lauantai 20. helmikuuta 2021

Maahispönttö


Lumisade alkoi.

Jos olisin lähtenyt ulos heti herättyäni olisi ollut helppoa ja mukavaa kävellä, ei pahasti pakkasta, eikä tuiskua.

 
Nytkään ei ole pakkasta, mutta on tuiskua. Ja kohta lienee taas kinoksia kahlattavaksi. Odottelen kuitenkin Koirapojan heräämistä. Koirapoikahan tykkää kinoksista. Tosin taitaa tuo pyry laantua. Suuttui, kun rupesin huomauttelemaan. Luonto on joskus herkkätunteinen, myös luonnon pikkueläjät.
---
Liisa mainitsi maahispöntön ja on kuvannut täällä myös maahisia. Maahispönttö on siis minunkin pakko saada kasvimaalle heti, kun lumet sulaa. Kasvimaallani riittää suojaisia nurkkauksia maahisillekin. Ja maahiset vain on huippuja. Riittää intoa kuikuilla rikkaruohojen juurelle, kun toivoo näkevänsä maahisen kiiruhtamassa koloonsa.
 

(Ärsyttää tuo huonosti rajattu kuva!)
En ole kovin hyvä sosiaalisessa mediassa, mutta pitänee tätä blogia päivittää ainakin paaasto-onnistumisista. Lisäsin omaan paastooni myös kirjojen ja lehtien ostolakon. Nämä ostolakot on helppo toteuttaa, kun euroja kului ylenmäärin tässä alkuvuodesta. Ja kirjojakin on tullut ostettua ja pari lehteä tilattu kevääksi ja niitä lankojahan on ylenmäärin. Kaipasin siis kunnon haastetta ja aloitin myös punaviininlitkimislakon. Neljä pulloa odottaa tuolla pääsiäistä. Ystävät olivat kyllä sitä mieltä, että punaviiniä kannattaa käyttää. Sain jopa yhden pullon lisää, ettei vain lopu kesken. Mutta luulen, että sisä- ja ulkokuoreni ovat tyytyväisiä pienestä tauosta. 


Yhdet omituiset sukat mummotettavalle valmistuivat. Menemme Koirapojan kanssa viemään ne sovitettavaksi. Purkaa en kyllä viitsi. Mieluummin neulon uudet, jos nämä ei ole hyvät.


Seuraavat valmistuneet sitten varmaan viipyvät. Innostuin Novitan hiihtolomakalista niin, että aloitin peräti kahdet kintaat. Nämä vaativat sitten paneutumista. Aika napakkaa tulee minun käsialalla, mutta onhan noita pienikätisiäkin. Pitäiskö ottaa vaihteeksi neulontaan ihan perusukat. Parit synttärisukatkin on tehtävä. Laittelen nykyisin noita sukkalahjakortteja. Eli tekeminen ei lopu, jos intoa riittää.

11 kommenttia:

  1. Meilläkin pyryttää, mutta ruokakauppaan on lähdettävä. Kirjoneulekintaisiin tuli virheitä, kun neuloin katsoen samalla brittipoliisisarjaa. Omaan käyttöön en viitsi purkaa. Heppasukat näyttävät siltä, että jalassa ovat ihan hyvät, kuvio on komea. Lumista lauantaita T Saukkis

    VastaaPoista
  2. Lunta on tupruttanut täälläkin ja oli kyllä raskas lenkki...niin Niilolle, kuin minulle.
    Niilolla lumipalloja mahanalus täynnä, mutta hauskaa pojalla oli.
    Minä olen oikein innostunut sukkia kutomaan. En kovin monta paria tähän ikään ole kutonut, mutta nyt on kolmannet tulossa....pienen ajan sisällä. Kantapään teko aukeni minulle vasta nyt kypsemmällä iällä..:)...luulen, että olen malttanut vihdoinkin lukea ohjeet..:)

    VastaaPoista
  3. Olihan se pakko mennä katsomaan Liisan maahispönttöä. Meillä ei semmoista ole, mutta maahisia varmasti on, vaikka en niitä olekaan nähty. Äidin pihalla niitä pyörii sitäkin enemmän ;)

    VastaaPoista
  4. Nyt on sumuisen oloista. Kohtuullisesti tuli uutta lunta. Maahiset varmaan tykkää. Mummotettava tykkäsi sukistansa. Olivat kuulemma sopivat, koko päivän jalassa.

    VastaaPoista
  5. :)
    Kaunis sana tuo "mummotettavat",,oikein sydän alassa lämpö nousee;))
    Sukat todella kauniit,,,,
    Lakkoja /seisauksia...hyvä välillä pitää,,minulle pitäisi "pakolla syöttää sitä KROMIA-tuo makean HIMO heltyis;))

    Maahiset,,,ne ei välttämättä ensimmäisenä vuonna ,muuta asumaan uuteen koloonsa,vaan pitävät sitä "levähdyspaikkana/tarkkailupaikkana.
    ison virheen tein luulin että "taikovat"..minun LOTTO-kuponkiini 7 oikein,,suuttuivat,,,hävis koko kuponki,,,,ikinä ei saaha selville oliko just tuo minun kuponki lunastamaton "megavoitto".
    Kohtele hienovaraisesti maahisia..👹👹

    VastaaPoista
  6. Maahisten kanssa ollaan väleissä.

    VastaaPoista
  7. Jotakin hauskaa kannattaa arkeensa kehittää, kuten maahisten seuranta kitkiessä ja Lankapaasto-haaste. Täytyy myöntää, että heti kun lupauduin mukaan alkoi tehdä milei ostoksille. Onneksi julkisuus tuo ryhtiä mieliteoille. Niin komeat sukat ja taidokas aloitus puikoilla! Ihailen tuota aloituskirjoraitaa ja kuviota.

    VastaaPoista
  8. Nyt on Lankamaailmassa käyty. En saanut niitä Prym Ergonomics -puikkoja, joita menin hakemaan. Aika harvaa oli puikkohyllyllä - käsityöbuumi on meneillään. Ostin sitten KnitPron Symfoniet, olen niistäkin tykännyt.

    Eli paastossa olen nyt sitten mukana: en osta lankoja, puikkoja, lehtiä tai kirjoja. Nyt se on luvattu.

    Hei, kysyisin teitkö tuon hevosen kuvan silmukoimalla vai tikapuutekniikalla. En ole vielä itse kokeillut kumpaakaan, vain tutustunut ohjeita lueskellen.

    VastaaPoista
  9. Tein ihan kirjoneuleena eli koko varsi on kaksinkertainen. Ajatus oli tehdä tallisukat eli lämmin varsi. Terät tein yksinkertaisena, että mahtuu paremmin kenkiin.

    VastaaPoista
  10. Mainoskiertueella:
    Aktivoidu, oi runoilija/runonlukija-ystävä, Runotorstai alkaa minun pitämänä uudestaan=) 25.helmikuuta ensimmäinen aihe ja 4.maaliskuuta ensimäinen Runotorstai ;)

    VastaaPoista
  11. Runoilu ei ole lempijuttuni, mutta ehkä sitä yhden viikossa pystyy punnertamaan.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.