perjantai 3. tammikuuta 2020

Kaikkea on


ja rahani riittää
---
Lupasin tuolla toisaalla lopettaa rahasta puhumisen, mutta tuollaiset rasittavat korvamadot vievät ajatukset väärään suuntaan, joten kerron vielä täälläkin, että ajatukseni on vakauttaa kulutukseni tulojeni tasolle. Sehän ei ole mahdotonta, eikä edes vaikeaa, vaikka vaatii suunnittelua ja lujaa tahtoa ja tietenkin mielen hallintaa. Pienten ilojen saavuttaminen tarkoittaa arkipäivien karsimista, mutta sehän on vain valintakysymys.


Paljon on ilmaisiakin iloja, kuten koiralenkit myrskyn keskellä. Meillä on nyt pilvistä, harmaata ja tuulista, hyvin, hyvin tuulista. Ulkona tuntui välillä, ettei pysty liikkumaan, kun puuska puski vastaan. Koirapoikakin ihmetteli, kun meinaa takaosa väkisin mennä eri suuntaan kuin kuono. Metsässä oli todettava, että tiukasti puut pitävät maasta kiinni, kun näyttivät taipuvan välillä ihan mahdottomuuksien tuolle puolen.
---
Nyt sisällä ulina, humina, ryske ja pauke on välillä korviin käyvää. Välillä hiljaisuus yllättää. Puuskien iskiessä ikkunat taipuvat sisäänpäin, ikkunanpielipellit kitisevät, katto rymisee, sinätkin huokailevat. Tykkään.


Joistakin iloista joutuu maksamaan vaikkapa junamatkan ja huonot yöunet. Näissä maisemissa vaihtui vuosi lähes kokonaan ilman raketteja ja ilman Koirapojan paniikkia. Matkustaminen oli rankkaa, kun Koirapoika ei ole aikoihin kulkenut liikennevälineissä. Siihen teemme muutokset ja lavennamme reviiriä. Nukkuminen jäi erinäisistä syistä vähemmälle, mutta sen otimme takaisin viime yönä. Nyt on siis hyvä siirtyä elämään tätä uutta vuosikymmentä, miettiä vaikka, mistä aloittaisi synttärilahjaneuleet.

5 kommenttia:

  1. Oikeassa talvessa saitte vuoden vaihtaa, niin kaunista on kuvassa. Onnellista uutta vuotta! Uusia neuleita on aina hauska suunnitella.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa alkavaa vuotta sinulle... tänään meillä näkyy se kuuluisa Naantalin aurinko. Lunta vain ei ole laisinkaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Onnea teillekin tulevaan.

    VastaaPoista
  4. Upeassa paikassa teillä vaihtui Koirapojan kanssa vuosi. Meidän kulmilla Koirapoika olisi helisemässä kun täällä raketteihin hurahtaneita isompia ja pienempiä lapsia naapurustossa.

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Tuolla on suorastaan idyllistä.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.