sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Elämää rajan sisäpuolella


Minun olonihan ei paljon heilahda näistä kaikista karanteeneista, mutta joillekin varmaan isoja juttuja. Olen minäkin huomannut, että outoja mielitekoja puskee pintaan, kun en kauppoihin vähällä mene. Mutta kotoa löytyy edelleen paljon ja kaikkea. Kävin kyllä lähikaupassa vähän täydentämässä.


Koiralenkeillä on lintujen lisäksi paljon kaikenlaista muutakin liikkujaa. Monet eivät kävelyteillä piittaa mistään turvaväleistä vaan kulkevat koko tien leveydellä. Ehkä kannattais välittää. Mistäs he voivat tietää, ettei vastaantuleva mummo, joka yrittää väistää pientareelle, olisikin viruksen kantaja. En sinänsä ole omasta puolestani huolestunut, mutta nuoremmilla voi olla perhettä kotona vaaravyöhykkeessä. Minä olen kyllä ollut aika säntillinen näissä varotoimenpiteissä.


Kohtuullisesti tulee kävelyä. Jalka jaksaa temppuilla, mutta särkylääkkeitä vielä riittää. Eilen tuli niin paljon kilometrejä, etten tänä aamuna meinannut päästä liikkeelle. Tosin olen ollut ilman troppeja pari päivää.


Eilen oli Koirapojan synttärit. Normaalisti saa kakun ja lahjoja. Nyt sai matolääkkeen. Kasvattaja lähetti jotain herkkuja, mutta minä en kaupassa käydessäni muistanu, enkä viitsi mennä nyt. Ei koira ymmärrä synttäreiden päälle. Pienen herkkulautasen tein. Eiköhän se riitä. Ja vähän normaalia enemmän ulkoilua.


Kasvimaalla oli kovin harmaata. Joku on laittanut scillat tiheään. Ne olivat ainoa viherrys. Polkujen vierellä jokunen heinä yritti pouskea ilmoille Koirapojan iloksi. Se on kaivannut vihreää syötävää. 


Pitäisi kaivaa kunnon kamera käyttöön ja myös kantaa sitä mukana. Kauniille säällä voisi istua kannon nokassa ja odottaa, että joku lintu tulisi kuvattavaksi. Ollaanhan taas kesäajassa. Peipotkin jo laulaa. Jahka tästä ryhdistäydyn.

7 kommenttia:

  1. Laita Koirapojalle ohran siemeniä pääsiäsiruohoksi. Kannon nokassa istumista mekin harkitsimme metsässä, mutta en ollut ottanut mukaan pehmukkeita eli lämmittimiä suojaamaan tahriintumiselta. Täytyykin pakata ne reppuun. Toisen olen neulonut puretusta neulepuserosta ja toinen on aitoa villaa. Komeat kelit nyt on ulkoiluun. Kääri jalkasi villaan, aitoon vilaan tai aitoon silkkihuiviin. Kesäaika sai meidät aamuvirkut nukkumaan pitkään..

    VastaaPoista
  2. Kävin eilen järvellä kuvaamassa joutsenia, niin hämmästyin, no en täysin, sillä porukkaa oli ihan älyttömästi liikkeellä, järven parkki ihan täynnä, ja luontopolku, meinasin että menenkö tuohon sekaan, kiersin kuitenkin risukoista rannalle, että sain otettua kuvia, oli aurinkoinen ja lämmin päivä, ei ihmiset silloin halua olla neljän seinän sisällä, ei myöskään ihmiset osaa tai halua pelätä, ulkoilma virkistää ja aivot saa happea.Mä haluan luottaa Jumalaan että hän voi varjella vaikka virukselta, jos se vaanii vastaantulevissa ihmisissä, en tietysti tahallani mene ruuhkiin, kävinkin aamu 7 jälkeen kaupasta kuukauden ruoka määrän, enkä lähde kaupunkiin shoppailemaan. Murehduttaa toisaalta tämä tilanne just yksityisyritysten kohdalla, perheiden jotka joutuu ahtaalle, työttömät jotka ei saa nyt ruokakassia, samalla ruokaa heitetään roskiin tavarataloista, jos se on päivän vanhaa sitä ei anneta, vaan se menee roskiin, koin sen CM käydessäni, myyjä sanoi että ei sitä voi antaa ilmaiseksi.
    Ihmiset ahdistuu herkästi kun siitä jatkuvasti sanotaan lukemia tartunnoista ja kuolemista, joka päivä kuolee muihin juttuihin ihmisiä, nyt 4 hukkui jäihin, liikenne onnettomuuksissa kuollut yli 40 parissa kuukaudessa, media ahdisti ensin ihmisiä ilmastoasiasta, ja nyt tämä, kohta varmaan alkaa punkki pelottelu.
    Mutta ehkä tässä tilanteessa on hyviäkin puolia, perheillä on aikaa olla yhdessä, ja ihmiset voi ajatella syvällisempiäkin asioita, ihmiset haluaa auttaa toisiaan jos mahdollista.
    Sinulla on kaunis koira, se on ihana kaveri jolle voi puhua, ja se kuuntelee. Minä annan nyt myös 3 x päivässä matolääkkeen, viimeksi syksyllä sai.

    VastaaPoista
  3. Onnea koirapojalle!
    Yleinen suuntaus joka puolella näyttää olevan, että ihmiset pakenee nyt metsiin!

    VastaaPoista
  4. Onnea koirapojalle olet komea,kaveri!
    t.Väinö.koiruus!

    ...jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt!!!!???

    uskaltaiskohan käyttää tässä tilanteessa Mauno Koiviston käyttämää sloukania:

    KYLLÄ SE SIITÄ!!!

    Uusi viikko ..uudet ajatukset !!
    Sinulle!
    toivottellee Liisa:))

    VastaaPoista
  5. rapsutuksia synttärisankarille, Koirapoika on parasta seuraa näinä aikoina!
    uskonpa, ettei monen muunkaan elämään uudenmaan eristäminen paljoakaan vaikuta. jos ei ole kesämökkiä, niin loppujen lopuksi ei varmaan tule paljoakaan liikuttua "kehäkolmosen" ulkopuolella.
    scillat pitävät kimppakivaa, ja voi, miten kauniisti ne kohta kukkiikaan iloksemme:))

    VastaaPoista
  6. Koirapoika on elämäni ilo. Tosin sille ei kelpaa mikään istutettu heinä. Se haluaa villiruohoa, alkukantainen rotu ;)

    VastaaPoista
  7. Voi Koirapoikaa, villiruohot on nyt vähissä. Rapsutuksia Koirapojalle! Laitatko jonkin pehmoeläimen ikkunaan bongattavaksi, vaikka korkealla astukin?

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.