Luukku 24

 

 

"Yhdessätoista asunnossa on vain yksi vaatekomero, mutta toisaalta siellä on lasiset liukuovet pienelle parvekkeelle, jolle astuttuaan hän huomasi, että vastapäisessä talossa istui mies ulkona tupakalla pelkässä T-paidassa ja sortseissa, vaikka oli lokakuu" 

 

Aamulla heräsin virkeänä. Yö oli mennyt sikeässä unessa ilman mitään häiriöitä. Keitin aamukahvit ja söin tukevasti ennen matkaan lähtöä. Lauleskelin kulkiessani vanhaa matkalaulua "Tie vain jatkuu jatkumistaan ovelta, mistä sen alkavan näin..." Tiedän, että olen surkea laulaja, mutta ajattelin, etten täällä ikimetsässä häiritse ketään. Lauloin siis kurkku suorana, niin kovaa kuin keuhkoista lähti.

 

"Voisitko olla hiljaa. Tuo huutaminen särkee korvia."

 

Voitte uskoa, että pelästyin, kun kuusien kätköstä kuului murea, kiukkuinen ääni.

 

"Anteeksi, anteeksi. Ei ollut tarkoitus häiritä. Luulin, että olen yksin."

 

"Miten kukaan idiootti voi kuvitella olevansa yksin maailmassa. Olet aivan meidän oven edessä. Katsoisit vähän ympärillesi", murisi ääni.

 

Katsoin siis ympärilleni. Siellä kuusien kätkössä oli kuin olikin pieni kylä, eikä edes kovin pieni.Se oli vain rakennettu niin taitavasti, etteise paljon eronnut metsästä. Laitimmaisen talon nurkalla seisoi kolme karhua. Siis karhuja! puhuvia karhuja, kahdella jalalla seisovia. Ainakin oletin, että ne ovat karhuja. En kuitenkaan uskaltanut kysyä mitään.

 

Pienin, ilmeisesti lapsikarhu, oli lasten tapaan utelias ja alkoi kysellä, kuka olen, mistä tulen, mihin menen. Yritin vastailla parhaani mukaan kysymystulvaan. Kun olin tehnyt selkoa suunnilleen koko historiastani, ilmoitti keskikokoinen karhu, äitikö?, että meidän on parasta siirtyä sisälle, sillä pikkukarhulla on ruoka-aika. Yritin estellä, etten halua tulla häiritsemään, mutta isäkahu ilmoitti lyhyesti, että kutsusta kieltäytyminen on suuri loukkaus. Kaikki syövät puuroa, kun kerran tarjotaan. Ja minäkin toki söin. Hyvää oli. 

 

Puuron jälkeen isäkarhu kutsui minut ulos puhumaan tulevaisuudesta. pelottavaa, mutta eipä minulla ollut valinnanvaraa. Menimme parvekkeelle, sillä isäkarhu poltti aina piipullisen ruuan jälkeen. 

 

Lopputulos parvekekeskustelusta oli, että minä jäisin talveksi karhujen vieraaksi.