Väsyneenä uuteen päivään?

Minä nukun yleensä ihan hyvin, mutta ei taida kuusi tuntia olla ihan riittävästi. Sen verran kuitenkin, että kun herään, en enää saa unta. Uniapneahässäkän lisäksi minulla on uusi tehokeino. Tyyny jalkojen välissä on poistanut lonkkakivun, mikä ikävästi häiritsi unta. Yhtenä yönä tosin heräsin vasemman käden keskisormen nivelkipuun. Ei pitäisi olla koko ajan näyttämässä keskisormea. Siinä nivelet kuluu.

Kauniita aamupalakattauksia jotkut esittelevät, joten miksi en minäkin. Maitokahvia puoli litraa. Edelleen sitä pahaa kuten väristäkin voi päätellä. Kaurapuuroa maitoon keitettynä vanhentuneista Kinnarin tilan höyryttämättömistä hiutaleista. Ovat tosi hyvänmakuisia, mutta pussia käännellessäni totesin, että säilyvyysaika on suht lyhyt. Hyvälle tuo puuro silti maistuu. Lisukkeena on kylmäpuristettua kotimaista luomurypsiöljyä, torilta kesällä poimittuja nyt pakasteesta sulatettuja puolikoita ja iso kotimainen vapaan kanan muna. Yritän kyllä yleensä ostaa ulkokanojen munia, mutta ei ollut viimeksi.  - Tosin yleensä ostan naapurilta kennoittain. 

---

Kuvausten aikana kaikki ehti jäähtyä, mutta hyvin meni alas. Ruoka oli hyvää ja kahvi kävi kahvista. Kuten huomaatte syön suoraan kattilasta, koska en viitsi siirtää puuroa lautaselle. Miksi siirtäisin. Tulisi vain lisää tiskiä. Tämä toimii hyvin näin yhden ihmisen taloudessa. Taustalla häämöttää 1000palanpalapeli, joka on ollut kesken kuukausia. Saa pölyyntyä tuossa odottamassa aikaa, jolloin ehdin sitä taas tehdä. Yksinasumisen hyviä puolia tämäkin, että keittiön pöydän voi täyttää palapelillä. Eikä tässä ole vieraitakaan luvassa. Ja jos olisi, mahtuu tässä pari ihmistä kahvit juomaan.

Pieni palapeli ei pölyynny, kun odottaa pussissa.

 

 Tiistai 10.12.2024 

Niin mukavaa kuin Rymyn kanssa olikin, päätti Milli heti aamulla, että hänen piti jatkaa matkaa. Rymy halusi tehdä hänelle runsaat eväät mukaan, lähtipä vielä saattamaan alkumatkasta. 

Kun mäki laskeutui alas metsikköön, Rymy kääntyi takaisin. Hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi puiden katveessa vaan kaipasi avointa taivasta ylleen, kun oli asunut koko ikänsä puuttomalla mäellä. Lämpimät halauksen vielä eron hetkellä ja kumpikin lähti omaan suuntaansa. 

Milli käveli valkeiden koivunrunkojen keskellä, kun takaa kuului juoksuaskelia. Rymy sieltä rymysi pensaikon läpi. 

”Odota, odota. Minua vähän säälittää sinun yksinäinen matka, joten haluan antaa sinulle tämän korttipakan. Voit vaikka pelata pasianssia, jos tuntuu ikävältä. Tai, jos korttipeli ei kiinnosta, tämä auttaa ruuan etsinnässäkin. Metsästä löytyy varmaan vielä sieniä. Et ehkä tunne kaikkia, joten tästä on hyvä tarkistaa.” 

Milli liikuttui Rymyn huolenpidosta. Taas halattiin ja erottiin. 

Koivikossa oli helppo kävellä, mutta yöpaikkaa ei oikein löytynyt, joten Milli päätti vain kävellä yön tullen eteenpäin kunnes joku majapaikka löytyisi.

 

Pyykkipäivä

 

 

Harmaa taivas. Mukava ulkoilusää ja mukava pyykkipäivä. Olen varannut pyykkituvan tälle päivälle ja juuri varasin huomiselle mattotuvan. Heitin nimittäin puolukkamursketta matolle ihan vain, jotta tulisi matot pestyä.

Kalenterissa uusi palapeli. Toivottavasti näitä voi tehdä ihan missä vain järjestyksessä, koska en ole mitenkään laittanut merkille, mikä tuli milloinkin. No, senhän näkee, kun rupean kasaamaan.

