Kun oli aikani rypenyt itsesäälissä, päätin ryhdistäytyä. Mietin millaisia lauluja ja kenelle lauluni teen. Olin kirjoitellut lauluja siitä, mitä mä nään. Mutta miten se voisi toimia, kun mitään ei tapahtunut, ei todellisuudessa, eikä sisällä pään. Laulun kirjoittaminen siivoamisesta olisi vaatinut suurempaa lahjakkuutta kuin mitä minulla oli. Elämäni oli tylsää niin ettei siitä runoja rustattu. Sitä tylsyyttä sitten katselin silmät kii. Eipä ollut kovin rakentavaa moinen touhu. Kun aloin olla jo oikeasti terapian tarpeessa, otin itseäni niskasta kiinni. Kun muu ei auttanut, avasin silmäni ja yllättäin maailman näin ja maailmaani katsomaan jäin. Johan alkoi runosuoni pulputa ja lauluja syntyi. Nythän te ajattelette, että siitä se maine alkoi. Mutta ei se pelkästään riitä, että suoltaa sanoja. Pitää olla se sävelkin ja kaikkea muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.