lauantai 14. maaliskuuta 2020

Karanteeni


Pakko on kunnioittaa joidenkin ihmisten kekseliäisyyttä.
---
Hamstraus on päivän sana. Minulla on siitä onnellinen tilanne, että kotoa löytyy paljon kaikkea, vessapaperiakin. Mutta ymmärrän heitä, jotka hamstraavat - tosin vesspaperi kuulostaa oudolta, mutta kuluuhan sitä. Jos on lapsia tai muuten iso perhe ja jos joutuu karanteeniin - joka kuitenkin on ihan varteenotettava asia etenkin täällä koronakeskittymässä - eli ei saa käydä kaupassa, niin itku siinä tulee, ellei kotona ole ruokaa. Helppohan tässä on naureskella, kun yhden ihmisen tarpeiksi on niin yksinkertaista pitää varastoja, ihan jo siitä syystä, että pakkaukset esim. kauraryynit, on niin isoja, että yksi ihminen pärjää niillä pitkään.
--- 
Eikä minullakaan ihan puhtaat jauhot ole pussissa. Hamstrasin tummaa suklaata, punaviiniä ja VoltarenFortea. 


Hamstraamassa kävin samalla, kun eksyilin taas Redissä. On se uskomaton labyrintti... Mutta toki löysin alkon ja apteekin ja pääsin hamstraamaan. Alkossa näytti olevan täydet hyllyt, eikä apteekissakaan ollut merkittäviä koloja. Käsidesiä en katsellut, kun minulla on viime ulkomaanmatkalta pieni pullo ennestään. Minä uskon enemmän saippuaan kuin käsidesiin. Tulee kyllä paljon, paljon enemmän käsiä pestyksi kuin aiemmin - mikä lienee ihan hyvä. Käsirasvaa kuluu sitten runsaasti, mutta kaikenlaisia pullonpohjia ja jämiä on, joten sitäkään ei tarvinnut hamstrata. Ruokakaupastakin löysin kaiken tarvittavan, myös sen suklaan. Siellä tosin näkyi jonkin verran aukkoja.
---
Redin hyvä puoli on se, ettei siellä ole koskaan ruuhkaa, ei edes näinä hamstrauspäivinä. Nythän pitäisi välttää myös ruuhkaisia ostoskeskuksia.


Rediin eksyin, kun piti mennä lääkärille. Kävin samalla verikokeissa. Joku arvo oli turhan korkea. Googlasin. Arvatkaas, mikä oli lääke. Laihdutus! Miksei ne keksi jotain uutta joskus.
---
Korona näkyi labraan jonottaessa: Ihmiset pysyttelivät kaukana toisistaan ja jos joku änkesi ihan viereen istumaan, lähtivät muut pois vaikka seisoskelemaan kauemmas.
---
Lääkärihän ei muuta osannut kuin käskeä syödä kipulääkekuuri ja tilata aika fysioterapeutille. Hyväksyi minun diagnoosini, että kyseessä on virheasennoista johtuva jumi. Iloinen uutinen oli se, ettei ainakaan lonkissa ole mitään merkkiä nivelrikosta. Nivelrikkoa en kaipaa. 


Nyt on helppo olla vapaaehtoisessa karanteenissa. Kaikki kurssit ja muut tapaamiset on peruttu, uimahallit kiinni, eikä minua kutsuta hoitamaan sairaita lapsia. En siis lähde mihinkään muuten kuin koiran kanssa lenkille metsiin. Siellä on helppo pysytellä metrin päässä kanssakulkijoista. Kotona on kaikenlaista ruoka-ainesta, lankoja, kankaita, leffoja, kirjoja, eli aika kuluu. Ja erakkoluonne pärjää. Tosin pitää kysellä välillä noilta ystäviltä, miten he pärjäävät. On jokunen syvemmällä riskiryhmässä oleva kuin minä.


Sain postcrossaajalta kortin.


Valo lisääntyy, aurinko siirtyy horisontissani kiivasta vauhtia oikealle. Ei ole kauan, kun se laski tuohon tornitalojen taakse. Kevättä pukkaa vaikka talvi yrittää välillä räpistellä vastaan.
---
Koirapoika tuli sanomaan, että hän heräsi ja haluaa ulos. Siispä mennään.


Pärjäilkää!

10 kommenttia:

  1. Kaunis on aamu joten koirulin kanssa tulee varmasti kiva lenkki. Eilen kyllä huomasi jo töihin mennessä ja tullessa, että jotain on ilmassa, sen verran tyhjempää joka paikassa. Toivotaan että säilytään hengissä kaikki ja koronaan kehitetään lääke.

    VastaaPoista
  2. Minä katselin kotona kaappeja ja mietin, että mihin minä ne kotivara-ostokset laittaisin. Jos vettä ja sähköä riittää, niin meidän kaappien ja pakastimen sisällöllä eletään hyvinkin se kaksi viikkoa. Vessapaperiakin on ennestään, kun ostettiin isompi pakkaus jostain tarjouksesta, ja onhan käsisuihku, jos paperi loppuu.
    Toivotaan, ettei sairastuta kaikki kerralla, jotta hoitoa tarvitsevat mahtuvat sairaalaan. T: Saukkis

    VastaaPoista
  3. Aurinkoinen pakkasaamu hellii meitä "pohojoispohojanmaan -porukkaa":))
    .kaikkea tarpeellista kotoa löytyy..kahvia .vessapapaperia..ja suklaata:))
    :))
    Pidetään mieli virkeänä....

