohkeutta, vien sinun sinne, minne haluat."

 

Pyysin päästä kotimetsään, koska liika seikkailua on liikaa.