Luukku 18

Kun menetin uskoni kuuluisuuteen ja kaikkeen hyvään tulevaisuuteen, ajattelin, että toivon vaan että törmään aikakoneeseen, joka veis mut aikaan toiseen.  Mutta eihän aikakoneita ole. On vain tylsä arki, jokapäiväinen raataminen. Mielialaani ei yhtään parantanut, että kuulin Leon voittaneen jonkun laulukilpailun. Kateus ja katkeruus alkoivat saada sijaa ajatusmaailmassani. En enää vitsinyt edes laulaa. Pyöritin vain tylsää karaokehöttöä. Ihmiset alkoivat valittaa, että olen tylsä ja töykeä. Oli vain päivien päässä, että saisin varoituksen laivayhtiöltä ja ehkä potkutkin. Tiskijukka paikkaili mokiani parhaansa mukaan, yritti kiskoa minua pinnalle ja valaa uskoa parempaan. Ja minä vastasin kiukuisesti.