"Kaikki oli vaalenpunaista: uutuuttaan kiiltelevä polkupyörä, tarralenkkarit, hiukan pieneksi käyneet haalarit ja tiukasti leuan alle sidottu kypärä, jonka molemmilla sivuilla Peter Panin kultakutrinen Helinä-keiju heilutti taikasauvaansa."
Koska minulla oli kiire taapersin mahdollisimman nopeasti. Sehän ei ollut kuitenkaan mitään kiitolaukkaa, joten päätin epätoivoissani liftata. Aika toivoton yritys. Ei isojen rekkojen ajajat nähneet minua sieltä korkealta, eikä muuta liikennettä ollut. Siispä vain tassua toisen eteen.
"Polkupyörän lainasimme. Sillä näin me ajellaan. Mutta minne? Vaikka sinne, missä tie vie mummolaan. Minä poljen, sinä ohjaat, niinkuin tanssi matka käy. Mummolaan kun pyöräilemme, pilvenhattaraa ei näy. Eväspussin äiti meille mukaan muisti ojentaa. Syötyämme levähdämme sillä siitä voimaa saa. Kun on tehty pyöräretki mummon luokse mummolaan, pyörän laitan taakse aitan seinän viereen nukkumaan. Minä... apua..."
Laulu kuului ensin tuskin tuulen huminaa kovemmin, mutta voimistui koko ajan. Yhtäkkiä tien mutkan takaa lennähti lettipäinen tyttö polkien pyöräänsä vinhaa vauhtia. Huomattuaan minut, hän yritti jarruttaa, mutta kaatui ojaan. Minä säikähdin kaikkea ryminää ja räminää ja kellahdin myös nurin.Tyttö rupesi nauramaan ojan pohjalla:
"Oletpa sinä hassu tyyppi, tuollainen pieni ja pyöreä, söpö."
Kyllähän tuollaisesta loukkaantuu kuka vain, minäkin. Yritin kömpiä ylös päästäkseni pois tuon ipanan luota. Tyttö oli kuitenkin nopeampi. Hän nousi ojasta, ojensi kätensä auttaakseen minut ylös, pyysi anteeksi nauruaan ja esitteli itsensä Hilleviksi vaikka ei kuulemma olekaan innostunut sen enempää Sakusta kuin Heikistäkään. En yhtään tajunnut noita lörpötyksiä, joten kiitin vain ja jatkoin matkaa.
Lettipäiseksi tytöksi tarjoan Peppi Pitkätossua. Muita vinkkejä tai sitaattia en tunnista, enkä kirjan kantta.
VastaaPoista