perjantai 30. marraskuuta 2018

Huomenna jälleen


Joku ehkä muistaa vielä mammuttiperheen, johon kuuluvat isä Pitkähammas, äiti Hopeaturkki ja lapsi Jääluu. He aloittavat taas huomenna. Kyseessä on joulukalenteri ja myös kilpailu. Jokaisen päivän tarinanpätkään on kätketty sellaisen kirjan nimi, joka löytyy minun kirjahyllystä. Olen siivonnut rankalla kädellä hyllyjäni ja huomasin, että monta hyvää nimeä on kadonnut. Mutta kyllä sieltä vielä tarvittavat 24 löytyvät. Se, joka ensimmäisenä löytää oikean nimen, saa pisteen. Eniten pisteitä saanut palkitaan ja ehkä muitakin.

Palkintoina mm.

 kirjoja, joko näitä tai muita

pelikortteja

sukkia vaikka toivomuksen mukaan

Nimen täytyy olla juuri se, mitä minä ajattelin. Vaikka tarinasta löytyisi muita kirjoja, en niitä hyväksy. Ja siksi myös kirjailija pitäisi tietää. Nimen on oltava juuri siinä muodossa kuin se on kirjan kannessa kuten esim. lauseessa: Kaukana näkyi myös norsuni Modoc. Sen sijaan lause: Kaukana näin myös norsuni Modocin, ei kelpaa, koska haetun kirjan nimi on Norsuni Modoc.
Kirjoja, jotka eivät kelpaa, koska ne liittyvät tarinan henkilöihin ja ovat siis jo aiempina vuosina löydetty:


Celtika

Shardik

Norsuni Modoc
 
Mammutit: Hopeaturkki
Mammutit: Pitkähammas
Mammutit: Jääluu

Voi olla, että muitakin entisiä kirjoja tulee, koska en viitsi tarkistaa noita aiempia vuosia. Mutta jos näin käy, kirjat kelpaa.

Arvauksia voi esittää koko ajan, kunnes olen käynyt hyväksymässä oikean vastauksen. Jokaiselta arvaajalta hyväksyn yhden, sen ensimmäisen arvauksen eli ei kannata luetella kaikkia sanoja ja olettaa, että jokin osuu oikeaan. Ja jos joku antaa useita vaihtoehtoja, voi seuraava napata jonkun muun kuin sen ensimmäisen. Jos olen käynyt kuittaamassa, ettei kukaan ole tiennyt, alkaa peli alusta eli jokaisella on jälleen yksi uusi arvaus.

Kalenteri on ajastettu aukeamaan satunnaisesti, mutta juttu jatkuu kuitenkin joka päivä ennen iltaseitsemää tai jotain sellaista.

ps. Jääluu sanoi lähettävänsä kortin jokaiselle lapsilukijalle.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa! Tämä onkin tänä vuonna ainoa joulukalenteri, jota seuraan. Mammuttien seikkailut ovat olleet niin hienoja aiempina vuosina, että malttamattomana jo odotan, mihin he tänä vuonna joutuvatkaan :D

    VastaaPoista
  2. Jätän väliin, meinasi palaa yhtenä päivänä viime vuonna niin pahati päreet että olin lähteä ryyppäämään turhautumistani;D

    Keksin tuossa keväällä tähän hyvä systeemin, ajattelin silloin että käytän sen itse mut kun lopetin koko blogaamisen niin... ja nyt olen sen sulle unohtanut kertoa.

    Avataan s.postiosoitte vain kalenteria varten jonne saa lähettää niin monta kirjannimeä kuin löytää s-postina. Sitten suravan päivän luukussa kerrotaan kuinka moni osui oikeaan ja pisteet sen mukaan.

    Tämä poistaisi sen kyttäilyn että milloin luukku aukeaa ja toisi tasa-arvoa sillä es. minullahan on aikaa tarkistaa sivu päivän aikana vaikka kymmenen kertaa, toisin on ihmisilllä joilla on tekemistä ja menoja;)
    Lisäksi useampi saisi mahdollisuuden saada pisteitä ja harrastaa sitä itse aktiviteettia eli etsiä kirjan nimiä.

    Tuli vaan mieleen......

    Aion kyllä seurata tarinaa, mammuttien seikkailuja kuulee niin harvoin tänäpänä.....;)

    Hyvää joulunodotusta!

    p.s. kuten muistat vihaan mainoksia, ainoan poikkeuksen tekee hartwallin laulavat hedelmät joululauluineen "ja laitetaankos pesä myös koirapojall..ei kun pikkulinnuille"

    VastaaPoista
  3. Vähän laiska kirjuri on ollut, joten suht lyhkäsiä postauksia, mutta joka päivälle jotain.
    SOM jättää nyt vain sen srtessin sivuun. Tärkeintä ei ole voitto vaan jalo kilpa. Minä en viitsi liikaa nähdä vaivaa eli entisillä mennään. Ei tämä elämä nyt niin vakavaa ole, että jostain tyhjänpäiväisestä joulukalenterista kannattaisi hermojaan menettää. Minä pidän täällä diktaattorin oikeudet tehdä kaikenlaisia epäreiluja päätöksiä. On kiva päästä maistamaan valtaa välillä. (hymiöitä)

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.