 

 

Maanantai 9.12.2024 

 

Näin mukava aamu Millillä oli viimeksi ennen kaivinkoneiden saapumista niitylle. Nyt oli seuraa, lämpöä ja ruokaa. Vaikka kissankellojen kilinää ei kuulunut, mäkeä pyyhkivä tuuli soitteli kaihoisaa sävelmää ja jäkälä rapisi kivasti pikku mönkijöiden liikkuessa. Oli leppoisaa istuskella aamukahvilla luolan ulkopuolella auringon noustessa. Päivällä Rymy tarjoili herkullista hyytelöä kanssa lihapadan kanssa. 

 

”Mitä tämä on?” kysyi Milli 

 

”Kaarnikkahilloa. Siinä on kaarnikoita, pihlajanmarjoja ja hyytelösokeria, yksinkertaista ja hyvää. Varmaan tiedätkin, että kaarnikkaa sanotaan myös variksenmarjaksi.” 

 

Millihän halusi tietenkin heti tutustumaan variksenmarjoihin. Varikset on niin hienoja lintuja. Päivä siis retkeiltiin lähistöllä ja yöksi palattiin luolaan nukkumaan.

Pyhäpäivän rauhaa

 

 

 Lepopäivä

 

 Vaihteeksi uusi palapeli

 

 

Sunnuntai 8.12.2024 

 

Sikeiden yöunien jälkeen hän heräsi kahvin tuoksuun. 

 

”En ole varma, juotko kahvia, mutta jotain aamupalaa varmaan kuitenkin kaipaat, kun illalla nukahdit heti, kun sisälle päästiin”, kuului jostain. 

 

Hän katseli ympärilleen unenpöpperöisenä ennen kuin muisti eilisen tapahtumat. Hänen isäntänsä (vai oliko se emäntä, otuksesta oli vaikea sanoa) istui katetun pöydän ääressä hymyillen ystävällisesti. 

 

”Kyllä kiitos kahvia”, totesi kulkija nousten ylös. Kahvi oli hyvää. Pöytä notkui kaikenlaisista herkuista, oli leipää, voita, juustoa, puuroa, pullaa ja kaikenlaisia kasviksia ja hedelmiä. 

 

Ahmittuaan itsensä täyteen, kulkija muisti taas kohteliaisuussäännöt ja esittäytyi: ”Minä olen Milli, niittykeijujen heimoa. Niittyni katosi betonin alle, joten jouduin lähtemään kotoa pois. Etsin jotain uutta asuinsijaa, jossa voisin hoidella kissankelloja ja päivänkakkaroita.” 

 

”Hauska tutustua. Minä olen Rymy tämän kukkulan kuningas. Mukavaa, kun tulit käymään. Voit varmaan jäädä tänne joksikin aikaa vaikkei meillä kasvakaan kelloja tai kakkaroita. Olisi muka saada seuraa.” 

 

”Ihan mielelläni lepään jonkin aikaa täällä, ellei siitä ole haittaa.” 

 

Rymy vakuutti, että mukavaa vain, kun on joku, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia. Päivä kului nopeasti, kun molemmat kertoilivat itsestään ja elämästään. Käytiin yhdessä kävelyllä, tehtiin ruokaa, syötiin. Mukavaa oli vertailla reseptejä ja maistella toisen kokkauksia.

Kaikenlaista

 "Puoliväli tämän kerän lopussa"

Taitaa mennä ensi vuodelle, ennenkuin huivi on valmis.

 

 

 

Lauantai 7.12.2024 

 

Puuroaamiaisen jälkeen matka jatkui. (Älkää turhaan ihmetelkö. Repussa oli tietenkin kattila, isoja kaurahiutaleita ja maitoa puuroa varten. Tässä tarinassa mikään ei ole mahdotonta.) Mahdotonta ei ollut sekään, että iltapäivällä metsä alkoi harveta, maasto kohosi ylöspäin ja illan tullen hän huomasi olevansa matalalla kukkulalla, jossa kasvoi variksenmarjaa ja jäkälää. Polkukin siinä tuntui katoavan. Ilmeisesti kulkijat olivat hajaantuneet eri suuntiin. 

 

Hän keräili variksenmarjoja, jotka olivat sopivasti yöpakkasen puraisemia. Mukava niitä oli syödä näinkin ja aamulla puuron päällä ne olisivat herkkua. 

