Haamuja vainko on mulla

Suoritan ajoittain itsetutkiskelua. 

(Tekeeköhän joku muukin niin?)

Lopputulos on aina, että paljon löytyisi parantamisen varaa. Usein siitä seuraa, että suunnittelen tekeväni jotain korjausliikkeitä - joita en sitten tee. Jotain minäkin vähitellen opin, kovin hitaasti mutta myös kovin epävarmasti, jotain, kuten nyt sen, etten suunnittele suunnittelevani.

Tapasin bussipysäkillä naapurin. Olin menossa kurssille, jolle en sitten kuitenkaan lopulta mennyt. Itseasiassa ajattelin jättää kaikki tämän viikon kurssit välistä. Huono omatuntohan siitä tulee, mutta kun ei jaksa, ei kykene. Naapuri sanoi astman ahdistavan ja harmitteli, ettei enää jaksa juosta vanhan hyppyrimäen portaita kuten vielä vuosi sitten. Naapuri on seitsemän vuotta minua vanhempi. Minä en ole vuosiin juossut edes tasamaalla ja portaissa pitää kävellessäkin huilata. Nyt on - osittain kyllä ihan hyvästä syystä - mennyt viikkoja, etten ole oikein evääni liikauttanut, mikä tietenkin on osasyy kaikkiin jumeihin ja kipuihin. Mietinpähän vain, mikä on kuntoni seitsemän vuoden päästä. 

Olen nyt siis lueskellut hieman. Katherine Pancolin kolmiosainen Mimmit alkaa näin loppumetreillä tökkiä. Sukudraaman kolme ekaa osaa olivat innostavia, mutta tämä jatkotrilogia maistuu toistolle. Mutta lukemiselle raivattu aika voisi tehostaa itsetutkiskelua.

"Aivot tarvitsevat kirjoja kuten miekat hiomakiviä, jos niiden tarkoitus on pysyä terävinä"
totesi Game of Thronesin Tyrion.

Minä menen nyt nukkumaan. Uni ei viihtynyt luonani viime yönä ja illalla on leffa jossa olisi hyvä olla valveilla.