perjantai 13. lokakuuta 2017

Ajan tappoa


Päivänä muutamana aurinko paistoi. Nytkin on sade jo tauonnut. Piti heti aamusta lähteä kuntosalille, kun flunssa alkaa olla aika heikoissa kantimissa, ei nyt ihan ohi, mutta uskoisin, että viimeisiä vetelee. Piti siis aikaisin olla liikkeellä. Aikaisin heräsin, mutta täällä nyt vain netissä olen pyöriskellyt. Kohtapa lähden - kunhan nyt ensin Koirapoika ja muut pakolliset hoidetaan.


Suomalainen sai minut koukkuun. Tarjosi keltaisia pokkareita kahden paketissa ja laittoi mukaan tä´yn: Murakamin, jota hyllyssäni ei ole. Pakkohan se oli ostaa. Tuli vielä kaupanpäällisiksi muistikirja, vähän kelvoton eli muuttunee irtolehtipainokseksi, mutta sitähän voi sitten säälittä käyttää. 

Ja tästä hieno aasinsilta bujoiluun. Varmuuden vuoksi vastustan kaikkea, etenkin kaikkia uusia villityksiä, siis myös bujoilua. Mutta jostain syystä luin siitä jutun ja rupesi niin kutkuttelemaan. Ei tuota irtolehtipainosta voi siihen käyttää, mutta onhan noita kunnollisia varastossa - ja ainahan voisi uuden ostaa.

Mustaa Nallea on kyllä pakko ostaa. Nyt kovasti pukkaa musta-valkoisia lahjuksia. 


Josko nyt kuitenkin ryhdistyisin ja lähtisin.

8 kommenttia:

  1. Bujoilen päässäni kokoajan, kon maria olen harrastanut jo vuosikymmenniä, pitäisikö näistä perustoiminnoista alkaa tehdä jotain kirjoja? Voi elämän kevät, sanoo Sus' ja pyörittelee silmiään.. . =)
    Jatkan musiikkikommentointia:"Pitäisikö ajan tappamisesta joutua vankilaan"

    VastaaPoista
  2. Minä en harrasta konmaria enkä bujoilua. En ole koskaan harrastanut. Mutta harrastan muistikirjoja ja etenkin hyviä syitä uusien hankkimiseen. Konmari ei sovi syyksi, mutta bujoilun varjolla voisi hankkia useammankin.
    Korvamatona ei HalooHelsinki vaan sanojen ajattelun seurauksena - rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana - Matolääke ei auta.

    VastaaPoista
  3. Komea ruska, ihanat auringonkukat. Bujoilu on varmasti mukavaa!

    VastaaPoista
  4. Possun on nyt pakko tunnustaa, ettei oo koskaan kuullukaan mistään bujoilusta. MITÄ SE ON?? *kysyy Possu suu auki*

    VastaaPoista
  5. Mullakin on puikkoilla musta lanka. Neulon mmieheni veljen tytölle joulujlahjaksi tennarisukkia. Yhtään en tykkää neuloa mustaa lankaa keinovalossa. Ja 9- luokkalaisen tytön jalan koko on 42!
    Bujoilu on nyt kovasti muotia. Minuakin kiinnostaa bujoilu muistilistojen himotekijänä ja tykkään kyllä muistikirjoistakin. En vaan usko, että jaksaisin kovin pitkään. Ja lisäksi olen aika pedantti, joten kaunis lopputulos pitäisi olla...

    VastaaPoista
  6. Possulle:
    Bujoiluun tarvitaan muistikirja (syy, miksi bujoilu minua kiinnostaa)
    Sivut numeroidaan. Alkuun tulee sisällysluettelo, jossa lyhyesto lerrotaan, mitä milläkin sivulla on. Sisällysluetteloa varten pitää tietenkin jättää tilaa.
    Sitten tulee jonkinlainen kalenteri, vuosi, kuukausi, viikko, miten hyvältä tuntuu. Ilmeisesti monet tekee ensin lyhyen kuukausikalenterin ja sitten joka viikolle pitemmän, johon mahtuu enemmän tekstiä.
    Kalenterin jälkeen tehdään listoja (jälleen minun lempparini), mietteitä, suunnitelmia (!!!) jne.
    Oliskohan pakko kuitenkin aloittaa.
    Susanna: voithab harjoitella bujoillen rennompaa otetta ;)

    VastaaPoista
  7. Selkeesti bujoilu ei oo siis Possun laji. ;D

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.