 

Kykkiessään marjojen joukossa, hän ei huomannut lähestyvää hahmoa ja pelästyi kuoliaaksi, kun vierestä kuului murahdus. Hän hyppäsi pystyyn. Karhuko? 

 

Mutta ei se ollut karhu. Se oli joku peikko tai menninkäinen tai mikälie metsän asuja. Hän mietti, miten nyt pitäisi toimia. Ajatteli, että kohteliaisuus ei kait koskaan haittaa ja sanoi: 

 

”Hyvää päivää. Anteeksi, että olen tunkeutunut alueellesi. Olen vain ohikulkumatkalla jonnekin, en ihan tiedä minne, mutta minun on mentävä.” 

 

Otus kallisti päätään ja sanoi: 

 

”Tervetuloa muukalainen. En voinut puhutella, kun en oikein tiennyt, kuka tai mikä olet ja mitä kieltä puhut. Taidat olla jotain haltioiden tai keijujen heimoa, kun puhut yleiskieltä. Koska ilta kohta koittaa, kutsun sinut majaani yöksi, jos se sinulle käy.”

 

Kävihän se hyvinkin, ajatus viettää yö katon alla, joten hän seurasi otusta luolamaiseen asumukseen, jonka oviaukko oli taitavasti piilotettu rinteeseen

Hyvää itsenäisyyttä

 Aamulla koirapuistossa odotti tällainen lumiveistos.

Fizban on tosi innoissaan lumesta, mutta on minustakin mukavaa katsella valkoista maisemaa.

Kalenterijuttuja

 

Perjantai 6.12.2024 

 

Kuusen oksien alla oli vielä pimeää, kun hän heräsi. Mutta kömmittyään ulos pesästään, hän huomasi, että päivä oli jo pitkällä. Ensimmäiseksi piti varmistaa polun löytyminen. Onneksi oli lanka, mitä seurata. Ilman lankaa, hän ei olisi tiennyt, mihin suuntaan lähteä. Vasta, kun polku oli näkyvissä, hän ryhtyi aamukahvin keittoon. Nuotio syttyi nopeasti ja pian mukissa höyrysi kuuma kahvi. Reppua kaivaessaan, hän löysi tuoreita sämpylöitä, voita, juustoa ja jääsalaattia eli hyvän aamupalan tarpeet. Tuskin hän ehti ajatella, että jugurtti enää puuttui, kun käteen osui jugurtti purkki. Tästä olisi voinut pelästyä, mutta hän tyytyi vain ajattelemaan, että eiköhän lusikkakin ole olemassa. Ja olihan se. Ilmeisesti tässä metsässä tapahtui pelkästään outoja juttuja, mutta hällä väliä. Uusi päivä, uusi matka edessä. Reppu selkään ja matkaan, mutta ensin kuukkelille muutama leivänmurunen. Olikohan se sama kuukkeli kuin aiemminkin? Seurasikohan se häntä? Koko valoisan ajan hän kulki eteenpäin. 

 

Vasta, kun pimeä laskeutui, hän etsi suuren kuusen viettääkseen yön sen alla.

Sataa lunta ja vettä

 

   Uusi mysteeripalapeli, teetä ja hieno norsukukkaro.

Torstai 5.12.2024 

 

Aamu koitti kauniina. Aurinko paistoi puiden lomasta, kun hän heräsi linnun lauluun. Eilinen outo aamu tuntui niin uskomattomalta, että hän uskoi nähneensä unta. Parasta unohtaa painajaiset ja jatkaa matkaa nyt, kun hän oli hyvin levännyt. Polku jatkui selkeänä eteenpäin, repussa oli evästä ja kuukkeli lenteli polun reunoilla kuin näyttäen tietä. Edessä oli hyvä päivä ilman painajaisia tai kummajaisia. 

 

Ja niin kävi. Hän käveli polkua eteenpäin koko päivän ilman sen kummempia seikkailuja. Ilma pysyi aurinkoisena. Puiden alla oli yllättävän lämmintä ollakseen joulukuu, kävellessä tuli melkein hiki. Melkein laulatti. Iltapäivällä hän piti evästauon ja mietti, missä viettäisi seuraavan yön. Mitään taloa ei ollut näkyvissä, eikä hän ehkä uskaltaisi edes mennä mihinkään tuntemattomaan paikkaan. 