    Mukavia ulkoilu hetkiä ,koirulin kanssa!

    VastaaPoista
  4. joo, varauduttu on täälläkin jonkinmittaiseen vapaaehtoiseen tai pakolliseen karanteeniin. Lähikontaktit on vähissä, mutta muutama on ja heillä on kontakteja sitten moneen. Joten Mistä sitä tietää!
    Käsirasva on kyllä tarpeen, kun tulee kyllä pestyä käsiä. Tietysti pitää olla nestesaippuaakin.
    Koirulin puuttuessa pitää kävellä itekseen. Hyvin voi vältellä kohtaamasta muita hyvin läheisesti :))

    VastaaPoista
  5. Joku joka ei tiedä mitä on meneillään, niin kyseli onko maailmanloppu tulossa ?
    Omassa lapsuudessani ei meillä ollut WC paperia ollenkaan, pyyhittiin sanomalehteen, liekkö silloin ollut vain rikkailla ihmisillä, eikö ihmiset voi pestä käsisuihkulla,sehän on suositeltavaakin, mutta hullulta jotenkin tuntuu,vaikka myötätunnosta itekkin ostin vähän enempi jääkaappiin.
    Tänne konserttitaloon ois tullut Boney M. mutta se nyt on peruttu.

    VastaaPoista
  6. Minä olen vapaaehtoisessa kotikaranteenissa ainakin ensi viikon loppuun. Kuulun riskiryhmään kahden sairauden ja yhden lääkkeeni vuoksi. Ei tuota ongemaa minulle, kun viihdyn tosi hyvin kotona omissa puuhissani. Miehenikin kuuluu riskiryhmään ja hän tekee ensi viikon etätöitä kotoakäsin.

    VastaaPoista
  7. Me kävimme rauhallisella metsäkävelyllä ja tuuletimme näin keuhkomme raittiilla ilmalla. Odottelemme tässä tilanteen kehittymistä ja sitä miten työssä tilanne kehittyy. Kaupasta ostettiin tavanomaiset ruuat ja vieraiden kanssa käytiin jopa pitsalla, mikä oli meille ihan harvinainen juttu. Ensin oli kyllä pelattu sulkapalloa ja keilattu ihan tyhjässä keilahallissa musiikin soidessa ja värivalojen välkkyessä. Nuorison kanssa oli niin paljon elämäniloa, että se kantaa arkeen. Hyviä ja turvallisia lenkkejä Koirapojan kanssa!

    VastaaPoista
  8. Meillä on ihanan pieni kyläkauppa, josta saa kaiken tarvittavan - ainoastaan hernekeittoa siellä ei kuulemma tänään ollut.
    Rakkaista on pieni huoli, vaikka tiedänkin kaikkien pärjäävän ja hädän hetkellä Gunnarin nokka suuntaa kohti hädänpaikkaa <3
    Tekemistä löytyy kyllä, kunhan vain se aloitekyky löytyisi jostain - onkohan sitä näkynyt siellä teillä päin?

    Kyllä me tästä selvitään, häntä pystyyn ystäväni!

    VastaaPoista
  9. Jos aloittaisin lopusta eli Pöllöstä: Selviäminen ei huoleta, oma selviäminen, toisten kyllä. Laitan pikkuisen aloitekykyä tulemaan. Varastot ei ole hääppöset, mutta jotain kuitenkin.
    Sohvalle kerron, että lenkit on turvallisia ellei satu raivostumaan kanssakulkijoihin. Sitä varten vältellään kohtaamisia.
    Susannalle sympatiaa. Riskiryhmien elämä ei nyt ole parasta. Minähän en oikeastaan ole riskiryhmää, mutta yritän välttää tautia, että tärkeimmille riittäisi resursseja ja jotta en siirtelisi tautia paikasta toiseen. Sitä kait voi levittää oireettomanakin.
    Piritta: Sanomalehti on tuttu juttu pyllypyyhkeenä.
    Emilie: Koira on hyvä tässäkin tapauksessa.
    Liisa: Virkeä mieli pelastaa monessa.
    Saukkis: Tipoitellen pitäisi pystyä sairastumaan ja lievät niillä kotivaroilla.
    Onneli: Uskotaan, että suurin osa säilyy elossa.

    VastaaPoista
  10. Monenlaista tässä ehtii mietiskellä, kun ei ole kokouksia, tapaamisia ja tai muuten ihmisjoukoissa hortoilua eikä voi tavat lapsenlapsia. Näet sattuu olemaan parinkin asian takia riskiryhmäläinen.
    Olen tehnyt joka päivä jotain järkevää, esinm eilen keitin mehua pakasteen raparperien mansikoiden kanssa, (Mansikoita on edelleen) . Tänään sähköisiä pöytäkirjoja ja posteja pois. Sitten perusarkea, ruokaa, pyykkiä ja ennen muuta neulomista, lueskelua, palapeliä viesteilyä jälkikasvun kanssa. Rauhallista oloa.
    Mies käy kaupassa, mutta onneksi ottaa puhelimen mukaan, kun aina ei löydy sitä mitä haluaisi. Mutta onhan tämä vielä toista kuin 50-luvun maalaiskauppa 7-8 km päässä (pyörällä,hevosella) ja ei jääkaappeja ja valikoima oli aika niukka. Ei ollut metritolkulla maitoa, rasvoj, kanammunia yms hyllyssä..
    Tsemppiä kaikille!

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.