Työtä se oli karaoke-emännänkin työ, rankkaa työtä. Muutaman kerran jouduin kutsumaan vartijankin paikalle, kun meno meni liian rajuksi. Ainoa, millä jaksoin niiden humalaisten riehuntaa, oli tieto siitä, että sain taas seuraavana iltana laulaa pitkään ennenkuin muita esiintyjiä alkoi löytymään. Laulaminen ja esiintyminen oli minusta parasta. Tiskijukka kävi välillä tuuraamassa minua yön hälinässä ja lohdutti, että älä siitä huoli näinhän täällä käy ja että aurinkokin paistaa vaikkei sitä näy.
Illat kuluivat ja aika juoksi. Jossain vaiheessa huomasin, että yksi ja sama ihminen oli minua kuuntelemassa illan toisensa jälkeen, joku outo vanha mies. Aloin jo vähän huolestua, että mikä ihme tuo tyyppi on. Mitä se haluaa. Onko sillä jotain taka-ajatuksia. Onko se vaarallinen. Ei se koskaan mitään tehnyt tai sanonut, istui vain nurkkapöydässä minua tuijottamassa ja poistui heti, kun muita laulajia ilmaantui mikrofinin varteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.