 

Illan alkaessa pimentyä yöpaikka tuli entistä ajankohtaisemmaksi, joten hän poikkesi polulta metsään. Varmuuden vuoksi hän sitoi langan polun viereiseen puuhun ja purki sitä kerältä varmistaakseen, että polku löytyy aamullakin. 

 

Pian löytyikin iso kuusi, jonka oksat ylsivät melkein maahan asti muodostaen täydellisen laavun. Väsymys voitti. Pari leipäpalaa, hörppy vettä ja sammalmatolle nukkumaan

Piilossa kukkija

 Siellä niitä kukkia on ikkunaa vasten. Huoneeseen näkyy vain vihreitä lehtiä. Kastellessa tulin kääntäneeksi ja löysin kukat.

Siinä vieressä tällaisia urheita alkuja. Taitavat ansaita ihan ruukun ja multaa. Pitää muistaa, kun menen kaupan ohi. Vai olisko peräti syytä ottaa kaksi ruukkua, kun noita oksanpätkiä on aika monta.

Aamulenkillä oli kivan raikas pakkassää, aika liukasta tosin paikoitellen. Annoin Fizbanille aikaa juosta koirapuistossakin, kun joudun kohta lähtemään juomaan glögiä kirjoittajakavereiden kanssa. Lupasin pasteijoita glögin seuraksi. Tuolla ne uunissa yrittävät kypsyä, pullistuvat tehokkaasti, mutta ruskistuminen on vaikeaa. Pitäisi käännellä peltiäkin, mutta antaa olla. Saavat kelvata.

Mysteerijoulukalenterista tuli mysteeripalapeli. Säästän tämän jouluksi nautittavaksi glögin, pipareiden, homejuuston ja suklaan kera.

 

 

  Keskiviikko 4.12.2024 

 

Aamulla herääminen oli vaikeaa. Uni olisi halunnut jatkua, mutta hän pakotti itsensä ylös. Edes aamukahvi ei tuntunut piristävän, joten hän päätti lähteä ulos raikkaaseen ilmaan. Ovi tuntui jämähtäneen paikalleen. Sitä sai työntää kaikin voimin, että sen sai auki. Mutta pinnistämällä kaikki voimansa, hän sai kuin saikin oven auki. Tuulen puuska vetäisi oven niin äkkiä selälleen, että hän meinasi kaatua portaalle. Vaivoin hän onnistui säilyttämään tasapainon. 

 

Nyt näkyi selvästi, että puuton aukio oli kutistunut. Kuusikko oli käsivarren mitan päässä ovesta, oksat kurkottelivat kohti melkein hipaisten aukinaista ovea. Tämä ei enää ollut normaalia hän totesi pelästyneenä ja perääntyi huoneeseen. Ovi pamahti kiinni hänen edessään. Hän tunsi itsensä kahlituksi tähän outoon huoneeseen. Nyt oli pakko lähteä pois, johonkin turvaan. Hän pakkasi pikaisesti jotain syötävää reppuunsa, puki vaellusvaatteet päälleen, tempaisi vielä peiton mukaansa ja syöksyi ovea kohti. Se ei auennut, ei millään. Paniikki alkoi kasvaa. Kohta hän olisi kykenemätön toimimaan. Ei tämä näin voinut loppua. 

 

Hän istuutui lattialle, aloitti hengitysharjoitukset ja rauhoitti mielensä. Onneksi oli tullut harrastetuksi meditointia. 

 

Kun elimistö oli rauhoittunut, ajatukset selkiytyneet ja sydän lakannut laukkaamasta villiä kiitolaukkaa, hän veti syvään henkeä ja rupesi miettimään, miten jatkaa tästä. Ensin piti pakata reppu huolella. Ruuan lisäksi vettä pulloon, jokin juoma-astia, jotain veistä tai muuta terävää, ehkä saksetkin, saippua ja pyyhe saunasta, jotain kuivaa vaihtovaatetta, ehkä tuo lämmin huopa peiton sijasta – ja tulitikut tietenkin ja virvatuli, jota aina tarvittiin. Seuraavaksi hän pukeutui huolellisesti, lämmin aluskerrasto, villavaatteita, tuulta ja vettä pitävä takkia, vaellushousut, pipo, kintaat. Tässä varustuksessa tuli jo kuuma, kun kamiina hehkui edelleen lämpimänä. Ulkona olisi kuitenkin talvipäivä. 

