perjantai 4. syyskuuta 2020

Syksyä minä rakastan - ja pimeyttä


Aamulla näytti siltä, että tulee synkkä päivä, mutta nyt jo taivaanrannassa kirkastuu. Vähän olen pettynyt, mutta ei se hirveästi haittaa. Tänään on pyykki- ja siivouspäivä, joten pimeä päivä menisi hukkaan. Pimeinä, sateisina, tuulisina päivinä tehdään pitkä kävely metsissä, pelloilla, kallioilla. Tuuli puskee vastaan täysin voimin. Sade kiemurtelee kaula-aukosta sisään, kastelee kaiken. Silloin on helppo hengittää, antaa ajatusten mennä omia polkujaan. Silloin tuntee elävänsä. Ja kotona suihkun kautta pehmeisiin, lämpimiin vaatteisiin neule tai kirja tai molemmat kädessä istumaan, kuuntelemaan myrskyn pauhua, katsomaan, miten sade hakkaa ikkunaan. Sellaista syyspäivää odotan. Kyllä niitä tulee, marraskuussa viimeistään.
---
Tykkään myös kuulaista, kirkkaista syyspäivistä, kun ruska hehkuu ja valo on lempeää.
---
Talvesta tykkäisin, jos sitä olisi, lumimyrskyistä, tähtikirkkaista pakkasöistä, pehmeästä hämärästä. Pimeys on rauhoittavaa. Voi käpertyä kerälle itsensä ympärille. Ei ole pakko päteä, suorittaa, olla aktiivinen. Mukavaa on myös kevättalven aurinko, kun se saa hanget kimaltelemaan ja maalaa pitkiä varjoja kaikkialle.
---
Keväässä on puolensa. Alkukevät on aika ankeaa. Lumen alta (tai ilman luntakin) paljastuva maa on sotkuinen, likainen, Alkaa koiranpaskakeskustelu. Paitsi viime keväänä ei alkanut, kun ei ollut lunta, joka olisi säilönyt talven. Eikä alkanut edes roskakeskustelu vaikka lumettomassa maassa ihmiselämän jäljet loistivat kirkkaina. Muuttolinnut auttavat selviämään keväästä. Edetessään kevät alkaa esittää vaatimuksia. Rupea viljelemään! Muista ulkoilla! Elä terveellisesti!  Hankkiudu bikinikuntoon! Kasvimaalla voi onneksi hoitaa huonoa omaatuntoaan. 
---
Kesä tulee! Oletko valmis! Kesä on pakon aikaa. Pitää nauttia! Ulos on mentävä, kun kerran on kaunis ilma. Aurinkoa pitää palvoa, koska sitä on meillä niin vähän ja harvoin. Pitää herätä nauttimaan aikaisista auringonnousuita, juhlia läpi valoisien öiden. Pitää syödä mansikoita, grillata, tavata tuttuja, matkustaa, lomailla, ennenkaikkea pitää lomailla! Kesällä vain täytyy ja pitää ja on pakko!
---
Tykkään valoisista kesäöistä. Tykkään valosta. Olen oppinut tykkäämään myös näistä etelän tynkävaloista, vaikka sieluni elää pohjoisemmassa. Tykkään kasvien elinvoimasta, lintujen kiihkeästä soidinlaulusta, tykkään hämäräkävelyistä, tykkään maan tuoksusta sateen jälkeen, tykkään hellepäivien jättämästä hehkusta yökävelyillä. En tykkää helteestä, auringosta, pakosta nauttia, kun nyt kerrankin on kesä. Tykkään istua varjossa katsomassa tervapääskyjen kaartelua taivaalla.
---
Tykkään siitä, että on vuodenajat!


Kävin eilen kaupassa. Matkustin kangasmaski naamalla. Oli aika tukahduttavaa. Suurin osa kanssamatkustajista ei pitänyt maskia. Ostin kaikkea tarpeellista ja jotain tarpeetontakin kuten kukkasipuleita. Käyn jossain vaiheessa kaivamassa paljasta pintaa rikkaruohojen keskelle ja piilotan mukulat sinne. Keväällä sitten joko tulee kukkia tai ei. Jos ei, myyrät ovat pärjänneet talven yli osittain minun ansiosta. Se on myyrien etuoikeus.

6 kommenttia:

  1. Syksy jee, talvi parhautta kevät voi v**** kesä juurikin niin kuin sanot, ihan protestina olin koko kesän sisällä!! Ei vaan, koronan takia tuli oltua enempi sis mutt tuo kesävöyhötys on tuttua, ihem pakkoja=)

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään kaikista vuodenajoista! Jokaisessa vuodenajassa on aina jotakin jota kovasti odottaa;) Syksyssä minusta mukavinta on kun pääsee nauttimaan ihanista syksyn ruskaväreistä ja iltahämäristä kynttiöitä poltellen:) Leppoisaa alkanutta syyskuuta♥️

    VastaaPoista
  3. Ihan kuin oisit alottanut romaanin, oli niin runollista tekstiä. Siitä vaan jatkat!
    Mutta ihan kyllä, samojakin juttuja, paitsi olen aina tykännyt keväästä. Mutta olen ollutkin maalla. Kaupungissa on erilaista. Kyllä viljelisin, mutta missä? Mutta sateessa ja sen jälkeen on niin helpompaa hengittää, varsinkin kun tää korona ahistaa.
    Enpä mahu enää bikineihin survomallakaan, enkä tykkää kuumasta enää. Eikä voi enää paahtaa auringossa, meinaan on luomia yms, eikä kukaan kato joko ne kasvaa...Ei ole kesä "pakkoja" mulla.
    En kyllä tykkää talvipakkasistakaan, mutta saa nyt nähä miten kaupungissa, niistä ei tarvi enkä kärsiäkään. Hirveesti en ole kahdesta menneestä talvesta kärsinyt. Sitä edelisestä sitten hirveen paljon enemmän.

    VastaaPoista
  4. Niin ihana kukkasato on keväällä tulossa noista sipuleista! On hienoa odottaa keväällä mitä maasta puhkeaa, itse istutettua tai luonnon tarjoamaa. Maskin käyttö julkisissa kulkuneuvoissa on suurta viisautta ja saattaa pitää turvassa eli terveenä. Vuodenajat on suurta rikkautta. Meillä on selvästi syksy, vaahterat pudottaa lehtiään.

    VastaaPoista
  5. Onnistuu se kommentointi kirjautumatta. Se vaan ehdottaa että kirjautuisit jotta "voit hallita kommenttejasi" mut kin vaan kirj ja sit caphta niin pääsee kommaamaan ilman kirja.

    Itsehän olen jopa nimeni netissä salannaut ja olen s-postissa X Y, mitäs sitä nimeensä levitelemään, paitsi niille joille sen tahtoo kertoa, oi majavaiseni=) Yks päivä oli hyvä kun majava halusi nimenomaan mukavuusalueelleen;D

    VastaaPoista
  6. Majava pyrkii mukavuusalueelle toisin kuin muut, jotka yrittää sieltä pois.
    On keväällä mukava seurata luonnon heräämistä, mutta se alkukevät on usein ankeaa.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.