Luukku 23

 "Monien muiden tavoin en ollut osannut odottaa, mitä tuleman piti." 

 

Ei tämä kirjoittaminen olekaan niin helppoa kuin kuvittelin. Minunhan piti laittaa muistiin omaa historiaani, mutta kummasti tänne näitä sivuhenkilöitä punkee. Yritän pysyä jatkossa ihan vain omassa elämässäni.

 

Viivyin siis Eiliksen luona pitkään, sain paljon uusia ystäviä ja nautin elämästä. Mutta en aikonut jäädä sinne loppu elämäkseni, joten hyvästelin kaikki ja jatkoin matkaa. Kesä alkoi kääntyä syksyyn, piti siis päättää, missä haluaisin talven viettää. Kovin pitkiä matkoja tuskin jaksaisin talvella kulkea. Olin metsäläinen, mutta tämä aika kaupungin laitamilla oli saanut minut ymmärtämään, että kaupungissakin on omat hyvät puolensa. En kuitenkaan suunnistanut keskustaan, kun läksin Eiliksen luota, ihan senkin takia, että ero Eiliksestä oli yllättävän vaikea. Olimme jollain tavoin kasvaneet yhteen. Meillä oli päivittäisiä rutiineja, tapoja ja tottumuksia. Ei ole kovin helppoa vaihtaa tuttu ja turvallinen johonkin tuntemattomaan. Niinpä valitsin metsätien kaupungin valtakadun sijaan.

 

Kun loputtomat jäähyväisseremoniat oli saatu suoritetuksi, nostin repun selkääni, painavan repun, sillä Eilis halusi tietenkin varustaa minut matkaan, ja suuntasin kohti jykevää kuusikkoa, joka alkoi kaupungin länsilaidalta. Kuten olin arvellutkin, kuusien alla oli helppo kulkea. Sen verran kauan oli lähdössä kuitenkin mennyt, että yö ehti yllättää ennen kuin löysin majapaikkaa. Kaivauduin sitten vain kuusen juurien väliin, vedin sammalia peitoksi ja nukahdin.