 

Hän heittäytyi taas oven kimppuun ja sen auettua sukelsi suoraan kuusikkoon. Oksat raapivat, rungot estivät kulkemisen, mutta hän ei antanut periksi. Ja ykskaks edessä avautui ystävällinen polku kutsuen kulkemaan. Hän seurasi polkua, seurasi iltaan asti, pitkälle yöhön. Kun hän ei enää jaksanut kävellä, hän käpertyi nukkumaan sammalmatolle suurimman kuusen rungon viereen.

Lumiaika

 

 

Märkää lunta pieni kerros hetkeksi.

 

 Tiistai 3.12. 2024 

 

Uusi aamu, uusi herääminen. Nyt ei tarvinnut ihmetellä. Kaikki oli tuttua heti, kun silmät aukenivat. Hiukan oudolta tuntui, kun kaikki oli kuten edellisenä aamuna kuin joku olisi yön aikana käynyt pyyhkimässä edellisen päivän jäljet pois. Asian tilaa olisi ehkä kannattanut ihmetellä enemmänkin, mutta hän ei viitsinyt. Mukavaahan se oli, että oli vettä, pannu ja kahvia ja puitakin tulen tekoon, jotta aamukahvit sai juotua. Se joku, joka oli siivonnut, oli näköjään tehnyt pari voileipääkin valmiiksi pöydälle. Ihan sama! Hyvältä ne leivät maistui. 

 

Aamupalan jälkeen, hän meni taas katsomaan, miltä ulkona näytti. Aika samanlaista oli kuin edellisenäkin aamuna. Aukio oli pienempi kuin hän muisti. Se oli varmaan vain tuntunut isommalta ensimmäisellä kerralla. 

 

Tänään hän kokeili löytää polkua, koska pitihän metsässä olla polku, jota pitkin hän tänne oli tullut. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Muutaman kerran hän kokeili työntyä kuusien väliin, mutta ne kasvoivat niin tiiviinä rintamana, että eteneminen oli ihan liian hankalaa. Mitä turhaa tässä reuhtomaan. Ehti sitä myöhemminkin jatkaa matkaa. Oli hyvä kerätä voimia. 

 

Kumman nopeasti päivä kului, vaikka hänellä ei ole mitään ihmeempää tekemistä, istuskeli vain penkillä ja seuraili kamiinan tulta, kuunteli tulen huminaa ja liekkien vaisua räsähtelyä. Jäseniin hiipi raukeus, mieleen tuli nukkuminen, unimaailma. Hän sinnitteli kuitenkin valveilla iltaan asti. 

 

Jotain puuhatakseen hän tarkasti vaellusvarusteensa päättäen, että huomenna hän taas jatkaisi matkaa, vaikka ei oikein muistanut, miksi hänen pitäisi lähteä, minne mennä. Oli kuitenkin hyvä, että kaikki oli valmiina, jos lähtö tulisikin. 

 

Kun ilta sitten saapui, hän lämmitti taas saunan ja istui kauan lauteilla nauttien löylyn lämmöstä. Uni tuli taas heti, kun pää kosketti tyynyä. 

Päivä meni taas

 

 

Aamulla oli elämä vähän vinksin vonksin tai näkökulma oli outo. Mutta silti lähdin päivään toiveikkaasti ja pääsin iltaan asti. Kävin kaupassa ostamassa vähän tarpeellista ruokaa ja jokusen postimerkin. Meni satanen. Kotona vähän selailin nettiä ja löysin hienoja kotiseutukortteja, joita postcrossauksessa aina kaivataan. Meni puoli satasta. Totesin, että näillä menoilla on paras pysyä kotona tässä nojatuolissa ja vaikka neuloa. Lankojahan riittää.

 

Joulukalenterissa oli lankakerä, jossa luki "Neulo vain ohjeen mukaan". Noudatin ohjetta. Tämä huiviohje on minulle sopiva, mutta onnistun tässäkin sähläämään. Mutta tällaisen teen varmaan joskus toistekin. Tosin ensin pitäisi varmaan saada tämä valmiiksi. Arvon koko ajan, teenkö itselleni huivin vai teenkö muille joululahjoja. Siis itselleni tämä huivi, koska tähän on valittu langat niin, ettei kutita. Veikkaisin, että langat on valittu ajatuksella, joten kiitos valitsijalle.

