Luukku 22

 

 

"Kerran, monta vuotta sitten, kävi niin, että jouduin viettämään sairaalassa melkein yhdeksän viikkoa." 

 

Viivyin Eiliksen luona kuukauden päivät. Tapasin sinä aikana monia mielenkiintoisia menninkäisiä, joista tuli uusia ystäviäni. Eniten tykkäsin Lucysta. Hän oli jo melko iäkäs, mutta hyvin virkeä, seurasi ahkerasti maailman tapahtumia ja matkusteli paljon. Hänellä riitti loputtomiin kertomuksia erilaisista paikoista ja tapaamistaan olennoista. Hän käytti myös hyvin värikästä kieltä, teki jutut eläviksi. Vaikka hän oli vikkeläliikkeinen, hän oli myös joskus yllättävän kömpelö. Ihmettelin syytä, mutta ei tietenkään ollut kohteliasta ruveta utelemaan toisen yksityiselämää. Lucy toki huomasi uteliaisuuteni. Eräänä päivänä hän sitten kertoi.

 

"Olen ollut pienestä pitäen hyvin utelias. Nenä on pitänyt työntää kaikkialle. Eräänä päivänä tapasin pienen hilpeän apinan, joka esitteli itsensä Herra Tossavaiseksi. Meistähän tuli tietenkin kavereita. Seikkailimme metsissä ja vuorilla kaiket päivät. Kotona en Herra Tossavaisesta maininnut mitään, sillä epäilit, ettei äiti olisi tykännyt asiasta. Edessä olisi varmaan ollut pian kotiarestia, enkä olisi enää tavannut ystävääni.

 Äiti olisi ehkä ollut oikeassa, sillä apina oli paljon notkeampi kuin minä. Niinpä eräänä päivänä hypätessäni apinan perässä puusta toiseen putosin selälleni kivikkoon. Huonostihan siinä kävi. En päässyt liikkeelle. Herra Tossavaisen oli pakko mennä kotikolooni hakemaan apua. 

Kesti pitkään ennen kun paranin. Enkä koskaan parantunut kokonaan. Edelleenkin minulla on kipuja ja vaikea liikkua aina, kun ilmanpaine laskee, mutta sillä mennään, mitä on."

 

"Tapasitko vielä apina-ystävääsi?"

 

"Hän muutti pois koko seudulta asumaan jonkun ihmisen luo, joten emme ole sen jölkeen nähneet."