sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Aurinkoa riittää



Vietin eilisen Suomenlinnassa kävellen ja tipuja tiiraillen hyvässä seurassa. Nyt on jalkapohjat puhki kulutettu, joten tänään ehkä kotoilen ja puuhastelen asumista kesäkuntoon eli sitä ikuista järjestelyä ja siivousta - tai siis harkitsen. Tänäänhän piti sataa eli olla sisäpäivälle suotuisat säät, mutta toistaiseksi ei siltä näytä.


Sunnuntaikuva 15.4.18 klo 11:13

Lumet on aika hyvin kaikonneet, mutta aurinko ei suosi tuota ikkunaa, josta aloitin näiden kuvien oton, joten siirryin ottamaan kuvan parvekkeelta. Kun aurinko nousee suoraan ikkunan takaa, näkyy lasin läpi otetussa kuvassa liikaa heijastumia. Mutta ettepä te varmaan edes huomaisi, että kuva on otettu eri kohdasta ja eri aikaan. Kerroin nyt kuitenkin.


Sain e-kortin, jossa SNYni kertoi käyneensä täällä huudeilla vakoilemassa minua. Kiitos kortista. Käväise seuraavalla kerralla ihan täällä.


Nyt jatkan taas kotitöiden harkitsemista. Neuloskelen harkitessa.

6 kommenttia:

  1. Harkintaa on hyvä käyttää ettei tule tehtyä päättömyyksiä=)

    VastaaPoista
  2. Voi, onpa jännää! SNY käy vakoilemassa toimiasi. Hyvä, että neulot! Täytyykin ottaa itsekin neule käsiin, jos joku vakoilee...(Minullahan on aina siis oikeasti aina neule esillä...) Sinulla on ollut mukavaa luontopuuhaa.

    VastaaPoista
  3. meille tuli virkistävä sade. Pöly vähän laskeutui

    VastaaPoista
  4. Sade teki hyvää ja joku neule valmistuikin.

    VastaaPoista
  5. Minulla on säännöllinen siivouspäivä kerran viikossa. Sinä päivänä ei harkita, eikä neulota, ennen kuin on siivottu. Suosittelen!

    VastaaPoista
  6. Sinä, Saga, olet niin säntillinen kaikessa :) Hyvä piirre, mutta ei oikein toimi minulla, säntillisyys. Tykkään säveltää. Pitäisi opetella enemmän tapoja.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.