Eka Penni on nyt luettu eli voin laittaa sen lahjaksi. (tämä vähän hankaloittaa kirjojen lahjoittamista, koska eihän sitä voi käsistään päästää kirjaa, jota ei ole itse lukenut - jonossa on jokunen, jota on toivottu) Tämän nyt sitten paketoin nuoremmalle mummotettavalle. Kaunis kirja, hienoja kuvia ja ennenkaikkea riemastuttavia uutuussanoja eli termejä vähän sinne päin. Tykkäsin lukea. Juonikin oli vähän yllättävä. Epäilen kuitenkin, että voi olla mummotettavasta vähän lapsellinen.

 

 Maanantai 2.12.2024

 

 Hän heräsi hytisyttävään paleluun, eikä ollut ihan varma, missä oli. Vastassa oli vain pimeä hiljaisuus. Varovaisuus pakotti makaamaan liikkumatta paikallaan niin kauan, että jähmeät ajatukset alkoivat kirkastua. Mieleen muistui äkillinen lähtö, eilinen matka ja illan väsymys. Koska menneisyyttä oli liian vaikea ajatella, lienee parasta keskittyä nykyhetkeen. Nyt oli tärkeintä saada lämpöä ympärilleen, joten ylös ja toimeen. 

 

Hän nousi varovasti istumaan kapealla penkillä, kutsui virvatulta ja katseli ympärilleen sen sykkivässä, himmeässä valossa. Huone oli pieni, mutta näytti olevan täysin varustettu satunnaisen kulkijan tarpeisiin. Kamiinassakin oli valmiina puut ja sytykkeet. Äkkiä vain tuli siihen. 

 

Kun lämpö alkoi levitä huoneeseen, hän meni ulos. Illalla oli ollut pilkkopimeä, joten hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä, missä hän nyt oli. Portailla seisten, hän katseli ympärilleen. 

 

Pieni ruohottunut aukio keskellä synkkää kuusimetsää. Kuuset ympäröivät aukeaa alaa läpitunkemattomana muurina. Missään ei näkynyt aukkoa, ei polkua. Jostainhan hän oli yöllä tänne tullut, mutta mistä ihmeestä, ei minkäänlaista jälkeä, ei muistikuvaa suunnasta. No, varmaan suunta löytyisi, kun olisi aika jatkaa matkaa. Toistaiseksi lienee parasta lepäillä täällä, kerätä voimia, miettiä tulevaa. 

 

Hän meni takaisin sisälle, avasi verhot pienen ikkunan edestä ja tarkasteli huonetta tarkemmin. Kamiinan päällä oli kahvipannu, vieressä iso vesisaavi. Aamukahvi tekisi hyvää. Kaapista löytyi kahvipaketti, näkkileipää, kuivalihaa, jauhoja, ryynejä, puolukkasurvostakin. Kyllähän näillä eväillä saisi oivan aamupalan aikaiseksi. 

 

Päivä hupeni nopeasti outoa asumusta tutkiessa, löytyi lisää ruokaa, astioita, vaihtovaatteita ja jopa petattu sänky takaseinustalla. Parasta oli kuitenkin sauna, johon aukesi pieni ovi kamiinan takaa ahtaasta nurkasta. Sauna oli tietenkin valmis lämmitettäväksi, vesikin kannettu pataan ja sankkoihin. Penkillä oli puhtaat pyyhkeet ja avaamaton saippuapaketti. Hän lämmitti saunan, peseytyi, viihtyi pitkään lempeässä lämmössä. Murheet katosivat. Rauha laskeutui taas mieleen. 

 

Kun hän puhtaana, kylläisenä, levänneenä kaivautui tuoksuvien lakanoiden väliin, ei lampaita tarvinnut laskea, uni tuli heti.

 

 

Joulukuu

Viimeisen kerran kalenterissa Koirapoika, seuraavan kerran Fizban. Surua ja syyllisyyttä, kun Koirapojan jätin elämästäni ja outo olo, kun niin kovin paljon samanlainen olio täällä tassuttaa ja kuitenkin täysin erilainen. En ole pitkään aikaan kaivannut muutoksia, mutta väkisin niitä tulee ja väkisin niihin on sopeuduttava. 

(Kolmen tunnin unien jälkeen mieli tahtoo kääntyä varjojen maahan.)

Puikoillanikin lähetti ihanan palkinnon kirjankansikisaan osallistumisesta. Harvinaisen toimivia heijastimia, jotka on helppo napsauttaa paikalleen ja vaihtaa tarvittaessa toiseen asuun. Ja mistä tiesit, että Amerikan pastillit on lemppareitani. Kiitos paljon.

