Luukku 7

 Kun vapaus ei enää maistunut hohdokkaalta, sanoin itseni irti siivoufirmasta ja muutin isän ja äidin luo. Olihan se tietenkin noloa, mutta olin kyllästynyt nälkään ja paleluun. Tarvitsin tuke ja turvaa. Äitihän otti minut riemuiten vastaan ja miksei isäkin, vaikka hän jaksoi puhua Leosta koko ajan. Olin niin väsynyt, että ensimmäisinä päivinä lähinnä nukuin ja söin.

 

Ja yhtenä iltana nukuttuani taas puoli päivää, heräsin, katsoin aurinkoon juuri mailleen laskevaan ja päätin, että jotainhan tässä on tehtävä. Ei se sovi, että aikuinen ihminen vain loisii vanhempiensa helmoissa. Tuumin, että on aika sen nyt mennyt, minkä muistoihini paan.  Nyt katson tulevaisuuteen. Riittää tuo menneessä eläminen. Päätin hankkia työpaikan. Vaikkei minulla ollut  koulutusta, kykenin oppimaan, olin nuori ja kait suht terve, joten kyllä minullekin löytyisi paikka.