Sohvalta sain kauniin joulukalenterin 

ja AnonyymiAnnelta ja Saukkikselta ison laatikollisen avattavia luukkuja. Ensimmäisessä oli jo vaikka mitä, mm. kiehtova mysteerineule, jota en kyllä nyt taida ehtiä tehdä. Pitää miettiä, koska olisihan se hienoa.

---

Tänä vuonna en ostanutkaan mitään kalentereita vaan tyydyn kaikenlaisiin ilmaisiin, lähinnä liikunnallisiin. Josko kuitenkin jotenkin tästä rupean reipastumaan. 

 

Kaikenlaisia joulukalentereita:

 

https://www.kehoonkoti.fi/f/kehonhuollon-joulukalenteri-2024

Tiluksilla

 

joku ihmetarinakalenteri

 

 Sunnuntai 1.12.2024 

 

Hän lähti liikkeelle aamuhämärissä unen vielä viipyessä silmäluomien takana. Polkua, jonka määränpää oli tuntematon, hänen oli nyt seurattava ja sille hän astui. Hiljaisuuden rikkoi vain askelten tasainen rahina jäätyneellä nurmella. 

 

Polku johti suorana ja selkeänä kohti tummaa kuusikkoa sukeltaen ikiaikaisten puiden havukatoksen alle. Hetken hän epäröi metsän reunassa. Vielä voisi palata menneeseen, jäädä elämään auringonpaisteeseen tasaisen tyytyväistä arkea, pyöriä tutuissa ympyröissä tuttujen ihmisten, tuttujen asioiden, kaiken tutun ja turvallisen kanssa. Epäröintiä kesti kuitenkin vain hetken, yhden ajatuksen verran, edes askelten rytmi ei ehtinyt muuttua, kun hän astui rajan yli. 

 

Puiden alla hämäryys vaihtui pimeydeksi ja suora polku alkoi kiemurrella kuin ei olisi halunnut jatkaa etenemistä. Jalat kuitenkin löysivät reitin helposti, askel keventyi, kun lopullinen päätös oli tehty. Vuosisatainen sammalmatto jousti pehmentäen liikkumista. Enää ei askel rahissut. Hiljaisuus humisi korvissa. Hän tiesi tehneensä oikein. Ryhti suoristui, askel piteni, katse suuntautui eteenpäin, tuntemattomuuteen. Aikaa ei ollut, oli vain matka. 

 

Aika kuitenkin kulki omaa polkuaan. Puiden lomassa alkoi tuikkia satunnaisia auringonsäteitä, pienet eläjät rapisivat karikkeessa, yksinäinen palokärki venytti pitkän, kimeän huutonsa ja lähti lentoon. 

Kulkija havahtui mietteistään. Kuuli metsän äänet, tunsi nälän. Oli aika istahtaa, levätä, avata eväsreppu ja ruokkia itsensä. Metsä tarjosi ison sammaleisen kiven, juuri sopivan korkuisen istuttavaksi, takana vielä runko, johon voi nojata selkänsä ja vieressä kanto pöydäksi. Kulkija hymyili. Tässä oli hyvä olla. Kaikki oli järjestyksessä, oikein. Hän oli yhtä metsän kanssa, metsä hänen kanssaan. Edessä oli vielä pitkä matka, miten pitkä, sitä ei tiennyt kukaan. Paljon varmaan tapahtuisi, paljon tulisi eteen, mutta nyt oli vain rauha.

 

Hän istui kivelle, aukaisi reppunsa, otti voipaperiin käärityt leivät ja alkoi syödä pureksien hitaasti, maistaen leivän tuttuuden antaen katseen vaeltaa puiden rungoilla, sammalten pinnoilla, jossain ylhäällä pilkottavalla taivaalla. 

 

Kuukkeli lennähti oksalle, siirtyi uteliaana lähemmäs. Kulkija mursi palan leivästä, ojensi kätensä, katseli linnun kirkkaisiin silmiin, kun se istuutui kämmenelle jakamaan eväshetkeä toisenlaisen eläjän kanssa. Heillä oli yhteys keskenään, yhteys kaiken kanssa. 

 

Ylös oli kuitenkin noustava, matkaa jatkettava. Onneksi yömaja oli jo lähellä. Sinne saavuttuaan kulkija heittäytyi penkille niine hyvineen ja vaipui sikeään uneen.

 

Mordorin tulet leiskuivat päivänä muutamana.